Aivoverenvuodon saanut 25-vuotias NHL-hyökkääjä Colby Cave on kuollut - NHL - Ilta-Sanomat

Aivoverenvuodon saanut 25-vuotias NHL-hyökkääjä Colby Cave on kuollut

Colby Cave vaivutettiin koomaan rajun aivoverenvuodon jälkeen.

Julkaistu: 11.4. 18:22

Kanadalainen vaivutettiin aiemmin tällä viikolla koomaan.

25-vuotias kanadalainen NHL-pelaaja Colby Cave on kuollut.

Caven vaimo Emily välitti medialle tiedon puolisonsa menehtymisestä lauantaina.

– Joudumme suureksi suruksemme kertomaan, että Colby Cavemme menehtyi aikaisin tänä aamuna. Minä (Emily) ja perheemme olemme shokissa mutta tiedämme, että Colbyä rakastettiin suuresti, me, hänen perheensä ja ystävänsä, koko jääkiekkoyhteisö ja monet muut. Kiitämme kaikkia rukouksistanne näinä vaikeina aikoina, viestissä luki.

Caven edustama seura Edmonton Oilers vahvisti tiedon.

Cave vietiin viime tiistaina tehohoitoon aivoverenvuodon takia. Häneltä leikattiin kasvain, joka aiheutti painetta aivoihin, ja Cave oli vaivutettuna koomaan usean päivän ajan.

Cave aloitti NHL-uransa Boston Bruinsin riveissä kaudella 2017–18, ja Edmontoniin hän siirtyi viime kaudella. Tällä kaudella hän pelasi Oilersin paidassa 11 NHL-ottelua, joissa hän teki yhden maalin. AHL-farmiliigan Bakersfieldissä Cave pelasi tällä kaudella 44 ottelua tehopistein 11+12=23.

NHL-urallaan Cave pelasi kaikkiaan 67 ottelua, joissa hän teki 4+5=9 pistettä.

Juttua päivitetty kello 18.53.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?