NHL

Urheilulehti: Pesti kuin pesti NHL:stä kelpaa kultaluotsi Jukka Jaloselle

Julkaistu:

Leijonat
Jukka Jalonen kertoo Urheilulehdessä, ettei ole luopunut NHL-haaveistaan.
Jukka Jalosen mahdollisuus nousta valmennustehtäviin NHL:ssä on puhuttanut suomalaista urheiluväkeä erityisesti sen jälkeen, kun riihimäkeläisluotsi nosti Leijonat yllätyksellisesti jääkiekon maailmanmestariksi viime keväänä.
Kun Jalonen solmi elokuussa vuoden 2022 kotikisoihin yltävän jatkosopimuksen Suomen jääkiekkoliiton kanssa, moni tulkitsi, että hän on luopunut haaveestaan nousta lähivuosina penkin päähän NHL:ssä.

Nyt Jalonen vahvistaa tuoreessa Urheilulehdessä, että hänen päävalmentajasopimuksessaan on optio, joka sallii mahdollisen lähdön NHL:ään kesken sopimuskauden.

– Sain pestin Leijoniin optiolla, joka mahdollistaa lähdön NHL:ään. En olisi tehnyt vielä jatkosopimusta, jos Jääkiekkoliitto ei olisi hyväksynyt NHL-optiota. Olisin siinä tapauksessa odotellut, mitä Pohjois-Amerikan päässä tapahtuu, ja ottanut tavallaan sen riskin, ettei ole töitä, Jalonen kertoo lehdessä.

Toimittaja Sami Hoffrénin tekemässä syvähaastattelussa Jalonen kertoo myös, miten näkee mahdollisuutensa nousta NHL:ään lähivuosina, kuka häntä auttaa tavoitteessa ja miten hän näkee tilanteensa verrattuna ruotsalaiseen Rikard Grönborgiin, joka on ilmoittanut kelpuuttavansa NHL:stä ainoastaan päävalmentajan paikan.
Jalonen ei pidä rimaa niin korkealla, vaan on valmis myös apuvalmentajan tehtäviin, jos mahdollisuus lähteä rapakon taakse aukeaa.

– Ei se ole samanlainen must. Olen realisti ja tiedän, ettei ole ihan helppo päästä NHL:ään päävalmentajaksi Euroopasta. Minulle ei ole mikään kynnyskysymys olla apuvalmentaja, jos pääsen hyvään paikkaan ja työskentelemään sellaisen päävalmentajan kanssa, joka haluaa minut.
Urheilulehti ilmestyy tilaajille keskiviikkona ja irtonumeromyyntiin torstaina. Uudessa numerossa on asiaa Jalosen lisäksi muun muassa Huuhkajista, KuPSista, Hakasta, Ville Heinolasta ja Lando Norrisista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt