Kommentti: Joonas Korpisalo on noussut NHL:n kuumimpien maalivahtien joukkoon - NHL - Ilta-Sanomat

Kommentti: Valmentajan haukut koko joukkueen edessä eivät pysäyttäneet – nyt NHL:ään on syttymässä uusi suomalaistähti

Joonas Korpisalo odotti näyttöpaikkaansa vuosikaudet. Nyt 26-vuotias suomalainen on yksi NHL:n kuumimmista maalivahdeista, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.

Joonas Korpisalo on käynyt kovan koulun Columbuksessa.

6.8.2020 7:07

– Nyt hei Korpi sulla ei vaan jumalauta riitä NHL:ssä. Ei vaan riitä.

Näillä sanoilla John Tortorella palautti nuoren Joonas Korpisalon maanpinnalle joulukuussa 2015.

Korpisalo oli debytoinut kirkkaissa valoissa ennakkoluulottomasti, mutta uran viidennessä NHL-ottelussa Korpisalo pelasi omien sanojensa mukaan ”päin helvettiä”, ja tulisieluisen amerikkalaiskoutsin jänne katkesi. Tortorella antoi tulisen palautteen pukukopin keskellä koko joukkueen edessä.

Se oli yksi monesta kerrasta, kun Korpisalo on saanut kuulla niin sanottua rakentavaa palautetta Tortorellalta.

Vuodet ovat koulineet ja kehittäneet. Korpisalo marinoitui tähtivahti Sergei Bobrovskin takana neljän kauden ajan. Bobrovski pelasi niin paljon kuin jaksoi. Lopulta Bobrovski lähti etelään vuolemaan taaloja ja Korpisalo sai janoamansa näyttöpaikan.

Nyt Korpisalolla riittää.

Korpisalo, 26, on noussut NHL:n kuumimpien maalivahtien joukkoon. Columbus Blue Jacketsin suomalaisvahti on aloittanut jatkopelit Torontossa mykistävällä tavalla.

Korpisalosta tuli avausottelussa Toronto Maple Leafsia vastaan Blue Jacketsin seurahistorian ensimmäinen maalivahti, joka torjui nollapelin pudotuspeleissä.

Viime kausina tolppien välissä nähtiin laatuveskari yrittämässä samaa, sillä kaksinkertainen Vezina-voittaja Bobrovski edusti Blue Jacketsia vuosina 2013–19.

Tällä kaudella Bobrovski hikoilee Florida Panthersin pubipuolustuksen takana, ja Korpisalo nauttii vastuustaan kurinalaisen ja työteliään Blue Jacketsin takana.

Tosin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pelatussa kakkosottelussa Korpisalo piti lähes yksinään köysissä horjunutta joukkuetta pystyssä. Leafs hakkasi päätään suomalaismuuriin lähes kaksi erää.

Korpisalon nollaputki katkesi vasta 96 peliminuutin jälkeen, kun Leafsin ykköspyssy Auston Matthews ohjasi toisen erän lopulla herkillä käsillään kiekon ohi tulikuuman suomalaisvahdin. Korpisalo ehti torjua 55 peräkkäistä laukausta tätä ennen.

Joonas Korpisalo on ollut kovassa rumputulessa Torontoa vastaan.

Korpisalon eleettömän varmaa työskentelyä ei voi pitää yllätyksenä. Korpisalo oli ennen joulukuun lopussa tullutta pahaa polvivammaa huippuvireessä. Syyskausi oli onnistunut. Siitä kertoo muun muassa se, että hänet valittiin NHL:n tähdistöotteluun.

Lähes kahden kuukauden tauko herätti kysymyksiä, mutta kunnianhimoinen toisen polven kiekkoilija on palannut putkien väliin vakuuttavasti.

Taustalla on laadukas ja määrätietoinen työ, jonka hedelmiä hän nyt keräilee. Korpisalo on tehnyt tasaista nousua kohti NHL:n tähtiveskaritaivasta.

Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen myönsi suoraan viime syksynä, että maalivahtitilanne on kysymysmerkki. Bobrovskin lähtö jätti isot saappaat täytettäväksi.

Kekäläisellä riitti kuitenkin luottoa Korpisaloon ja samanikäiseen Elvis Merzlikinsiin.

– Mieluummin annan meidän nuorille molareille tilaisuuden näyttää täällä, mitä he osaavat kuin niin, että vaihdan johonkin keskinkertaiseen ykkösveskariin ja päästän nämä nuoret jonnekin muualle, missä heistä tulee ykkösveskareita, Kekäläinen ilmoitti.

Kokeneen kiekkomiehen rohkea, mutta harkittu ratkaisu. Kekäläinen teki molempien veskarien kanssa huhtikuussa kahden vuoden jatkosopimukset. Korpisalon keskipalkka on 2,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja Merzlikinsin 4 miljoonaa dollaria.

Elvis Merzlikins ja Joonas Korpisalo ovat jakaneet vastuuta tällä kaudella.

Molemmilla olisi ollut mahdollisuus mennä välimiesoikeuteen, missä sopimuksen dollarit määräytyvät tarkasti tilastodatan ja vertailupohjan perusteella.

Blue Jacketsin kannalta isoimmaksi ongelmaksi olisi muodostunut pattitilanne, jossa jompikumpi tai molemmat olisivat tehneet jatkosopimuksen välimiesoikeuden kautta. Tässä tapauksessa sopimus olisi ollut vuoden mittainen, minkä jälkeen pelaajasta tulee rajoittamaton vapaa-agentti.

Sen sijaan kaksi verrattain kokematonta NHL-vahtia sai kahden vuoden laput käteen, ja Blue Jackets kiinnitti kaksi potentiaalista maalivahtia kahdeksi lisävuodeksi.

Sopimus on kaikille osapuolille hyvä. Vaikka Korpisalon keskipalkka on 1,2 miljoonaa pienempi kuin Merzlikinsin, se ei vaikuta kilpailuasetelmaan. Lopulta parempi maalivahti jää taloon pidemmällä sopimuksella.

Korpisalo löi vetoa itsensä puolesta. Hänellä on reilut kaksi kautta aikaa näyttää, että hän on mitat täyttävä NHL:n ykkösvahti Blue Jacketsille tulevinakin vuosina.

Kuluvan kauden Korpisalo torjuu vielä vanhalla vuoden diilillä (kausipalkka 1,15 miljoonaa), mikä on tällä hetkellä yksi NHL:n räikeimmistä alelapuista. Korpisaloa enemmän tienaavia NHL-veskareita on tällä kaudella tasan 50.

Korpisalo ja Merzlikins antoivat molemmat vuorollaan vakuuttavat näytöt runkosarjassa. Korpisalon polvivamma avasi estradin Elvikselle, joka käytti tilaisuuden hyväkseen. Latvialaisvahti oli vahvassa vedossa ennen kauden keskeytystä.

Kilpailuasetelma Blue Jacketsin maalilla on armoton, mutta Tortorellan päätös aloittaa jatkopelit Korpisalolla kertoo paljon.

Vuosikausien tinkimätön työmäärä, oppirahojen makselu ja Tortorellan prässäyksen kestäminen ei ole mennyt hukkaan. Korpisalo on selvästi lunastanut Tortorellan luottamuksen.

Ilmaisia pelivuoroja ei ole edelleenkään luvassa, sillä Tortorella ei anna yhtään ylimääräistä siimaa maalivahdeilleen. Do your job – kiekon on tartuttava.

Kipeiden valintojen ja päätösten aika on vasta myöhemmin.

Tällä hetkellä Blue Jacketsilla on hinta-laatusuhteeltaan NHL:n paras maalivahtikaksikko, josta menestys ei ainakaan jää kiinni.

John Tortorella ei päästä pelaajiaan helpolla. Maalivahdit eivät ole poikkeus.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?