Kaikki alkoi sattumalta. John Tortorellan ei koskaan pitänyt ryhtyä valmentajaksi.
Tortorella halusi vain pelata niin pitkään kuin mahdollista. Hän ei omien sanojensa mukaan ollut hyvä pelaaja, mutta pelasi kovaa. Tortorella nakutti ”alasarjojen alasarjassa” ACHL:ssä kovia tehoja Virginia Lancersin pistekuninkaana, kunnes hän loukkasi polvensa pahasti vuonna 1986.
– Omistaja kysyi, haluaisinko ryhtyä valmentajaksi. Olisin halunnut olla pelaajavalmentaja, mutta ystäväni Rob Laird, joka on nykyisin Los Angeles Kingsin scoutti, sanoi, että minun on valittava toinen, jos haluan tehdä tätä työtä oikein. Siitä kaikki alkoi. Rakastuin valmentamiseen Virginiassa, Tortorella kertoo Urheilulehdelle antamassaan tunnin mittaisessa haastattelussa.
– Rakensin sen ensimmäisen kesän aikana joukkueemme pukukopin uusiksi, koska halusin, että asiat tehdään mahdollisimman ammattimaisesti. Meininki ACHL:ssä muistutti hyvin paljon Lämäri-elokuvaa. Pelaajille maksettiin pelistä 35 dollaria ja voitosta sai 10 dollaria lisää. Se oli mahtavaa aikaa, Tortorella naurahtaa.
Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä 9/2021. Löydät vastaavia pitkiä ja laadukkaita juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.
Sittemmin Tortorellan meininki valmentajana NHL:ssä on ajoittain muistuttanut kulttielokuvan rosoisuutta.
Tortorella, 62, on kulkenut pitkän ja värikkään tien yhdeksi ammattikuntansa kuuluisimmista, menestyneimmistä ja maineeltaan ristiriitaisimmista päävalmentajista.
Tie NHL:ään valmentajaksi voi kulkea eri reittejä. Jos takana on menestyksekäs peliura sarjassa, ovet aukeavat helpommin.
Tortorellalla ei ollut vaihtoehtoja. Polku oli raivattava kovalla työllä ja kovilla näytöillä alusta saakka. Kunnianhimoinen amerikkalaisvalmentaja valmensi farmisarjoissa muutaman vuoden 5 000–6 000 dollarin vuosipalkalla ennen kuin sai ensimmäisen saumansa AHL:ssä apuvalmentajana ja heti perään samassa pestissä NHL:ssä.
– Sain ison näyttöpaikan, kun satuimme voittamaan muutaman mestaruuden siinä jumalan hylkäämässä liigassa ja muutamia pelaajia nousi sieltä IHL:ään. Rick Dudley oli kaveri, joka otti minuun yhteyttä ja antoi minulle ensimmäisen saumani, ensin Los Angeles Kingsin farmijoukkueessa ja sen jälkeen Buffalo Sabresissa. Olen Rickille sanoinkuvaamattoman kiitollinen. En tiedä missä olisin ilman häntä, Tortorella kertoo.
Dudleyn lisäksi Tortorellan mentoreihin uran alkuvaiheessa kuuluivat edesmennyt John Muckler ja Jim Schoenfeld. Jokainen heistä muokkasi osaltaan Tortorellan ajattelua valmentamisesta ja oikeasta johtamistyylistä.
– Minulla oli alusta asti oma filosofiani, mutta poimin kaikilta päävalmentajiltani joitain juttuja matkan varrella mukaan.
Kesti 15 vuotta ennen kuin Tortorella pääsi viemään opit täysimääräisesti käytäntöön, kun hän nousi päävalmentajaksi Tampa Bayssa tammikuussa 2001.
– Rahalla ei ollut noiden vuosien aikana niin paljon väliä, koska rakastin alusta asti valmentamista ja ihmisten kanssa työskentelyä. En todellakaan ajatellut koskaan, että se johtaisi tähän pisteeseen, missä nyt olen, Tortorella hymähtää.
Tortorella valmensi Lightningin Stanley Cupin voittajaksi kesällä 2004. Saman kauden jälkeen hän voitti uransa ensimmäisen Jack Adams -palkinnon, joka jaetaan NHL:n parhaalle valmentajalle. Tortorella pokkasi palkinnon toisen kerran urallaan kaudella 2016–17 Columbus Blue Jacketsissa, missä hän valmentaa nyt kuudetta kautta GM Jarmo Kekäläisen valvovan silmän alla.
Tortorellan pitkä ja vaikuttava CV on jo itsessään testamentti hänen kyvyistään jääkiekkojoukkueen valmentajana. Vastaavaa uraa on käytännössä mahdotonta luoda, ellei valmentaja ole valmis kehittymään pelin ja lajin mukana.
Silti Tortorella on pitänyt ja pitää päänsä tietyissä teemoissa.
– Olen old school -valmentaja, joka yrittää kehittyä ja sopeutua tähän uuteen analyytikkapainotteiseen NHL:ään, joka on täynnä uuden aallon pelaajia. En silti halua menettää intuitiotani, joka on tärkein asia silmieni lisäksi valmentamisessa.
Tortorellalla on väkevä maine. Kokenut jenkkiluotsi on karismaattinen hahmo, joka johtaa joukkojaan kovalla kurilla ja auktoriteetilla. Palaute pelaajille tulee suoraan ja kovaa. Välillä räiskyy yli ja NHL:n sakkokassa laulaa.
– Olen tehnyt virheitä urallani, siitä ei kahta kysymystä. Tunteenpurkausteni ja virheideni takia minua yritetään ahtaa tiettyyn lokeroon ja määritellä sitä kautta minua valmentajana, mutta en osta sitä. En voi sille mitään, jos minusta ollaan jotain mieltä ja ulkopuoliset tekevät olettamuksia. Tiedän vain sen, että valmennan sydämestäni ja aina pelaajien ja joukkueen edun mukaisesti. Se on tärkein prioriteettini, Tortorella korostaa.
Tortorellan valmennusfilosofia on yksinkertaisen pelkistetty.
– Olen pelaajalle rehellinen joka ikinen päivä ja odotan pelaajan tekevän kovasti töitä joka päivä. Ei se ole sen vaikeampaa. Sallin virheet ja tykkään erilaisista persoonista. Kuten vaikka nyt Patrik Laine. Hän on omien polkujensa kulkija, mutta alan hiljalleen tutustua häneen. On todella hauskaa tehdä päivittäin töitä erilaisten persoonien kanssa, Tortorella myhäilee.
Patrik Laine on saanut maistaa Tortorellan kovaa rakkautta jo pariin otteeseen, kun suomalaistähti on penkitetty kesken ottelun.
Tortorellan alaisuudessa pelaavat saavat takuulla kuulla suorapuheista ja kovaäänistä palautetta jossain vaiheessa, mutta huutaminen tai mouhoaminen ei ole Tortorellalle mikään itseisarvo.
– Jotkut pelästyvät, jos heille sanoo jostain asiasta, ettei tuollainen käy päinsä. Uskon, että pelaajat haluavat sellaista rehellisyyttä. Jos en ole rehellinen pelaajilleni, en tee heille oikeutta, Tortorella sanoo ja vetää henkeä.
– Ja kyllä, välillä touhusta tulee rumaa, kun erilaiset vahvat persoonat ottavat yhteen, mutta sekin on ok. Kunhan se on rehellistä puolin ja toisin ja yritämme yhdessä ratkaista ongelman. Jos saamme käsiteltyä ongelman tiistaina kuin rehdit kaverit konsanaan, mainiota, koska jo ylihuomenna edessä on varmaan jokin uusi ongelma, joka pitää ratkoa ihan yhtä nopeasti, Tortorella kertoo.
Erilaisuus on hyvästä ja sitä vaalitaan Tortorellan valmentamissa joukkueissa, kunhan pelaaja osaa olla riittävän epäitsekäs joukkueen edun nimissä. Ensin on oltava valmis antamaan kollektiiville täysi työpanos, jotta pelaaja voittaa Tortorellan täyden luottamuksen.
– Pelaajalla pitää olla arroganssia ja swaggeria, mutta se ei saa mennä yli. Pitää olla sekä itsekäs että epäitsekäs. Se on tarkkaa tasapainoilua näiden kahden piirteen välillä. Minun tehtäväni on pitää huoli siitä, että pelaajat pysyvät oikealla puolella tässä asiassa. Jos pelaaja tekee riittävän määrän töitä, näytän vihreää valoa, annan hänen pelata ja tehdä virheitä.
Tortorellalle valmentajuus on ennen kaikkea ihmisten johtamista.
– Tyttäreni on opettaja ja poikani työskentelee armeijassa pataljoonanjohtajana. Teemme hyvin samanlaista työtä, ja puhumme tästä paljon kolmeen pekkaan. Pääsen valmentamaan ammattilaispelaajia, mutta samalla pääsen valmentamaan ihmisiä. Erilaisten persoonien kanssa työskentely on se, mistä nautin valmentamisessa eniten, Tortorella sanoo.
– Valmentajan tehtävänä on saada joukkue pelaamaan tietyn konseptin mukaan yhdessä, mutta samalla tässä ammatissa kehitetään ihmisiä, jotka muovautuvat ja kehittyvät omien vahvuuksiensa mukaan. En tiedä, kumpi on tässä kohtaa uraani tärkeämpää. Tämä ei ole vain pelitaktisiin asioihin keskittymistä, vaan pitää todella tietää, kuka on se, jota valmentaa.
Blue Jacketsissa Tortorella johtaa ja valvoo kokonaisuutta, kun taas apuvalmentajilla Brad Larsenilla ja Brad Shaw’lla on isot vastuualueet pelitavallisissa asioissa. Tortorella kertoo valmentavansa joukkuetta vahvuuksillaan.
– Olen yksinkertainen tyyppi. Uskon, että pelitaktiset asiat eivät ole jääkiekon tärkein osa. Minulle tärkeintä on mentaalinen puoli ja se, miten saan painettua oikeita nappeja pelaajista, jotta he kykenevät pelaamaan täysillä joukkueen eteen. Se on vaikeaa, koska joukkueessa on paljon eri persoonia. Se vaatii yhteisiä kokemuksia. Ihmisen mieli on kiehtova asia, Tortorella sanoo silmät loistaen.
Ennen oli helpompaa. Näin Tortorella kokee. Pelaajien kanssa työskentely oli yksinkertaisempaa kuin modernissa NHL:ssä, missä raha puhuu entistä vahvemmin ja pyörittää samalla valtavaa show-koneistoa.
– Nykyisin pelaajien ympärillä on lauma avustajia, jotka yrittävät hyötyä heistä. Se on väärin pelaajia kohtaan, koska se ei auta heitä kehittymään pelaajina eikä ihmisinä. Nuorilla pelaajilla on taskut täynnä rahaa, eivätkä he tiedä, mitä tehdä sillä, Tortorella ilmoittaa.
Tortorellan piiskaama Columbus on pelannut pudotuspeleissä neljänä vuotena putkeen. Kuva keväältä 2019.
NHL:stä on tullut leimallisesti nuorten pelaajien sarja, mikä on tuonut Tortorellan mukaan lieveilmiöitä. Leimaavin näistä on kiire.
– Odota vuoroasi, helkkari. Se on tärkein ohjeeni nuorille pelaajille. Tämä koskee niin taloudellista puolta kuin sitä, miten pelaaja esittelee itsensä joukkueelle ja koko yhteisölle siinä ympärillä. Tämän päivän urheilijat tulevat sarjaan hyvin itsevarmasti. Välillä kun katson joitain pelaajia jäällä tai sen ulkopuolella, mietin, että kuka helvetti tuokin luulee olevansa?
Tortorella näkee, että yksi hänen tärkeimmistä tehtävistään on iskostaa ammattimaisuutta nuorien pelaajien kalloon.
– Se lähtee ihan siitä, miten pelaaja käyttäytyy bussissa, harjoituksissa ja median kanssa – toki tässä asiassa ei kannata ottaa minusta mallia. Minua häiritsee se, miten jotkut kaverit saapuvat tähän liigaan pyssyt vyöllä luullen tietävänsä, miten hommat ratkotaan.
NHL:n nuorentuminen on pakottanut valmentajat lähestymään työtään hieman eri kulmasta.
– NHL on nuorten ja tyhmien pelaajien liiga. Nykypäivänä peleissä näkee paljon virheitä. Takavuosina olin se valmentaja, joka yritti mallittaa koko pelin etukäteen, koska en sietänyt virheitä. Nyt pelaajien on annettava vain pelata. Sen takia pelaajien mielen valmentaminen on erittäin tärkeää, Tortorella sanoo.
Tortorella on nähnyt omin silmin NHL:ssä tapahtuneen suuren kulttuurimuutoksen. Kokenut valmentaja ei peittele sitä, että haikailee paluuta ”vanhoihin hyviin aikoihin”.
”NHL on nuorten ja tyhmien pelaajien liiga.
Pari vuotta sitten Tortorella sanoi, että NHL:stä on tullut ”halifestari” eikä sarjassa ole enää riittävästi vihaa. Tämä puolijyrkkä mielipide ei ole muuttunut.
– Nämä kulttuurimuutokset menevät aina sykleissä. Kaipaan vanhaa pelaajatyyppiä ja vanhanaikaista jääkiekkoa. Jäällä oli yhteenottoja ja pelaajat toimivat poliiseina. Nykyisin NHL:ssä on niin paljon sääntöjä ja eri kurinpitotasoja, että tästä on tullut ”no hitter” -sarja. Tiedän, että ihmiset pitävät minua neandertalilaisena näistä mielipiteistäni, mutta en välitä. En halua menettää vanhan liiton arvoja, koska tässä on kyse ihmisten kehittämisestä, Tortorella näkee.
NHL elää uudenlaista aikaa, missä korostuvat taito ja nopeus. Tortorella tervehtii tätä puolta ilolla, mutta hän haluaisi nähdä myös fyysisiä elementtejä pelissä.
– En halua nähdä vaihtopenkit tyhjentäviä myllyjä tai törkeää mailankäyttöä, koska en halua, että kukaan loukkaantuu, mutta tämä on mennyt liian pitkälle. Peli on mielestäni menettänyt osan vanhoista arvoistaan. Haluan kehittyä ja sopeutua uuteen aikaan, mutta mielestäni nykypelaajien pitää tulla hieman enemmän vastaan meitä vanhan liiton kavereita ja opetella meiltä niitä vanhoja hyviä arvoja.
