Sami Hoffrénin kommentti: Patrik Laineen ”kostokiertue” alkoi räväkästi - NHL - Ilta-Sanomat

Kommentti: Patrik Laineen ”kostokiertue” alkoi räväkästi – Ville Niemisen osuvalle profetialle heti katetta

NHL-kauden avausottelu kertoi paljon Patrik Laineen ammattimaisuudesta ja henkisestä kovuudesta, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.

Patrik Laine oli avausottelun ykköstähti.­

15.1. 16:29

Se oli juuri sellainen alku, joka Patrik Laineelta on totuttu näkemään.

Verkot tötterölle heti kättelyssä ja ottelun jälkeen kameroiden eteen kertaamaan onnistunutta starttia. Viime yön avausottelu Calgary Flamesia vastaan oli Winnipeg Jetsin 22-vuotiaalta tähtihyökkääjältä väkevä.

Tämän loppupäätelmän voisi tehdä jo pelkästään katsomalla teksti-tv:n 235:n. Tehot 2+1, voittomaali jatkoajalla ja valinta ottelun ykköstähdeksi.

Onnistumiset tulivat herkulliseen paikkaan, sillä Laine on yksi koko sarjan seuratuimpia pelaajia juuri nyt. Tesoman tykin ympärillä on pyörinyt mediamyrsky siitä lähtien, kun hän palasi Winnipegiin harjoitusleirille.

Laineen leiristä ilmoitettiin viime syksynä julkisuuteen, että kauppaaminen toiseen seuraan olisi sekä pelaajan että seuran etu, mikä on tuonut entisestään jännitettä Laineen ja Jetsin välille.

Joillekin pelaajille vastaavanlainen tilanne voisi kehittyä kauden aikana ylitsepääsemättömäksi häiriötekijäksi, mutta Laine on parhaimmillaan silloin, kun hän on selkä seinää vasten.

Juttelimme Laineen tulenarasta tilanteesta V Sportin kauden ennakkostudiossa Ville Niemisen kanssa, ja vuoden 2001 Stanley Cup -voittaja heitti osuvasti, että Laine on parhaimmillaan silloin, kun tulee puukkoa selkään.

Avausottelu oli ensimmäinen näyttö tästä ja antoi katetta profetialle. Laineen ”kostokiertue” sai räväkän alun.

Laineella on tapana aloittaa kaudet tehokkaasti. Uransa ensimmäisessä NHL-ottelussa Tapparan kasvatti avasi maalitilinsä ja oli heti keltanokkana nostamassa Jetsiä jatkoajalle.

Siitä hetkestä lähtien Laine on ollut kestopuheenaihe myös Pohjois-Amerikan kiekkoskenessä.

Viime kausi lähti heti alussa oikeille raiteille, vaikka hän ei päässyt osallistumaan harjoitusleirille pitkittyneiden jatkosopimusneuvotteluiden takia. Tuore kahden vuoden ja 13,5 miljoonan dollarin siltasopimus taskussaan Laine sai kosolti onnistumisia ensimmäisillä viikoilla. Ensimmäiseen viiteen otteluun Laine nakutti kolme maalia ja kymmenen pistettä.

Muistetaan, että viime kausi oli kokonaisuutena tamperelaisen nuoren NHL-uran paras ja tasapainoisin. Vaikka taustalla on kuohunut, Laineen kokonaisvaltainen pelaaminen on mennyt tasaisen varmasti eteenpäin.

Tähän kauteen lähtökohdat ovat pelillisesti paremmat kuin aiemmin. Jets hankki kakkosketjun sentteriksi kokeneen pelintekijän Paul Stastnyn, joka muodosti Laineen kanssa tehokkaan tutkaparin keväällä 2018, kun Jets eteni läntisen konferenssin finaaleihin.

Ylivoimarooli näyttelee myös isoa roolia kokonaisuudessa. Avausottelussa Flamesia vastaan Laine pelasi Jetsin tulivoimaisessa ykkösylivoimassa, ja näytti pelintekotaitojaan jakamalla nappisyötön Kyle Connorin 3–3-tasoitukseen.

Kasassa on kaikki ainekset huippukauteen.

Patrik Laine pääsi juhlimaan heti.­

Jetsin kakkosketju Connor–Stastny–Laine ei ollut vielä avausiltana ehjä kokonaisuus tai jatkuva uhka, mutta tämän ketjun varaan Jets voi laskea vielä paljon. Potentiaali on valtava.

Laine on kiskonut 140 maalia 306 runkosarjaottelussa, Connor 106 maalia 250 runkosarjaottelussa. Herra Stastny säestää keskikaistalla vajaan tuhannen NHL-ottelun ja yli 720 pisteen kokemuksella.

Flamesia vastaan Connorin (0,36) ja Laineen (0,4) maaliodottamat tasakentällisin olivat joukkueen viiden heikoimman joukossa. Stastnyn ketju haki vielä yhteistä säveltään ja energiaa kului puolustamiseen enemmän kuin valmennuksen odotuksissa varmasti on.

– Kolme tehopistettä ei kerro koko kuvaa pelistä. Minun täytyy parantaa vielä monessa asiassa, mutta tietenkin tämä on hyvä startti, Laine kommentoi ottelun jälkeen.

Tässä on oleellisin pihvi. Hyvä startti, joo, mutta Laineen omat odotusarvot ovat erittäin korkealla päivästä yksi alkaen.

Laine puhui ennen kauden alkua, että hän ei mittaa tämän kauden onnistumistaan pelkästään maaleilla tai pisteillä. Suoritustaso ja oma kokonaispanos otteluiden voittamiseen on se, jolla hän arvottaa onnistumistaan.

NHL-uransa alussa Laine paiskoi kovalla tahdilla maaleja, mikä peitti alleen 5–5-pelin puutteita. Maalit antoivat paljon anteeksi. Maaleja ja pinnoja Laine osaa takoa tehtaan takuulla, mutta hän haluaa saada lisää kerroksia pelaamiseensa.

Laine puhuu nykyisin aiempaa enemmän pienten detaljien ja kiekottoman pelin nyansseista, kuten riistopelaamisesta ja 1vs1-kamppailuista, mikä kertoo kunnianhimoisesta ja nälkäisestä tähtipelaajasta, joka ei tyydy ihan ok suoritukseen.

Takana on vasta yksi ottelu, mutta avausilta kertoi paljon Laineen ammattimaisuudesta ja henkisestä kovuudesta.

Kaikesta näki, että lataus oli tapissa. Pelaamisessa oli oikeanlaista raivoa ja puristusta. Taustalla kuohuu ja siirtospekulaatiot vellovat, mutta se ei näy pelaamisessa negatiivisena seikkana.

Laine tietää tasan tarkkaan, että paras tie ulos Winnipegistä on takoa tulosta ja nostaa sitä kautta omaa markkina-arvoaan.

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?