NHL

Kommentti: Tuukka Raskilta ryöstettiin kaksi pokaalia

Julkaistu:

nhl
Tuukka Raskille jäi uran parhaasta keväästä käteen yksi kirvelevä finaalimuisto lisää, kirjoittaa Ilta-Sanomien NHL-kirjeenvaihtaja Sami Hoffrén.
Kuuden vuoden takaiset demonit jäivät kummittelemaan.

Tuukka Raskilla oli elämänsä sauma nousta vasta historian toiseksi suomalaiseksi ykkösvahdiksi, joka torjuu joukkueelleen Stanley Cupin varhain torstaiaamuna. Rask oli suurin yksittäinen syy, miksi kannu oli vain yhden voiton päässä Boston Bruinsille.

Raskin ja Bruinsin seitsemännestä finaaliottelusta St. Louis Bluesia vastaan tuli kuitenkin taivaan sijasta helvetti. Blues otti seurahistorian ensimmäisen Stanley Cupin jylhän ja kurinalaisen esityksen jälkeen. Kannu lähti St. Louisiin puolustamalla.

Raskille ja Bruinsille tästä keväästä tuli lopulta yksi kirvelevä finaalimuisto lisää.

Raskilta löytyy yhden Stanley Cup -sormuksen lisäksi palkintokaapista ennestään NHL:n parhaan maalivahdin Vezina Trophy, jonka Rask voitti kaudella 2013–14. Samalta kaudelta on myös katkeria muistoja finaaleista.

Raskin edellinen finaalireissu Bruinsin kanssa päättyi niin ikään painajaismaiseen loppuun kesäkuussa 2013.


Bruins johti kuudetta finaaliottelua Chicago Blackhawksia vastaan 2–1 vielä vajaat kaksi minuuttia ennen ottelun loppua, ja oli lähellä viedä ratkaisun seiskapeliin, mutta sysimusta 17 sekunnin jakso murskasi unelmat.

Blackhawks teki Raskin taakse kaksi maalia 17 sekunnin sisään, ja otti neljännen ja ratkaisevan kiinnityksen Stanley Cupiin.

Muun muassa tuon kevään loppuhetkien tapahtumista Raskia on kritisoitu Bostonissa turhankin paljon. Rask ei ole kriitikoiden mielestä käänteentekevä maalivahti, joka pystyisi johdattamaan joukkueen luvattuun maahan. Tämän kevään jälkeen tätä potaskaa on turha enää jauhaa.

Vuonna 2011 Rask oli sivustaseuraaja, kun Tim Thomas piti klinikkaa pystyssä Bruinsin mestarijoukkueessa. Rask oli tänä keväänä yhtä vakuuttava kuin Thomas kahdeksan vuotta sitten – ellei jopa parempi.

Vuoden 2011 mestaruus oli Thomasin hauiksennäyttö. Tämän vuoden mestaruus olisi muistettu Tuukka Raskista – Tuukka’s Time, kuten paikalliset sanovat.

Rask oli suurin voittajasuosikki pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Conn Smythe Trophyyn, mutta pokaalit valuivat käsistä tylyllä tavalla kovimmassa mahdollisessa paikassa. Ironisesti seiskapelin voittomaalin teki vieläpä Ryan O’Reilly, joka ryösti (ansaitusti) Conn Smythen Raskilta. Jos Bruins olisi voittanut, Raskista olisi tullut myös historian ensimmäinen suomalainen Conn Smythen voittaja.


Jos kannu olisi palannut Bostoniin kahdeksan vuoden tauon jälkeen, tämä kevät olisi lunastanut Raskin paikan myös Hockey Hall of Famessa.

Kunniagalleriaan pääsemiseen on yksi hyvä epävirallinen kriteeri, joka on helppo allekirjoittaa. Hockey Hall of Fame -valintaan pitää olla vähimmäisvaatimuksena se, että on pelipaikkansa paras jollain kaudella tai useimpien kausien aikana. Paras maalintekijä, Selke-voittaja ja niin edelleen. Siis voittamisen ja mestaruuksien lisäksi.

Tämä kevät oli Raskin maailmaa, jossa me muut elimme. Kokenut 32-vuotias maalivahti oli reilun kahden kuukauden ajan maailman paras jääkiekkoilija.

Raskin ja Bruinsin harmiksi ratkaisevassa ja tarunhohtoisessa seiskapelissä hän oli vasta kaukalon toiseksi paras maalivahti.

Korjattu klo 8.57 Raskin voittaman Vezina-palkinnon vuosi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt