Kanadassa, Ontarion provinssissa sijaitsevan Brantfordin kaupungin poliisi sai elokuussa yllättävän yhteydenoton kaupungin ja jopa koko provinssin kuuluisimmalta perheeltä, Gretzkyiltä.
Maailman kaikkien aikojen parhaana jääkiekkoilijana pidetyn Wayne Gretzkyn iäkkään isän, 82-vuotiaan Walter Gretzkyn kotoa oli kadonnut pojan jääkiekkouraan liittyvää arvokasta muistoesineistöä, kertoo tv-yhtiö CTV verkkosivuillaan.
Walter Gretzkyltä anastetun omaisuuden arvoksi laskettiin jopa yli 500 000 USA:n dollaria eli hyvän matkaa yli 400 000 euroa.
Tapauksen tutkintaan kiinnitetyt poliisit alkoivat CTV:n mukaan pian saada tietoja, joiden mukaan varastettua tavaraa oli myyty jääkiekkohistoriaan liittyvien arvoesineiden keräilyyn erikoistuneille ihmisille.
Paikallispoliisi sai virka-apua Ontarion keskusrikospoliisilta ja ratsupoliisilta, ja kolmen kuukauden päästä oli selvillä lukuisia yksityishenkilöiden osoitteita, joista varastettuja arvoesineitä todennäköisesti löytyisi.
CTV kertoo, että useat poliisiviranomaiset tekivät 8. joulukuuta samaan aikaan kotietsinnät viiteen eri osoitteeseen Ontariossa ja Albertan provinssissa, jossa pelaa Gretzkyn pitkäaikainen työnantaja Edmonton Oilers. Sen riveissä hän takoi 1980-luvulla huimaa jälkeä rinnallaan mm. laitahyökkääjä Jari Kurri.
Poliisit saivat mukaansa Walter Gretzkyn kotoa varastetuista esineistä ainakin Wayne Gretzkyn, 59, otteluissa käyttämiä mailoja, jääkiekkohanskoja, pelihousuja, pelipaitoja sekä yhden tämän voittamista Vuoden pelaaja -palkinnoista.
Wayne ja Walter Gretzky tutustuivat ensin mainitusta kirjoitettuun kirjaan vuonna 1999.
Rikoksista epäiltyinä on pidätetty kaksi henkilöä, mutta poliisin mukaan tutkinta on vielä keskeneräinen.
Wayne Gretzkyyn liittyvä keräilyesineistö on Kanadassa kovassa arvossa. Kallein yksittäinen kauppa on tehty tämän NHL-tulokaskauden keräilykortista, joka meni huutokaupassa yli 1,2 miljoonalla USA:n dollarilla.

