Mikko Koivu kuin uusi mies! Tuplasi kauden maalimääränsä – ykköstähti Roope Hintz ilmiliekeissä - NHL - Ilta-Sanomat

Mikko Koivu kuin uusi mies! Tuplasi kauden maalimääränsä – ykköstähti Roope Hintz ilmiliekeissä

Mikko Koivu pääsi maistamaan harvinaista herkkua.

Julkaistu: 26.2. 6:07

Mikko Koivu vietti ensimmäistä kahden maalin iltaansa yli kolmeen vuoteen. Sebastian Aho teki kauden 36. maalinsa ja venytti pisteputkensa jo 13 ottelun mittaiseksi.

Minnesotan konkarikapteenin Mikko Koivun kausi on ollut harvinaisen tuskainen. Tehot ja vastuu ovat romahtaneet, ja siviilipuolellakin on ollut omat koettelemuksensa.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kotiottelussa Columbusta vastaan Koivu, 36, oli kuin uusi mies.

Toisen erän puolivälissä nelosketjun sentteri runttasi irtokiekosta Minnesotan 3–1-johtoon kauden kolmannella maalillaan ja katkaisi samalla peräti 30 ottelun maalittoman putkensa. Edellisen kerran Koivu oli sytyttänyt punalampun marraskuun alussa.

Vauhtiin päästyään Koivulla ei kauan nokka tuhissut. Hän oli toistamiseen nälkäisin irtokiekossa ja laukoi Minnesotan 4–1-johtoon toisen erän viime sekunneilla vain vajaat kahdeksan minuuttia edellisestä.

Kahden maalin ilta oli Koivulle harvinaista herkkua. Edellinen nähtiin yli kolme vuotta sitten, tammikuun 6. päivänä 2017.

Columbus nousi vielä päätöserässä kantaan, mutta yhä pudotuspelitaistossa mukana oleva Minnesota otti arvokkaat kaksi pistettä 5–4-voitolla.

Peliaikaa ottelun parhaana pelaajana palkitulle Koivulle kertyi viime aikojen tapaan vain 13 minuuttia. Kaikkiaan viimeistä sopimuskauttaan pelaava suomalaiskonkari on tehnyt nyt kauden 48 ottelussa tehot 4+13=17.

Minnesota on läntisessä konferenssissa 11:ntenä, mutta sen ero pudotuspeliviivaan on vain kolme pistettä. Lisäksi se on pelannut pari peliä monia muita huipputasaisen keskikastin joukkueita vähemmän.

Columbus puolestaan piti vielä paikkansa idän viimeisellä pudotuspelisijalla, mutta se on pelannut kolme ottelua vain kaksi pistettä perässään olevaa Carolinaa enemmän.

Hintz hurjana

Tehot 1+2 nakutellut Roope Hintz säkenöi ottelun ykköstähtenä Raleighissa, kun lännen kärkiporukoihin kuuluva Dallas kävi hakemassa 4–1-vierasvoiton Carolinaa vastaan.

Hintz aloitti tehoilunsa avauserän lopussa, kun hän sooloili tyylikkäästi Dallasin 2–0-maalin.

Vielä ennen ensimmäistä erätaukoa Hintz petasi ketjukaverinsa Jason Dickinsonin 3–0-osuman.

Toisen erän alussa tulikuuma Sebastian Aho nostatti kotiyleisön toiveita kaventamalla kauden 36. maalillaan pelin 1–3:een. Samalla Aho kasvatti pisteputkensa jo 13 ottelun mittaiseksi, mikä on hänen uusi ennätyksensä ja pisin aktiiviputki tämän hetken NHL:ssä. Maalipörssissä Aho porskuttaa viidentenä.

Hintz kuitenkin katkaisi Carolinan pyristelyt petaamalla toisella ykkössyötöllään toisen ketjukaverinsa Denis Gurianovin viimeistelemän 4–1-maalin ottelun puolivälin jälkeen.

Ottelun huippuhetket:

Hirmuvireestään huolimatta tamperelaissentteri ei ole onnistunut lunastamaan paikkaansa päävalmentaja Rick Bownessin kärkiratsujen joukossa, sillä hänen peliaikansa jäi viime aikojen tapaan vain 13 minuuttiin.

Ensimmäistä täyttä NHL-kauttaan pelaavan 23-vuotiaan Hintzin pistesaldo 54 ottelussa on väkevä 18+14=32.

Bostonin Tuukka Raskin huima kotiputki puolestaan katkesi ottelussa Calgarya vastaan. Rask kärsi kauden 21. kotiottelussaan vasta ensimmäisen varsinaisen peliajan tappion, kun Calgary oli parempi maalein 5–2.

Suomalaispörssi

  1. Aleksander Barkov 20+42=62 (60 ott.)

  2. Sebastian Aho 36+24=60 (62)

  3. Patrik Laine 26+33=59 (63)

  4. Teuvo Teräväinen 13+44=57 (62)

  5. Mikko Rantanen 19+22=41 (42)

  6. Kasperi Kapanen 12+23=35 (63)

  7. Roope Hintz 18+14=32 (54)

  8. Miro Heiskanen 7+25=32 (62)

  9. Joonas Donskoi 15+16=31 (56)

  10. Rasmus Ristolainen 5+26=31 (62)

Boston Bruins–Calgary Flames 2–5 (0–1, 1–2, 1–2)B: Tuukka Rask 26/30 torj.

Carolina Hurricanes–Dallas Stars 1–4 (0–3, 1–1, 0–0)C: Sebastian Aho 1+0, D: Roope Hintz 1+2

Montreal Canadiens–Vancouver Canucks 3–4 ja. (2–1, 0–1, 1–1, 0–1)

New York Islanders–New York Rangers 3–4 ja. (0–1, 1–1, 2–1, 0–1)

Philadelphia Flyers–San Jose Sharks 4–2 (1–1, 2–0, 1–1)

Tampa Bay Lightning–Toronto Maple Leafs 3–4 (1–2, 1–2, 1–0)

Washington Capitals–Winnipeg Jets 4–3 vl. (2–0, 1–1, 0–2, 1–0)

Detroit Red Wings–New Jersey Devils 1–4 (0–1, 0–2, 1–1)D: Valtteri Filppula 1+0

Minnesota Wild–Columbus Blue Jackets 5–4 (2–1, 2–0, 1–3)M: Mikko Koivu 2+0

Nashville Predators–Ottawa Senators 3–2 (1–2, 2–0, 0–0)N: Mikael Granlund 0+1, Juuse Saros 33/35 torj.

St. Louis Blues–Chicago Blackhawks 6–5 (1–2, 1–1, 4–2)

Arizona Coyotes–Florida Panthers 1–2 (1–0, 0–1, 0–1)F: Aleksander Barkov 0+1

Anaheim Ducks–Edmonton Oilers 4–3 ja. (2–0, 0–1, 1–2, 1–0)