NHL

NHL-tähti Mikko Rantanen paljastaa, miksi hän harjoitteli Norjassa: ”Parhaimpia Euroopassa”

Julkaistu:

NHL
Ilta-Sanomat selvitti, miksi huippukiekkoilija Mikko Rantanen päätyi harjoittelemaan Norjaan.
NHL-tähti Mikko Rantanen, 22, harjoitteli kuluvalla viikolla Norjan pääsarjaseuran Strohamarin mukana.

Colorado Avalanchen NHL-joukkueessa viime kaudet loistanut Rantanen on toistaiseksi vailla sopimusta alkavalle sesongille.

Storhamarin seurapomo Jostein Smeby kertoi Ilta-Sanomille Rantasen saapuneen Norjaan viime viikon sunnuntaina ja lähtevän takaisin Turkuun perjantaina.

Smebyn mukaan Rantasen mukana olo on ollut iso asia Hamarissa majaansa pitävälle seuralle.

– Kaikki rakastavat jääkiekkoa täällä. Hän on iso tähti, joten olemme viettäneet hienoa aikaa hänen kanssaan, Smeby kertoi puhelimitse.

Storhamaria valmentaa alkavalla kaudella suomalaiset Miika Elomo ja Petteri Nummelin, joille Rantanen on tuttu mies Turusta sekä TPS:stä.


Elomo valmensi turkulaisseuraa kaudella 2014–2015 vajaan kauden ajan, jolloin Nummelin sekä Rantanen pelasivat TPS:n riveissä.

Ilta-Sanomat tavoitti Elomon tunnin ajomatkan päässä olympiakylä Lillehammerista sijaitsevasta Hamarista, jossa Rantanen on harjoitellut.

Elomo kertoi puhelimitse taustoja Rantasen saapumisesta Norjaan. Turkulaisvalmentaja sai kesällä Rantaselta ehdotuksen, josta ei voinut kieltäytyä.

– Saman kylän poikia olemme ja tunnemme toisemme, niin kesällä oli juttua jos Mikon neuvottelut venyvät, niin olisiko hänen mahdollista tulla tänne meidän kanssa treenaamaan. Tottakai siihen ”Petun” kanssa sanottiin, että ilman muuta.

Elomon mukaan on mahdollista, että Rantanen nähdään syksyn mittaan myös uudestaan Norjassa.

– Hän on ollut tämän viikon täällä ja palaa täältä Turkuun. Jos neuvottelut venyvät, niin hän todennäköisesti palaa tänne harjoittelemaan kanssamme, Elomo paljasti.

Mikko Rantanen kertoi Ilta-Sanomille, että Norjan reissun ajankohta oli päätetty jo kesällä.

– Puhuttiin alkukesästä, että jos diiliä ei ole vielä taskussa elokuun loppupuolella niin tulisin tänne harjoittelemaan, Rantanen kertoi puhelimitse.

Rantanen ylisti Storhamarin olosuhteita.

– Hamar on yllättänyt minut kaupunkina positiivisesti. Laadukasta treeniä olen saanut ja täällä on ollut puitteet ihan huippuluokkaa. Mielestäni ne ovat parhaimpia, mitä olen Euroopassa kohdannut, Rantanen kehui.

Elomon mukaan Rantasen saaminen Hamariin on ollut tärkeää erityisesti seuran nuorille pelaajille.

– Paljon on ollut kuhinaa Mikon ympärillä. Hän on ammattilaisena hoitanut oman ruutunsa. Hänen lisäarvonsa varsinkin nuoremmille pelaajille on ollut valtava. Se on tärkeää, että he näkevät tuon tason tähden joukkueessa.


Elomo oli vaikuttunut Rantasen otteista Norjassa.

– Kyllä se Mikon meno hyvältä näytti, sillä mies on mennyt fyysisesti eteenpäin. Ei se mitenkään sattumaa ole, mitä numeroita hän on lyönyt taululle viime kausina ja erityisesti viime kaudella.

Elomo näkee, että viime kaudella 87 pistettä tehneellä laitahyökkääjällä on vielä varaa kehittyä pelaajana.

– Kaikki palikat ovat kohdallaan. Hänellä edelleen varaa kehittyä. Pitää muistaa, että hän on vielä nuori mies.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt