Toronto Maple Leafs kauppasi tiistaina Kasperi Kapasen Pittsburgh Penguinsiin kuuden pelaajan kaupassa, jossa toiseen suuntaan matkasi etunenässä ykköskierroksen varausvuoro ja nuori ruotsalaislupaus.
Täytenä shokkina kauppa ei Kapaselle, 24, tullut.
– Heräsin aamulla, ja ihmisiltä alkoi tulla viestiä, että minut on kaupattu. En tiennyt mitä uskoa. Sitten sain Kylelta (Toronton GM Dubas) puhelun, ja hän kertoi, että siirryn Pittsburghiin, Kapanen kertoi medialle järjestetyssä konferenssipuhelussa.
– Totta kai olin kuullut paljon huhuja, joita on pyörinyt ympärilläni jo jonkin aikaa.
Kapanen ehti edustaa Toronton organisaatiota viiden vuoden ajan.
Pittsburgh on kuitenkin hänelle jo entuudestaan tuttu, sillä Penguins varasi suomalaishyökkääjän ensimmäisellä kierroksella vuonna 2014. Sen jälkeen Kapanen ehti pelata seurassa joitakin harjoitus- ja AHL-otteluita ennen kuin hänet kaupattiin seuraavana kesänä Torontoon vaihdossa muun muassa Phil Kesseliin.
– Olen tietenkin todella innoissani. Se on paikka, josta kaikki alkoi, mikä on aika siistiä. Olen kiitollinen Jimille (GM Rutherford) ja (päävalmentaja) Mike Sullivanille, että he halusivat minut sinne.
– Tunnen jo ennestään organisaatiota ja porukkaa sieltä, joten se helpottaa paljon tilannetta. Kavereita, joiden kanssa pelasin silloin AHL:ssä pelaa nyt Pensissä.
Penguinsin konkari-GM:llä Rutherfordilla, 71, on ollut vahvasti näppinsä pelissä Kapasen perheen elämässä. Toimiessaan Hartford Whalersin GM:nä hän varasi Kasperin Sami-isän vuonna 1995 ja kauppasi hänet myöhemmin Philadelphiaan. Nyt hän on sekä varannut, kaupannut että hankkinut Kasperi Kapasen.
Torontossa Kapanen pelasi vakituisesti NHL:ssä vasta kahden viime kauden ajan. NHL:n nopeimpiin luistelijoihin kuuluva laitahyökkääjä jäi kuitenkin nimekkäässä hyökkäyskalustossa useimmiten kolmosketjun rooliin ja alivoiman tappajaksi.
Siirto Pittsburghiin saattaakin olla Kapasen NHL-uran kannalta hyväksi.
Rutherford antoi tiistaina kommenteillaan ymmärtää, että Penguinsissa Kapaselle olisi lähtökohtaisesti tarjolla rooli kahdessa kärkiketjussa Sidney Crosbyn tai Jevgeni Malkinin rinnalla.
– Jo pelkästään se, että he ajattelevat, että voin pelata niillä paikoilla on valtava kunnia, Kapanen sanoi.
– Nyt täytyy mennä pian kuntosalille ja aloittaa työskentely ensi kautta varten. Haluan olla loistava. Haluan tulla harjoitusleirille ja näyttää olevani iskussa. Olen innoissani paluusta Pittsburghiin. Perheeni, tyttöystäväni ja kaikki ovat innoissaan.
Kapasen 3,2 miljoonan kausipalkan sopimus Pittsburghin kanssa ulottuu kesään 2022, mutta suomalaisen oikeudet pysyvät vielä sopimuksen päättyessäkin Penguinsilla.
Kapasen kauppaaminen tuli Torontossa ajankohtaiseksi, sillä joukkue oli ongelmissa palkkakaton kanssa. The Athleticin mukaan seura kävi neuvotteluja Kapasesta Pittsburghin lisäksi Carolinan, Nashvillen, Anaheimin, New Jerseyn, Chicagon ja Minnesotan kanssa.