NHL

Kaapo Kakko saa NHL:ssä joukkuekavereikseen Venäjän ja Ruotsin tähdet – ”Olemme vaihtaneet muutaman viestin suomeksi”

Julkaistu:

NHL
Kaapo Kakon elämä mullistuu viikon kuluttua, kun hän pakkaa laukkunsa ja muuttaa yksin New Yorkiin.
Tulevan NHL-kauden odotetuin suomalaispelaaja on 18-vuotias Kaapo Kakko.

Tuorein osoitus siitä saatiin viime perjantaina, kun kotimaan kirkkaimmat NHL-tähdet kokoontuivat Lahteen SM-liigan alumnitapahtumaan.

Viime vuosien valovoimaisin rokkitähtimaalipyssy Patrik Laine sai seisoskella poikkeuksellisen rauhassa, sillä suurin kuhina kävi vieressä seisseen Kakon ympärillä.

– No enpä tiedä... Hieno homma, että kiinnostaa, mitä meikäläinen tekee, Kakko tuumailee hieman ujona kysyttäessä massiivisesta huomiosta.

– Kyllä siihen on vähän ehtinyt tottua.

Pyöritys kevään MM-kultasankarin käy jo nyt kuumana. Seuraava vaihde laitetaan silmään kuitenkin jo viikon kuluttua. New York Rangersiin juhannuksen varaustilaisuuden toisena pelaajana poimittu Kakko suuntaa rapakon taakse maanantaina 26. elokuuta. Joukkueen tulokasleiri käynnistyy syyskuun alussa.

– Pieni jännitys on tietysti. Sinne olen kuitenkin aina halunnut, joten hienoa lähteä nyt kun vihdoin pääsee, Kakko sanoo.

Kakko aikoo muuttaa Isoon Omenaan yksin. Suurta huolta hän ei joutune käytännön asioista kantamaan, sillä seura pitää varmasti vuosikymmenten kirkkaimmasta timantistaan hyvää huolta.

– Kyllä sieltä on viestiä tullut aika paljon läpi kesän. Lähinnä käytännön asioista. Asuntojuttuja ja muita katsotaan kuitenkin sitten vasta siellä vähän enemmän.
Nuori mies ei kanna huolta huomisesta.

– Kyllä siellä kaikki tulee hyvin hoitumaan. Vaikkei heti kaikkea osaisikaan, niin muut varmasti auttavat.

– En ole sen kummemmin miettinyt vielä niitä juttuja vaan nauttinut vain ajasta täällä Suomessa ja keskittynyt treenaamiseen.

”Olen mennyt hyvin eteenpäin”

Kakko on harjoitellut kesän kotikonnuillaan Turussa parin aiemman vuoden tavoin Hannu Rautalan valmennuksessa.

– Mielestäni olen mennyt hyvin eteenpäin. Vaikka olisihan kesä voinut olla pidempikin, kun siinä oli MM-kisat ja varaushommat, jotka vaikuttivat. Voimaa ja nopeutta on kuitenkin tullut lisää.

Viime kaudet taapertanut New York Rangers vahvistui kesällä merkittävästi, kun kesän kuumin vapaa agentti Artemi Panarin hankittiin Manhattanille jättisopimuksella. Taiturimaisen venäläishyökkääjän lisäksi Rangers värväsi huippupuolustaja Jacob Trouban takalinjoilleen Winnipegistä.

Kakosta toivotaan perinneseuran uuden nousun tulevaisuuden keulakuvaa ja ykköstähteä. Odotukset Liedon poikaa kohtaan eivät siis ole maltillisimmasta päästä.

Ennakkokaavailuissa Kakkoa on istutettu joukkueen kärkiketjuihin – jopa supertähti Panarinin ketjukaveriksi.

– Olen katsellut paljon hänen pelejään ja highlighteja. Hyvä pelimies ehdottomasti. Varmasti voisimme sopiakin samaan ketjuun, mutta tuollaisen kaverin kanssa sopisi toki kuka tahansa.

– Pitää jatkaa siitä, mihin olen jäänyt. Sen takia he varmaan varasivat minut, että tykkäsivät pelaamisestani. Koetan pelata omilla vahvuuksillani, niin uskon, että homma lähtee kulkemaan.


Rangersissa ei ole Kakon lisäksi muita suomalaisia, mutta joukkueen kärkisenttereihin lukeutuva ruotsalainen Mika Zibanejad osaa kainuulaissyntyisen Ritva-äitinsä ansiosta suomea.

Kun Rangers varasi Kakon, Zibanejad, 26, ilmoitti ryhtyvänsä terästämään suomen kielen taitoaan auttaakseen Kakkoa sopeutumaan paremmin joukkueeseen.

– En ole vielä tavannut häntä. Muutaman viestin olemme kuitenkin vaihtaneet varauksen jälkeen suomeksi, Kakko kertoo.

Mikäli kaikki menee ennen kautta suunnitelmien mukaan, Kakko aloittaa NHL-uransa Rangersin legendaarisessa kotipyhätössä Madison Square Gardenissa Suomen aikaa varhain lokakuun 4. päivän aamuna Winnipeg Jetsiä vastaan.

– Toivottavasti siinä pelissä pääsen pelaamaan ja heti alusta asti lähtisi kulkemaan hyvin.

– Odotan jo, että pelit alkaisivat mahdollisimman pian. Pääsen näkemään, millaista peli siellä on, Kakko sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt