Tuukka Rask vapautui karanteenista ja palasi jäälle: ”Minulla oli yskä” - NHL - Ilta-Sanomat

Tuukka Raskia yskitti – parin klikkauksen jälkeen hänet suljettiin hotellihuoneeseen: ”Punaisia valoja alkoi vilkkua”

Tuukka Raskin odotetaan pelaavan jo keskiviikkona.

Tuukka Rask on valmis palaamaan luukulle. Kuva tammikuulta 2020.­

4.8. 17:56

Boston Bruinsin NHL-maalivahti Tuukka Rask palasi joukkueensa harjoituksiin maanantaina Toronton koronakuplassa. Rask ei voinut pelata joukkueensa avausottelussa sunnuntaina, koska hän oli kaksi päivää karanteenissa hotellihuoneessaan.

NHL:n koronasääntöjen mukaan Raskin piti antaa kaksi negatiivista virustestiä, ennen kuin hän sai palata joukkuekaveriensa luo.

– Minulla oli yskä. Klikkasin ”kyllä” liigan terveysappiin. Sitten kaikenlaisia punaisia valoja alkoi vilkkua ja minut laitettiin kahdeksi päiväksi karanteeniin. He haluavat olla hyvin varovaisia, jos mitään oireita ilmaantuu, Rask kertasi tapahtumia NHL:n verkkosivuilla.

Oireet eivät testaamalla ja lepäämällä kadonneet.

– Yskin edelleen, mutten ole kovin huolissani. Tärkeintä on, että testit olivat negatiivisia. Ihmiselle tulee yskää, mutta tänä aikana se kai voi olla hälyttävää, Rask arvioi.

Boston pelaa tällä hetkellä sijoitusotteluita muita itäisen konferenssin kärkijoukkueita vastaan. Koronatauon jälkeisessä avausottelussa raskiton Bruins hävisi Philadelphialle 1–4. Bostonin maalilla oli Jaroslav Halak.

Suomalaismaalivahdin odotetaankin palaavan joukkueensa tolppien väliin keskiviikkona Tampa Bayta vastaan. Heinäkuussa uutisoitiin myös, että Rask oli vastikään murtanut sormensa. Ilmeisesti se ei estä pelaamista.

– Olen valmis pelaamaan. Ei ollut helppoa maata muutamaa päivää sängyssä karanteenissa. Yritän ottaa muut kiinni, saada jalat toimimaan ja koneen käyntiin. Muutama sijoituspeli alle ja uskon, että olen muutamassa päivässä taas normaali, Rask luotti.

Boston aloittaa varsinaiset pudotuspelit viikon päästä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?