NHL

Kaapo Kakko muutti lapsiperheen yläkertaan New Yorkin pohjoispuolelle: ”Vähän odotin, että olisin saanut oman kämpän”

Julkaistu:

NHL
NHL:ään murtautunut Kaapo Kakko asuu yhdysvaltalaisperheessä ja odottaa amerikkalaista ajolupaa.
Kaapo Kakon ensimmäinen NHL-kausi alkoi hyvin samalla tavalla kuin viimeisin kausi jääkiekon Liigassa TPS:n paidassa. Tämän kauden avausmaali oli lähes identtinen vuoden takaisen osuman kanssa.

– Sanotaan, että aika samanlainen ensimmäinen maali kuin minkä tein viime vuonna Liigassa. Vähän samanlaiset liikkeet. Siniviivalla oli kaksi kahta vastaan -tilanne. En heittänyt kiekkoa päätyyn vaan Ryan Stromelle, ja sain kiekon takaisin, Kakko muisteli New York Rangersin pukukopissa, kuinka hän iski Edmonton Oilersin verkkoon ensimmäisen NHL-maalinsa.
Samanlainen maali, mutta kaikki muu Kakon elämässä onkin sitten uutta ja erilaista. Turku on vaihtunut miljoonakaupunki New Yorkiin, puhekieli on englanti ja Rangersin huoltajat antoivat tulokashyökkääjälle uuden lempinimen, ”Kappy”.

Amerikkalainen sosiaaliturvatunnus on hankittu, tosin seura auttoi sen kanssa.

– Seura hoiti sen. Iso kiitos siitä ja paljosta muustakin heille. Itse en olisi tiennyt yhtään mitä tehdä, Kakko nauroi.

Elämä järjestykseen yksi asia kerrallaan

Rangers on pitänyt hyvää huolta 18-vuotiaasta tulokkaastaan. Asunto on hankittu New Yorkin pohjoispuolelta White Plainsista, läheltä Rangersin harjoitushallia. Hänellä on talon yläkerta omassa käytössään ja perhe asuu alakerrassa.

– Vähän odotin, että olisin saanut oman kämpän. Olisi omaa rauhaa ja saisi vähän itse päättää mitä tekee. Asun perheessä, jossa on kolme lasta. Toisaalta siinä on puolensa, Kakko mietti ja listasi hyviä puolia.

– Voin puhua koko ajan englantia. Saan syödä kunnolla, eikä tarvitse itse kokkailla tai syödä ulkona koko ajan. Todennäköisesti tämä ei ole lopullinen vaan väliaikainen ja ihan mukava ratkaisu. Tästä on hyvä jatkaa omillaan.


Rangersin toisena pelaajana valitsema Kakko nauratti mediaa kesäkuun varaustilaisuudessa sanomalla tiukasti, että äiti tai isä ei sitten muuta hänen kanssaan New Yorkiin. Eikä ole muuttanut.

– Vanhemmat olivat katsomassa ekan pelin ja palasivat sitten Suomeen. Eivät he oikein voisi tänne jäädäkään töiden takia.

Kakon asunnolta on kymmenisen minuutin ajomatka harjoitushallille.

Millä kuljet sitä väliä?

– Olen aina päässyt jonkun pelikaverin kyydissä. Jätkät ovat hyvin auttaneet, kiitos siitä heille, hän kehui, kuinka kaikki ovat ottaneet hänet lämpimästi vastaan.

Äitinsä puolelta suomalainen hyökkääjä Mika Zibanejad on erityisesti ollut Kakon apuna.

Faneilla ja Kakolla kovat odotukset

Kakon elämä tuntuu asettuneen uomiinsa, yhtä asiaa lukuun ottamatta. Ajokortti puuttuu vielä, siis amerikkalainen ajolupa. Ja auto. Rangers on apuna niidenkin hankkimisessa.

– Suomalainen ajokortti on tällä hetkellä, mutta seuraavaksi lähdetään työstämään täkäläistä ajokorttia. Kohta pitäisi olla auto alla, ja sitten voi lähteä vähän katselemaan ympäristöä ja ostoksille, hän suunnitteli.


Madison Square Garden räjähti, kun Kakko iski kotiyleisön edessä ensimmäisen NHL-maalinsa. Hän oli sitä jo hieman odottanutkin, sillä kaksi ensimmäistä ottelua olivat menneet ilman tehopisteitä.

Kakko tietää myös fanien odottavan häneltä paljon. Kakko-pelipaidat kävivät kauden ensimmäisellä viikolla niin hyvin kaupaksi, että jotkut koot loppuivat kesken.

– Hyvä, että maalitili on auki. Nyt sitten vaan lisää vastuuta ja maaleja, Kakko pohti edessä olevia viikkoja ja kuukausia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt