NHL

Vasta 20-vuotiaalta jääkiekkolupaukselta löydettiin kivessyöpä

Julkaistu:

nhl
Stelio Mattheos sairastaa kivessyöpää.
Carolina Hurricanesin nuori lupaus Stelio Mattheos joutuu jättämään harjoitusleirin väliin kivessyövän vuoksi. Hän on jo aloittanut sädehoidot ja Mattheosin uskotaan toipuvan täyteen kuntoon. Seura kertoi asiasta tiistaina.

Vasta 20-vuotias pelaaja sai pelottavan diagnoosin kesäkuussa, vain muutama päivä sen jälkeen kun hän auttoi Hurricanesin farmiseuran Charlotte Checkersin AHL:n mestaruuteen.

Pelaaja itse kertoi toipumisestaan positiiviseen sävyyn.

– Haluaisin kiittää kaikkia heitä, jotka ovat osoittaneet minulle tukea ja toivottaneet hyvää. Olen saanut uskomatonta tukea ystäviltäni, perheeltäni, joukkuekavereiltani ja koko organisaatiolta. Olen valtavasti velkaa lääkärilleni ja sairaalan väelle sekä kaikille muille, jotka ovat auttaneet, pelaaja kertoi tiedotteessa.

Mattheos on Hurricanesin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2017. Hän oli Kanadan alle 18-vuotiaiden maajoukkueen varakapteeni ikäluokan MM-kisoissa 2017. Mattheos siirtyi juniorikaukaloista ammattilaisjäille keväällä 2019 juniorikauden päätyttyä. Hän liittyi Checkersin riveihin ja ehti pelata 11 runkosarjapeliä tehoin 2+1 sekä 14 pudotuspeliä tehoilla 3+1.