NHL

Sami Vatanen sysäsi suosikkitubettajan valtaistuimelta NHL:ssä – pukukopissa selvät sävelet: ”Hän kertoo, ja muut kuuntelevat”

Julkaistu:

NHL
New Jersey Devilsin kesän jättihankinta P.K Subban on saanut tehdä tilaa Sami Vataselle alakerran herrana.
Sami Vatanen ei paistattele NHL:ssä kovinkaan suuressa valokeilassa. Syytä kenties olisi, sillä suomalaispuolustaja kantaa kaikessa hiljaisuudessa valtavaa vastuuta New Jersey Devilsin takalinjoilla.

Kahdeksannen kautensa Pohjois-Amerikassa aloittanut Vatanen, 28, on kypsynyt monipuoliseksi ja luotettavaksi joukkueen selkänojaksi. Hän oli jo kahdella ensimmäisellä Devils-kaudellaan joukkueen peliaikatilaston kärkikaksikossa.

Täksi kaudeksi joukkue vahvistui merkittävästi, ja puolustuksen johtohahmoksi hankittiin tähtipakki P.K Subban.

Subban, 30, istutettiin heti myös ykkösylivoimaan, mikä ei kuitenkaan kantanut suuremmin hedelmää. Devils aloitti kauden kuuden ottelun tappioputkella.

Sen jälkeen pakkaa hämmennettiin, ja ykkösylivoiman viivakapellimestariksi käskettiin Vatanen. Devils on voittanut sen jälkeen molemmat ottelunsa.

Edellispelissä viikonloppuna Vatanen raatoi jo lähes 27 minuuttia. Subban sai tyytyä taustaviulistin rooliin.

– Henkilökohtaisesti kausi on lähtenyt käyntiin ihan hyvin. Olemme löytäneet (Will) Butcherin kanssa hyvän kemian.

– Ihan mukavaa on ollut olla ykkösylivoimassa. Kyllä siinä ympärillä on aika lailla taitoa, niin mikäs siinä ollessa. Kun jakelen vain kiekkoa pois, niin välillä pisteitäkin tulee, vaatimaton Vatanen sanoo.


Puolustajan parhaassa iässä olevalle Vataselle alkaneella kaudella on iso merkitys, sillä hänestä tulee kauden jälkeen ensi kertaa rajoittamaton vapaa agentti, joka saa tehdä sopimuksen valitsemansa seuran kanssa.

Hätäapua toimistolta

Devilsissä oli havaittavissa pientä paniikkia alun tappioputken aikana. Kuudennen pelin jälkeen seuran apulais-GM, entinen NHL-hyökkääjä Tom Fitzgerald hyppäsi toimistosta penkin taakse mukaan valmennustiimiin.

– Ilmeisesti haluttiin uusia silmiä mukaan auttamaan. Hän on kuitenkin pelannut pitkään NHL:ssä ja pystyy auttamaan joukkuetta.

– Fitzgerald on jutellut tosi paljon enemmän pelaajien kanssa kahdenkeskisesti. Hän katsoo, jos joku tarvitsee apua ja auttaa. Hän pystyy kokemuksella tuomaan hyviä vinkkejä.

Täksi kaudeksi rutkasti vahvistuksia haalinut Devils lukeutuu alkukaudella NHL:n seuratuimpiin joukkueisiin. Siitä pitävät huolen etunenässä Subban ja ykkösvaraus Jack Hughes sekä ensi kosketuksensa NHL:ään ottanut KHL-hirmu Nikita Gusev.

Vatanen syötti Hughesin uran ensimmäisen NHL-maalin edellispelissä.

– Hyvin on poika pelannut, vaikka ei saanutkaan heti alkuun pisteitä. Joukkuekaan ei toki alussa pelannut hyvin, niin vaikea siinä on tehojakaan kerätä. Nyt kaveri sai ketsuppipullon auki, niin hyvältä näyttää.

18-vuotias Hughes ei ole Vatasen mukaan ottanut suurta roolia pukukopissa.

– Vähän hiljaisempi kaveri se on vielä ollut. Se on aika luonnollista, kun on nuori ja uusi kaveri. Ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ihan mukavalta vaikuttaa.

Toista maata on sitten showmies Subban.

30-vuotiaan kanadalaispuolustajan keskittymisestä itse jääkiekkoon on riittänyt viime vuosina puhetta. Kesällä Nashville Predators päätti kaupata tähtipuolustajan, ja ilmassa liikkui paljon huhuja, että Subban olisi tehnyt henkilökohtaisella show’llaan hallaa joukkueelle.


Vatanen kertoo, että Subban ei ole pahemmin arastellut uudessakaan porukassa.

– Hyvin on kaveri istunut ryhmään. Suu sillä käy aika lailla, ja paljon tuntuu olevan asiaa.

– Hän kertoo ja muut kuuntelevat. Siinä sitten naureskellaan. Ihan mukava Subban on kuitenkin kaikin puolin ollut, mitä olen oppinut tuntemaan.

Yhdysvaltalaisen alppihiihtolegenda Lindsey Vonnin kanssa seurusteleva Subban on tullut viime vuosina tutuksi milloin mistäkin tempauksestaan ja NHL-pelaajien keskuudessa poikkeuksellisen aktiivisesta toiminnastaan sosiaalisessa mediassa.


Hiljattain Subban perusti jo oman YouTube-kanavankin, jonne hän aikoo tehdä jatkossa videoblogia. Hän ponnahti kerta heitolla suosikkitubettajaksi, sillä ensimmäistä videota on ehditty katsoa muutamassa päivässä jo lähes 170 000 kertaa.

Jyväskylän mies ei kuitenkaan moisesta pahemmin perusta.

– Minullahan ei ole mitään sosiaalisia medioita, niin ei mulla ole hajua, mitä hän siellä tekee. Ei niistä ole kopissakaan ollut puhetta. Täytyy varmaan kysäistä seuraavissa treeneissä, että mitäs hommia ne nämä ovat, Vatanen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt