NHL

Ruotsalaisen NHL-tähden esikoinen kuoli kohtuun – paljasti nyt dramaattiset hetket toisen lapsen syntymässä: ”Se oli todellista pelkoa”

Julkaistu:

NHL
Erik ja Melinda Karlssonin toinen lapsi syntyi lokakuun alussa.
– Tänä äärimmäisen vaikeana aikana on vaikeaa nähdä valoa tunnelin päässä.

Näin kirjoitti ruotsalainen NHL-tähti Erik Karlsson maaliskuussa 2018 julkaisemassaan viestissä.

Karlsson oli tuolloin menettänyt Melinda-vaimonsa kanssa esikoislapsensa. Axeliksi nimetty poika kuoli kohtuun noin kuukautta ennen laskettua aikaa.

Pariskunnan toinen lapsi, tytär Harlow, syntyi lokakuun alussa. Karlsson kertoo Harlown syntymästä tunteikkaasti tuoreessa The Athleticin haastattelussa (artikkeli maksumuurin takana).

Kun esikoinen on menehtynyt kohtuun, raskaus ja synnytys aiheuttavat kiistatta vielä lisähuolta normaalin huolen päälle. Karlssoneille tuli lisähuolen lisähuolta, kun Harlow päätti syntyä etuajassa.

The Athleticin mukaan San Jose Sharksissa kiekkoileva Erik Karlsson, 29, oli matkustanut joukkueineen Las Vegasiin kauden avausottelua varten. Melinda-vaimon oli tarkoitus synnyttää keisarinleikkauksella kahden viikon päästä tuosta kauden avauksesta. Kun Karlsson oli valmistautumassa otteluun, suunnitelmat muuttuivat dramaattisesti.

– Muutama tunti ennen ottelua hän soitti ja sanoi, että ”sinun kannattaa luultavasti tulla kotiin”. En ollut odottanut sitä ollenkaan. Minun piti keksiä, miten pääsisin kotiin mahdollisimman nopeasti, Karlsson kertoi The Athleticille.

Kiekkoilija kiirehti Las Vegasista San Joseen ja tapasi vaimonsa sairaalassa.

Karlsson kertoi The Athleticille, että Melinda joutui sairauden vuoksi käyttämään raskauden aikana verenohennuslääkettä. Tämän seurauksena keisarinleikkauksen aloittamista oli odotettava 12 tuntia, muuten riskit olisivat liian suuret.

– Jos lapsi olisi tullut (ennen 12 tuntia), vaimoni olisi sanonut, että ottakaa lapsi ulos ja riskeerannut itsensä. Tämä ei tietenkään ollut ideaali tilanne, Karlsson kertoi.

Kaikki päättyi lopulta kuitenkin onnellisesti. Harlow Rain Karlsson syntyi lokakuun kolmantena.

– Ennen kuin kuulin (vauvan) huudon, se oli todellista pelkoa. On pelottavaa, kun ei tiedä onko kaikki hyvin vai ei, Karlsson kuvaili.
Syntymänjälkeisenä päivänä Karlsson kertoi iloiset uutiset Instagramissa. Hän puhutteli viestissä kauniisti vaimoaan.

– Vaimolleni, joka teki kaikkensa tuodakseen kauniin tyttäremme tähän maailmaan: en ole koskaan tavannut päättäväisempää tai vahvempaa ihmistä kuin sinä. Tämä ei ole ollut helppoa, mutta sateen jälkeen meidän pieni sateenkaaremme on vihdoin saapunut. Rakastan teitä molempia enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella, Karlsson kirjoitti.

Varhaisen syntymänsä vuoksi Harlown piti viettää ensimmäiset viikkonsa sairaalassa, mutta viime torstaina hän pääsi terveenä ja vahvistuneena kotiin.