Leijonien maailmanmestarille ensimmäinen kutsu ylös NHL:ään - NHL - Ilta-Sanomat

Leijonien maailmanmestarille ensimmäinen kutsu ylös NHL:ään

Niko Mikkola sai kutsun NHL:ään.

Niko Mikkola sai kutsun NHL:ään.

Julkaistu: 6.1. 18:35

St. Louis Blues kutsui Niko Mikkolan farmista.

Viime keväänä MM-kultaa Leijonissa juhlinut puolustaja Niko Mikkola on saanut kutsun ylös NHL:ään.

NHL:n hallitseva mestarijoukkue St. Louis Blues kertoo Twitterissä kutsuneensa Mikkolan farmijoukkue San Antonio Rampagesta. Kyseessä on Mikkolalle ensimmäinen kutsu farmista NHL:ään. Hän saattaa debytoida NHL:ssä Suomen aikaa keskiviikkoaamuna, kun St. Louis kohtaa San Jose Sharksin.

Mikkola pelaa toista kauttaan Pohjois-Amerikassa. Viime kaudella Mikkola pelasi San Antoniossa 70 ottelua tehoin 2+7. Tällä kaudella hän on pelannut AHL:ssä 30 ottelua tehoin 2+9.

Kiimingin Kiekko-Poikien kasvatti on voittanut miesten maailmanmestaruuden lisäksi alle 20-vuotiaiden MM-kultaa kaudella 2015–16.

Mikkolan lisäksi hyviä suomalaisuutisia liittyy myös Winnipegin suomalaispakkiin Sami Nikuun, joka pelaa ensi yönä Montrealia vastaan. Niku on tällä kaudella aiemmin pelannut yhden ottelun NHL:ssä.

Tuoreimmat osastosta