NHL

Carolina vahvistui reilusti, Teuvo Teräväinen ilahtui suomalaisinvaasiosta: ”Kaipa ne ovat sitten siellä seurassakin tajunneet”

Julkaistu:

nhl
Teuvo Teräväinen vieraili Siilinjärvellä Kimmo Timosen järjestämässä hyväntekeväisyystapahtumassa.
Alkuvuodesta Carolina Hurricanesin kanssa viiden vuoden ja 27 miljoonan dollarin jatkosopimuksen allekirjoittanut Teuvo Teräväinen on seurannut kiinnostuneena jääkiekon NHL:n pelaajamarkkinauutisia rapakon takaa. Teräväisen arvion mukaan oma joukkue on kesän siirtomarkkinoilla vahvistunut entisestään.

– Tuleehan niitä uutisia nähtyä, että kuka menee mihinkin suuntaan. Ihan positiivisia uutisia on meidän seuran kannalta ollut, Teräväinen arvioi.

– Calvin de Haan tosin lähti meiltä vaihtokaupassa Chicagoon. Hän oli ihan huikea tyyppi ja oli varmaan meille pienimuotoinen menetys. Muutama kaveri on sitten saatu tilalle, joten eiköhän tästä ihan hyvä tule.

NHL:n suomalaisseuraksi tituleerattu Carolina on jatkossa entistä sinivalkoisempi. Erik Haula siirtyy Las Vegasista, ja kesän varaustilaisuudessa joukkue varasi kolme nuorta suomalaispelaajaa.

Tosin lähtijöitäkin on, kun Aleksi Saarela siirtyi de Haanin kanssa pelaajakaupassa Chicagoon. Suuri määrä suomalaisia ei ole Teräväisen mielestä mikään rasite, vaikka aina suomalaiset eivät kotimaisemissa mökkinaapureista pidäkään.

– Ei se mikään rasite ole. Sehän on vain ihan kivaa, että saa pukukopissa ja vähän muuallakin suomeakin puhua. Ja hyviä tyyppejä meillä siellä on. Kaipa ne sitten siellä seurassakin tajunneet, että suomalainen on hyvä pelaaja ja toimii hyvin siellä, Teräväinen pohtii.

Sinivalkoisen maajoukkuepaidan kantaminen nuoruusvuosina ei kuitenkaan aina ole tae pitkälle uralle NHL-jäillä. Pettymyksiä tulee aina. Kotimaasta riippumatta.

– Totta kai se on ihan henkilökohtainen homma, että ketkä pärjää siellä ja ketkä ei. Se on ihan erilainen maailma. Mutta kyllä tuo Suomen polku ihan hyvin valmistaa pelaamaan NHL:ssä.

Viikonloppuna Teräväinen nähtiin Siilinjärven Tarina Golfissa, jossa pelattiin Kimmo Timosen hyväntekeväisyysjärjestön Kime4Kidsin -golfturnaus. Kesäinen viikonloppu Savossa on jo pitkään ollut osa Teräväisen kesäohjelmaa.

– Tämä tapahtuma on kuulunut jo vuosia minun vakiokesäohjelmaan. Tosi paljon tulee kutsuja kaiken maailman hommiin, ja yritän niitä jonkin verran tehdä. Koetan kuitenkin katsoa, ettei niitä tule liikaa, sillä kesä tulee aika nopeasti täyteen.


Pelkkää kiertelyä pitkin poikin Suvi-Suomea ei ammattijääkiekkoilijan kesä ole. Kesätreenit Helsingissä määrittävät aikataulua.

– Jo jonkin aikaa on treenailtu ja valmistauduttu sitä kautta tulevaan kauteen. Tässä on kuitenkin vielä ihan hyvä pätkä treenata ennen lähtöä. Syyskuun alussa lähden Carolinaan ja siinä alkaa melko nopeasti heti training camp. Siitä se kausi lähtee nopeasti rullaamaan.

Rankka NHL-kausi jättää kroppaan aina jälkensä, mutta kesän aikana menneen kauden kolhut on tullut paranneltua.

– Kolhuja tulee aina, mutta kesällä on aikaa huilata ja aikaa saada kolhut kuntoon. Kyllä tässä on taas aivan terve mies ensi kauteen, Teräväinen lupaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt