NHL

Nyt NHL-tähti Rasmus Ristolaisen on kaivettava kuvetta – hovioikeus vaatii yli sadantuhannen euron jättisakot maksuun

Julkaistu:

NHL
Turkulainen NHL-tähti joutuu pulittamaan ylinopeudestaan yli 120 000 euroa.
Turkulaisen NHL-tähden Rasmus Ristolaisen ylinopeudesta saamat yli 120 000 euron sakot jäävät voimaan.

Turun hovioikeus päätti perjantaina, että se ei myönnä asiaan jatkokäsittelylupaa. Näin ollen käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.

Ristolainen, 24, ajoi 3. toukokuuta 81 kilometrin tuntivauhtia Turun keskustassa Linnankadulla, jossa nopeusrajoitus on 40 km/h. Teko tapahtui perjantai-iltapäivällä, jolloin alueella oli runsaasti ajoneuvo- ja kevyttä liikennettä. Ristolainen ajoi ylinopeutta Mercedes-Benz G 500 -maastoautolla.

Kyseessä oli ohitustilanne, joka tapahtui kaksikaistaisella suoralla tieosuudella. Ristolaisen mukaan kysymys oli lyhytkestoisesta ylinopeudesta.

– Kiihdytin, jotta pääsin (edellä olevan auton) ohitse, ja sen jälkeen hiljensin heti nopeuttani. Koko tapahtuma kesti varmaan viisi sekuntia, Ristolainen kertoi kuulustelukertomuksen mukaan.

Ristolainen tunnusti menetelleensä teonkuvauksen mukaisesti. Hän tunnusti syyllistyneensä tekoon huolimattomuudesta mutta kiisti tahallisuuden ja törkeän huolimattomuuden.

– Mitattu nopeus tuli yllätyksenä, koska en mielestäni ajanut niin kovaa. Myönnän kuitenkin, että mitattu nopeus voi pitää paikkaansa. Ohitus ja siten myös nopeus oli aivan hetkellinen ja ajettu kohdassa, jossa on kaksi ajokaistaa samaan suuntaan. En kokenut vaarantavani muita. Jarrutin jo ennen seuraavaa risteystä, hän sanoi kuulustelussa.

Käräjäoikeus tuomitsi Ristolaisen 40 päiväsakkoon, joka tekee hänen tuloillaan yhteensä 120 680 euroa. Käräjäoikeus katsoi, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle, ja siksi se katsottiin törkeäksi.

Ristolainen vaati valituksessaan hovioikeudelle, että syyksilukeminen lievennetään liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi ja että rangaistusta alennetaan.

Hovioikeuden mukaan valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella asiassa ei ole perusteltua aihetta epäillä käräjäoikeuden näyttöratkaisun oikeellisuutta.

Puolustajana pelaava Ristolainen on TPS:n kasvatti, joka siirtyi taalajäille Buffalo Sabresiin kaudeksi 2013–14. Hän oli seuran ensimmäisen kierroksen varaus vuonna 2013. Ristolainen teki Buffalon kanssa vuonna 2016 kuuden vuoden jatkosopimuksen, joka takaa hänelle noin 4,8 miljoonaa euroa kaudessa. Buffalo on jäänyt ulos NHL:n pudotuspeleistä nyt kahdeksana kautena peräkkäin.

Ristolainen on mukana Buffalon torstaina alkaneella harjoitusleirillä.

Hovioikeuden antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Ristolainen voi hakea korkeimmalta oikeudelta valituslupaa seuraavan 60 päivän aikana.