Jesperi Kotkaniemi rohmusi heti tehoja uudessa joukkueessa - NHL - Ilta-Sanomat

Jesperi Kotkaniemi rohmusi heti tehoja uudessa joukkueessa – kausi ollut tuskainen: ”Kuin olisi uusi Helkaman polkupyörä”

Jesperi Kotkaniemen toinen kausi Montrealissa ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Keskiviikkona hän pelasi toisen ottelunsa AHL:ssä ja tehtaili heti piste-ennätyksensä Pohjois-Amerikassa.

Jesperi Kotkaniemi pelasi keskiviikkoiltana toisen ottelunsa Lavalissa. Taustalla toinen suomalainen top 5 -varaus Olli Juolevi.

6.2.2020 8:55

Montrealin esikaupunkialueella sijaitseva uudenkarhea Place Bell -areena ei varmasti ollut aivan se näyttämö, jossa lähes sensaatiomaisen tulokaskauden pelannut Jesperi Kotkaniemi, 19, vielä syksyllä kuvitteli helmikuussa pelaavansa.

Ei sitä varmaankaan kovin moni muukaan osannut vielä kauden kynnyksellä arvata.

Siellä hän kuitenkin paikallista aikaa keskiviikkoiltana viiletti Laval Rocketin AHL-joukkueen paidassa.

Ottelu oli Kotkaniemen toinen AHL:ssä. Pelaajaesittelyn aikaan ei jäänyt epäselväksi, kuka oli vajaat 6 000-päisen kotiyleisön suosikki Utica Cometsia vastaan pelatussa ottelussa.

Kotkaniemi antoi yleisölle lisää aihetta riemuun jo puolentoista minuutin pelin jälkeen, kun hän alusti Lavalin 1–0-osuman ylivoimalla.

Epäselväksi ei myöskään jäänyt, kuka hääri kapellimestarina kotijoukkueen ykkösylivoimassa. Vasemmalla b-pisteellä peliä pyörittänyt Kotkaniemi pani klinikan pystyyn ja syötti ottelussa kolme ylivoimamaalia yhtä monella yrityksellä.

Keskiviikon ottelussa Kotkaniemi keräsi enemmän syöttöpisteitä kuin kauden 36 NHL-ottelussa yhteensä.

Laval voitti ottelun lopulta jatkoajalla 5–4.

Ylivoimalla homma toimi kuin rasvattu, mutta tasakentin Kotkaniemi ei esittänyt toisessa AHL-ottelussaan ihmeitä – ei tosin räikeitä virheitäkään. Vierasjoukkue Utica oli pääosin kuskin paikalla ja hallitsi peliä.

– Ei ollut kyllä mikään ihan ykköspeli. Tänään oli meidän ketjulta vähän nihkeämpi matsi, mutta yv toimi, kahdessa AHL-pelissään nyt yhteensä tehot 0+4 kirjannut Kotkaniemi totesi pelin jälkeen.

Kotkaniemi pelasi Lavalin ykkösketjun keskellä.

Kotkaniemi teki ensimmäistä kertaa kolme tehopistettä yhdessä ottelussa kahden Pohjois-Amerikan-kautensa aikana.

SM-liigan nettisivut eivät tarjonneet pikaisella vilkaisulla tietoa, oliko kyseessä jopa Kotkaniemen ensimmäinen kolmen pisteen ottelu miesten peleissä. Sen tilastofaktan ratkaisemiseen ei kuitenkaan tilastokirjoja tarvittu.

– Jukureita vastaan toisessa SM-liigaottelussa 1+2, Kotkaniemi ilmoitti kuin apteekin hyllyltä.

Hankala kausi

Kotkaniemi sai tietää farmikomennuksestaan lauantaina ja jo samana iltana hän oli jo ensi kertaa AHL-kaukalossa.

Montrealissa muutos joukkueen siirron takia on kuitenkin montaa muuta NHL-seuraa pienempi, sillä farmijoukkue sijaitsee esikaupunkialueella. Matkalaukkuja ei siis tarvinnut pakata.

