NHL

Ville Leino seurasi läheltä lukuisia NHL-tappeluita – ”Aika surullista, mitä ihmisille on tapahtunut”

Julkaistu:

jääkiekko
Ville Leinoa vastaan pelattiin kovaa, mutta taiturin pää säästyi osumilta.
Ville Leino pelasi ammattilaisurallaan mm. 294 SM-liigan runkosarjaottelua ja 286 NHL:n runkosarjaottelua. Hän näki myös Ruotsin, KHL:n ja Sveitsin ammattilaiskaukalot.

Leino, nyt 36, oli taitohyökkääjä, jonka aisoihin saamiseksi piti pelata kovaa.

Jääkiekossa puhutaan vuosi vuodelta enemmän päävammoista.

Leinon pää säästyi. Hän ei kärsinyt urallaan yhtään aivotärähdystä. Niiden diagnosoinnissa on toki menty viime vuosina eteenpäin, mutta Leinon oma arvio on, että hän säästyi aivotärähdyksiltä täysin.

– Varsinkin NHL:ssä toisen pelaajan kunnioitus oli sellaista, että päähän ei yritetty taklata. Vastustajia kyllä taklattiin ja yritettiin ajaa kylmäksi, mutta isoimpia ylilyöntejä lukuun ottamatta siellä ei yritetä vahingoittaa, Leino sanoo.

Leino teki suurimmat mainetekonsa NHL:ssä Philadephia Flyersin paidassa. Broad Street Bulliesin perinteet velvoittivat, ja yhä Leinon aikana (vuosina 2010–11) joukkueen peleissä tapeltiin paljon. Hänen joukkuekaverinaan kiekkoili mm. Daniel Carcillo, joka on nykyään tunnettu NHL:n vastustaja ja päävamma-aktivisti.

– Paljailla nyrkeillä ilman kypärää tappelu on aika rajua hommaa. Kun nykyisin tietää terveysvaikutuksista, niin on se aika surullista, mitä ihmisille on tapahtunut. Tehtävänä voi olla pelata kolme minuuttia ja tapella kaksi kertaa. Vaimo ja perhe odottavat himassa. Hurjaa touhua. Toisaalta koen, että osittain tappeluilla oli se vaikutus, että ei voinut taklata päähän, kun siitä joutui vastuuseen.

– Silloin lätkässä piti koko ajan tiedostaa, että kun meni kiekkoon, ei voinut olla ihan miten päin vain tai tuli noutaja. Se tavallaan kuului siihen. Nykypäivänä pelaajat eivät ole hereillä, ja varsinkin SM-liigassa tulee välillä aivan älyttömiä vetoja.


Jääkiekossa puhutaan yhä enemmän paitsi taklattavan myös taklaajan vastuusta, kun vauhdit kaukalossa ovat niin kovia, miehet isoja ja varusteetkin priimaa.

Leino kuitenkin kokee, että taklaamaan lähtevä pelaajakaan ei voi alkaa varoa liikaa.

– Taklaamista ei voi ottaa pelistä pois, tai lajista tulee ihan erilainen. Tilanteet tapahtuvat niin nopeasti, että mielestäni se ei voi olla taklaamaan menossa olevan pelaajan tehtävä katsoa, että nyt vastustaja on vaarallisessa asennossa ja täytyy hidastaa. Vaistoilla pitäisi kuitenkin pelata. Aika pitkälti se on taklattavan vastuulla, jos nyt ei yritä suoraan päähän taklata.

Hän peräänkuuluttaa hereilläoloa kaukalossa.

– Aina kun sain kiekon, katsoin ensin, että tuleeko joku. Tai jos olin paikassa, jossa tiesin että kohta voi kolista, niin varauduin jo siihen ennen syöttöä. Se oli pakko opetella, koska en ollut iso (186 cm / 83 kg). Joskus piti osata yllättää vastataklauksella. Enkä minä niitä tilanteita myöskään vältellyt. Ei taklaus sillä lailla tunnu, kun sen ottaa oikealla tavalla vastaan.

– Pelikin on muuttunut, mutta aika moni muukin huippupelaaja minun aikanani välttyi päävammoilta, vaikka silloin taklattiin paljon.

Yksi hyvä esimerkki on 179-senttinen Patrick Kane, 30, joka on urallaan välttynyt paitsi päävammoilta myös pitkälti muilta loukkaantumisilta.

– Hänkin on pieni jätkä, niin on pitänyt opetella. Hän on kehittänyt itselleen tuntosarvet: missä olen, missä on vaarallista, mistä voin leikata keskelle ja niin edespäin. Enkä nyt sanoisi, että se peli nykyään niin paljon nopeampaa on.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt