NHL

Kaapo Kakko joutui vilttiketjuun, peliaika painui jo naurettavaksi – sai silti ensimmäisen syöttöpisteensä

Julkaistu:

NHL
Kakko pelasi alle 10 minuuttia, kun Rangers kärsi jo viidennen peräkkäisen tappionsa.
New York Rangers on kriisin partaalla. Kauden alun kaksi peräkkäistä voittoa on saanut jatkokseen nyt jo viisi peräkkäistä tappiota.

Tällä kertaa pisteautomaatilla kävi Arizona Coyotes, joka haki vierasvoiton New Yorkista jatkoajalla 3–2.

Jälleen kaoottisesti ottelun aloittanut Rangers säästyi avauserästä lopulta vain yhdellä takaiskulla. Vieraat laukoivat 1. erässä maalia kohti peräti 21 kertaa, Rangers vain neljä.

Kotijoukkue pääsi toisessa erässä pois karmeasta mankelista, ja nousi puolustaja Anthony DeAngelon maalilla tasoihin heti erän alussa. Coyotes kuittasi kuitenkin tovia myöhemmin itsensä uudelleen johtoon.

Edellisottelussa ensi kertaa Rangersin ykkösylivoimaan päästetty Kaapo Kakko ei saanut enää jatkaa paikallaan. Se ei kuitenkaan suomalaista haitannut, sillä hän saalisti kakkosylivoimassa NHL-uransa ensimmäisen syöttöpisteen.

Kakko sai kakkossyötön DeAngelon illan toiseen osumaan toisen erän lopussa.

Ylivoimatilanne jäi Rangersin illan ainoaksi.

Kolmas erä oli maaliton, ja Christian Dvorak ratkaisi lopulta voiton vieraille jatkoajalla.

Kolmannessa erässä Rangersin päävalmentaja David Quinn tiivisti peluutustaan ja siirtyi pääosin kolmeen hyökkäysketjuun. Kakkosketjussa Brett Howdenin ja Chris Kreiderin rinnalla ottelun aloittanut Kakko käskettiin muiden tieltä sivuun.

Vilttiketjussa lähes koko kolmannen erän ollut Kakko pääsi päätöserässä kentälle vain parissa hajavaihdossa. Superlupauksen peliajaksi koko ottelussa kirjattiin lopulta vain 9.51, mikä on selvästi hänen lyhyen NHL-uransa pienin.

Aiemmissa kuudessa ottelussaan Kakko sai joka kerta vastuuta 13–17 minuuttia.

Quinnilta kysyttiin ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa, oliko Kakon viltitykseen jokin erityinen syy.

– Ei. Vain pelin virtaus, Quinn totesi olkapäitään kohauttaen.

Kakolla on nyt seitsemän ottelun jälkeen kasassa tehot 1+1. Kesän ykkösvarauksen, Devilsin Jack Hughesin pistelukema on täsmälleen sama. Hän on pelannut yhden ottelun Kakkoa enemmän.

Maalitilinsä tiistain kierroksella avasi myös kesän kolmosvaraus, Chicagon Kirby Dach, joka onnistui heti toisessa ottelussaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt