NHL kertoi taas loistavista tuloksista: yli 7 000 testiä, ei yhtäkään koronatartuntaa - NHL - Ilta-Sanomat

NHL kertoi taas loistavista tuloksista: yli 7 000 testiä, ei yhtäkään koronatartuntaa

NHL onnistui saamaan joukkueet ”kupliin” täydellisesti.

NHL:n pudotuspeliturnaus on käynnissä Edmontonissa ja Torontossa.­

3.8. 20:57

NHL tiedotti maanantaina iloisen uutisen. Sarja teki viime viikon aikana Edmontonissa ja Torontossa sijaitsevissa ”kuplissaan” 7 013 koronatestiä, eikä niistä yksikään ollut positiivinen.

Viikko oli ensimmäinen, jolloin pelaajat ja muut pudotuspeliturnauksessa mukana olevat asuivat tiukasti rajatuissa kuplissa. Kaikki testattiin päivittäin.

NHL on onnistunut hallitsemaan virusta toistaiseksi erinomaisesti, sillä edellisviikolla tehdyistä yli 4 000 testistä ei niin ikään löytynyt yhtäkään tartuntaa. Tuolloin joukkueet majailivat vielä kotipaikkakunnillaan.

Edellisen kerran NHL:n testeissä löytyi koronatartuntoja harjoitusleirivaiheen alussa heinäkuun puolivälissä. Tuolloin niitä raportoitiin kaksi.

Viime viikolla alkaneen pudotuspeliturnauksen on määrä kestää kaksi kuukautta. Joukkueet kuplassa vähenevät viikko viikolta, ja Stanley Cupia on tarkoitus nostella viimeistään lokakuun alussa.

Konferenssifinaalivaiheessa kaksi Torontossa jäljellä olevaa joukkuetta siirtyvät Edmontoniin, jossa pelataan viimeiset kaksi pudotuspelikierrosta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?