NHL

Kokaiinijuttu jatkuu – jääkiekkoilija Jori Lehterä käräjille videon välityksellä?

Julkaistu:

Syyte
Jääkiekkoilija Jori Lehterän kokaiinisyytteen käsittely jatkuu oikeudessa perjantaina.
Jori Lehterää itseään ei oikeudessa nähdä. Todennäköisesti häntä kuullaan videoyhteyden välityksellä.

Lehterää syytetään siitä, että hän olisi ostanut kahdeksan grammaa kokaiinia sekä lisäksi yrittänyt ostaa yhden gramman erää. Syyttäjä vaati Lehterälle viiden kuukauden vankeusrangaistusta.

Jutussa on syytettynä 22 henkilöä. Yksi vastaajista väitti kuulusteluissa myyneensä Lehterälle 6–8 grammaa kokaiinia. Myöhemmin hän perui puheensa.

Juttua käsiteltiin tammikuussa usean päivän ajan. Oikeuden ratkaisua on jumittanut se, että yhtä syytettyä, eli Jori Lehterää ei ole saatu haastettua oikeuteen.

Oikeuden puheenjohtaja totesi Ilta-Sanomille, että virallista tietä haasteen toimittaminen Lehterälle Yhdysvaltoihin saattaa kestää puoli vuotta.
Käräjillä vaadittiin, että Lehterää on kuultava oikeudessa henkilökohtaisesti, koska hänen kertomuksellaan voi olla vaikutusta muiden syytettyjen asiaan.

Tammikuun istuntojen lopuksi oikeuden puheenjohtaja totesi, että Lehterän on saavuttava oikeuden istuntoon mahdollisimman pikaisesti. Perjantaina Lehterää ei kuitenkaan henkilökohtaisesti käräjillä nähdä.

Muilta osin kokaiinijuttu on loppuun käsitelty. Vain Lehterän kertomus puuttuu. Jos sitä ei kuulla, lienee turha järjestää koko istuntoa.

Yksi vaihtoehto on se, että Jori Lehterää kuullaan videoyhteyden välityksellä.

Siis kuullaanko Lehterää videoyhteyden tai skypen välityksellä?

– En ota kantaa siihen, miten se käytännössä tapahtuu. Totean vain sen, että Lehterä ei tule henkilökohtaisesti paikalle, eikä häntä ole velvoitettu saapumaan, sanoo Lehterän avustaja, asianajaja Petteri Sotamaa.

Todennäköisesti Lehterä tulee perjantaina esittämään avustajansa suulla, että syyte huumausainerikoksesta hylätään.

– Lehterä kiistää jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikolliseen toimintaan. Ei ole sellaista näyttöä, joka rikosoikeudellisesti voisi johtaa langettavaan tuomioon. Pidämme sitä täysin selvänä, Sotamaa sanoo.