Ilmiömäinen Miro Heiskanen loisti jälleen – Kaapo Kakko taas sivussa - NHL - Ilta-Sanomat

Ilmiömäinen Miro Heiskanen loisti jälleen – Kaapo Kakko taas sivussa

Miro Heiskanen pelaa korkealla tasolla illasta toiseen.

Miro Heiskanen pelaa korkealla tasolla illasta toiseen.

Julkaistu: 17.11. 7:15

NHL:ssä pelattiin harvinainen jättikierros.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä NHL:ssä pelattiin ensimmäinen kauden kahdesta täydestä 15 ottelun kierroksesta. Toinen on ohjelmassa vasta runkosarjan päätöskierroksella huhtikuun alussa.

Kehissä olivat Columbusta lukuun ottamatta kaikki muut joukkueet, mutta suomalaiset eivät loistaneet joukolla parrasvaloissa. Ainoa maalinteossa onnistunut sinivalkoinen oli Dallas Starsin Miro Heiskanen.

20-vuotias tähtipuolustaja teki tehot 1+1, kun Dallas voitti Edmontonin vieraissa jatkoajalla 5–4.

Ottelun kolmostähtenä palkittu Heiskanen laukoi Dallasin 2–2-tasoituksen toisen erän alussa.

Edmonton oli vielä kahden erän jälkeen tiukasti kiinni voitossa, kun se johti peliä 4–2. Kovavireinen vierasjoukkue kampesi kuitenkin vielä tasoihin.

Heiskanen petasi Tyler Seguinin ajassa 58.11 tekemään 4–4-tasoituksen. Jamie Benn ratkaisi ottelun jatkoajalla Esa Lindellin esityöstä.

Heiskanen raatoi ottelussa eniten kaikista pelaajista, peräti 28.20 minuuttia. Kahden tehopisteen lisäksi hän kirjattu ottelussa plus-miinuslukeman +2 ja laukoi peräti seitsemän kertaa kohti maalia.

Huimalla luistelullaan dominoiva Heiskanen on kerännyt 21 ottelussa nyt 5+9=14 tehopistettä.

Dallas on voittanut kymmenen edellisistä 12 ottelustaan.

Joukkueen kolmas suomalainen, loistavasti kauden aloittanut Roope Hintz on ollut viime pelit sivussa alavartalovamman vuoksi. Seuraavaksi Stars palaa vieraskiertueelta kotiin, ja Hintzin uskotaan palaavan lähiaikoina kaukaloon.

Barkovin putki poikki, Kakko sivussa

Florida Panthersin Aleksander Barkovin seitsemän ottelun pisteputki katkesi kotipelissä New York Rangersia vastaan.

Barkov oli kuitenkin järjestelemässä kolmea joukkueensa maalia 4–3-voittoon päättyneessä ottelussa. Voitto oli ensimmäistä kauttaan Floridassa valmentavalle Joel Quennevillelle 900. NHL:ssä päävalmentajana. Hänen edellään tilastossa on ainoastaan legendaarinen Scotty Bowman 1244 voitollaan.

Rangersin suomalaistulokas Kaapo Kakko puuttui jo toisessa peräkkäisessä ottelussa vieraiden kokoonpanosta sairastelun takia. Kakko, 18, ehti virittäytyä huippuiskuun ennen terveysmurheitaan.

Viime ajat sivussa olleista suomalaispelaajista Montrealin Jesperi Kotkaniemi puolestaan palasi kaukaloon 3–4-jatkoaikatappiossa New Jersey Devilsiä vastaan. Nivusvaivoista kärsinyt Kotkaniemi oli sivussa seitsemästä ottelusta.

Nashville helisemässä

Nashville Predators on valahtanut melkoiseen kurimukseen. Se on hävinnyt nyt kuusi edellisistä seitsemästä ottelustaan.

Tällä kertaa Nashville otti kotijäällään kuokkaan Chicago Blackhawksilta tylysti 2–7.

Kotijoukkueen maalilla aloittanut Pekka Rinne sai tehdä tilaa Juuse Sarokselle ottelun puolivälissä tulleen 0–4-maalin jälkeen. Kyseessä oli jo toinen kerta Rinteen kolmen edellisen pelin aikana, kun hänet vedetään kesken maalilta pois.

Pekka Rinteellä ei ole kulkenut viime peleissä.

Pekka Rinteellä ei ole kulkenut viime peleissä.

Tällä kertaa Rinne ehti torjua vain 10 kertaa. Paljon paremmin ei mennyt Saroksellakaan, sillä hän torjui vajaassa puolessatoista erässä seitsemän kertaa ja päästi kolme laukausta taakseen.

Tiiviistä puolustuspelistä usein tunnettu Nashville on ollut viime aikoina helisemässä puolustuspäässä. Seitsemän viime pelin aikana sille on tehty 31 maalia.

Lauantain kierros

Minnesota Wild–Carolina Hurricanes 3–4 ja. (0–2, 3–1, 0–0, 0–1)M: Mikko Koivu 0+1, C: Teuvo Teräväinen 0+1

Arizona Coyotes–Calgary Flames 3–0 (0–0, 2–0, 1–0)

Edmonton Oilers–Dallas Stars 4–5 ja. (2–1, 2–1, 0–2, 0–1)E: Mikko Koskinen 31/36 torj. D: Miro Heiskanen 1+1, Esa Lindell 0+1

Los Angeles Kings–Vegas Golden Knights 4–3 (2–0, 1–3, 1–0)

Tampa Bay Lightning–Winnipeg Jets 3–4 (1–1, 0–2, 2–1)

Boston Bruins–Washington Capitals 2–3 vl. (1–1, 1–0, 0–1, 0–1)

Buffalo Sabres–Ottawa Senators 4–2 (0–0, 2–1, 2–1)

Florida Panthers–New York Rangers 4–3 (2–2, 2–1, 0–0)

Montreal Canadiens–New Jersey Devils 3–4 ja. (1–1, 2–1, 0–1, 0–1)

Philadelphia Flyers–New York Islanders 3–4 vl. (2–0, 1–0, 0–3, 0–1)

Pittsburgh Penguins–Toronto Maple Leafs 6–1 (2–0, 3–1, 1–0)T: Kasimir Kaskisuo 32/38 torj.

Nashville Predators–Chicago Blackhawks 2–7 (0–2, 0–2, 2–3)N: Pekka Rinne 10/14 torj, Juuse Saros 7/10 torj, Mikael Granlund 0+1, C: Olli Määttä 0+1

St. Louis Blues–Anaheim Ducks 1–4 (0–2, 1–1, 0–1)

Vancouver Canucks–Colorado Avalanche 4–5 ja. (1–1, 1–2, 2–1, 0–1)

San Jose Sharks–Detroit Red Wings 4–3 vl. (1–0, 2–2, 0–1, 1–0)D: Valtteri Filppula 0+1