– Totta kai farmikomennus on aina varmasti pieni pettymys, mutta on ollut ihan hauskaa, kun on saanut nyt pelata aika paljon. Siitä olen nauttinut.

– Vähän erilaistahan tämä on kuin NHL:ssä. Kunnon kohellusta välillä, mutta meillä on ihan pelaava jengi. Se on hyvä. Tunsin toki entuudestaan jo paljon porukkaa täältä. Siinä mielessä oli helppo tulla.

Kotkaniemen kautta ovat häirinneet loukkaantumiset. Ensin hän oli syksyllä pari viikkoa sivussa nivusvaivojen takia, ja joulukuussa aivotärähdys piti porilaisen sivussa kolme viikkoa.

Niistäkin huolimatta hän ehti pelata tällä kaudella toistaiseksi 36 NHL-ottelua, joissa syntyivät vaatimattomat tehot 6+2.

Päävalmentaja Claude Julienilta ei juuri luottoa toissa kesän kolmosvaraukselle herunut. Peliaika kolmosketjussa jäi usein vain reiluun kymmeneen minuuttiin.

Ei Kotkaniemi tosin esityksillään pakottanutkaan valmentajaa kasvattamaan vastuutaan. Suoritusvarmuus vaativalla keskikaistalla ei riittänyt vaaditulle tasolle, eikä hyökkäyspäässäkään tullut tulosta.

Se on kuitenkin ymmärrettävää, sillä täysin yllättäen jo viime kaudeksi NHL:ään revitty sarjan historian ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt pelaaja on ollut vielä tälläkin kaudella seitsemänneksi nuorin NHL:ssä pelannut pelaaja – ja viidenneksi nuorin yli 8 ottelua pelannut.

– Ei ole kyllä kulkenut tällä kaudella. En tiedä, mikä on. Tuskin viime kaudella kuitenkaan ihan vahingossa jokainen niistä 34 pisteestä tuli. Että ei mulla varmaan kaikki taidot ole tässä ajassa kadonneet, Kotkaniemi pohti.

– Peluutus ja rooli ovat muuttuneet ja olleet tällä kaudella erilaisia. Mutta olisihan mun pitänyt enemmän pisteitä tehdä. Ihan vahingossakin olisi pitänyt joku pinna siellä täällä saada, että ei sen roolin ja peluutuksen taakse voi mennä.

Vaikka kausi on ollut tuskainen, sanavalmiin Kotkaniemen virne ei ole missään vaiheessa hävinnyt täysin suupielestä.

– No tämähän on vähän niin, että ihan kuin olisi uusi Helkaman polkupyörä, ja joku puhkoisi siitä kumit. Kyllähän se silti edelleen liikkuu, mutta ei niin hyvin, porilainen kuvaili kauttaan.

Hän kuitenkin myöntää, että itseluottamus on ollut kadoksissa.

– Kyllähän se vähän on. Kun sitä kiekkoa ei pääse edes näkemään pelin aikana.

– Täällä on päässyt. Nautin tästä.

Kuten arvata saattaa, 19-vuotiaana Kotkaniemen fysiikka on vielä kaukana valmiista. 188-senttisessä varressa on tosin jo painoa 90-kiloa, mutta jäällä nuori sentteri jää vielä turhan usein toiseksi kaksinkamppailuissa, eikä luistelussakaan ole vielä monien kokeneempien virkaveljien veroista puristusta.

Kotkaniemi kävi heti viime kauden jälkeen polvileikkauksessa, mutta se ei hänen mukaansa vaikuttanut kesäharjoitteluun.

– Painoinhan minä jalkojakin menemään. Kesätreeni oli mielestäni tosi laadukas. Sain hyvän kesän vedettyä alle. Onnistuttiin mielestäni siinä, että sain lisää voimaa.

– Aika moni varmaan unohtaa, että olin 18-vuotias viime kaudella, kun pelasin täällä. Ei tässä vuodessa ihmeitä tehdä tai kasveta Hulk Hoganiksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?