NHL

Tulikuuma Aleksander Barkov osui taas – Tampa Bay Tukholman herra

Julkaistu:

NHL
Barkov venytti maaliputkensa jo neljän ottelun mittaiseksi.
Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov on yltynyt väkevään iskuun. Lauantain iltapäiväpelissä New York Islandersin vieraana Barkov kasvatti maaliputkensa jo neljän ottelun mittaiseksi.

Ennen putkeaan Barkov ei tehnyt maalin maalia kauden 12 ensimmäisessä ottelussa.

Ottelun kolmostähdeksi valittu Barkov tuikkasi maalinedustalta vieraiden 1–1-tasoituksen ylivoimalla kolmannen erän alussa.

Se jäi kuitenkin Panthersille laihaksi lohduksi, sillä Islanders meni heti perään uudelleen johtoon ja vei peli lopulta nimiinsä 2–1.

Barkov ehti juhlia päätöserässä hetken jo toistakin maalinedustalta tehtyä ylivoimamaalia, mutta suomalaisen 2–2-tasoitus hylättiin lopulta videotarkistuksen jälkeen korkeana maalina.

Barkovilla riitti ottelussa maalinälkää, sillä hän laukoi poikkeuksellisesti peräti yhdeksän kertaa kohti maalia. Peliaikaa kertyi lähes 24 minuuttia.

Barkov on kerännyt nyt kauden 16 ottelussa tehopisteet 4+16=20. Hän johtaa suomalaisten pistepörssiä ylivoimaisesti. Koko sarjan pörssissä hän on tällä hetkellä jaetulla yhdeksännellä sijalla.

Islandersin 10 pelin voittoputki katkesi edellispelissä Pittsburghia vastaan, jolloin se taipui jatkoajalla. Sen pisteputki kasvoi kuitenkin nyt jo 12 ottelun mittaan.

Tampa Tukholman herra

Tampa Bay Lightning löi Buffalo Sabresin myös toisessa Tukholmassa pelatussa ottelussa.

Perjantaina Tampa oli parempi niukasti 3–2 ja lauantaina 5–3.

Jälkimmäisen taiston se ratkaisi edukseen toisessa erässä karkaamalla kahdella maalillaan 3–1-johtoon.


Ottelun tehomies oli yllättäen Tampan nelosketjun romuluinen Pat Maroon, joka viimeisteli kaksi maalia. Hän oli lähellä myös hattutemppua mutta laukoi lopussa tyhjän maalin tolppaan.

Ruotsalaispelaajista kotiyleisönsä edessä lauantaina osuivat Tampan tähtipakki Victor Hedman ja Buffalon sensaatiotulokas Victor Olofsson.

Suomalaisista tehoille pääsi perjantain tavoin yhden syöttöpisteen kerännyt Buffalon Rasmus Ristolainen.

Kauden loistokkaasti aloittanut Buffalo on valahtanut nyt viiden ottelun tappioputkeen.

Ruotsissa pelatut ottelut olivat tämän kauden viimeiset Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Ennen Globenin-pelejä NHL vieraili kuukausi sitten Prahassa. Ensi kaudella NHL:ää pelataan Prahassa ja Helsingissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt