2010-luvun kovin pistetahti! Mikko Rantanen NHL-legendojen tahdissa – tähyilee jo temppua, johon ovat yltäneet vain Kurri ja Selänne - NHL - Ilta-Sanomat

2010-luvun kovin pistetahti! Mikko Rantanen NHL-legendojen tahdissa – tähyilee jo temppua, johon ovat yltäneet vain Kurri ja Selänne

Mikko Rantasen tehot Avalanchen paidassa ennustavat huikeaa kautta.

Julkaistu: 13.12.2018 6:36

Mikko Rantanen on aloittanut kauden tehokkaammin kuin kukaan muu pelaaja 2010-luvulla.

NHL:n pistepörssiä viime viikot dominoinut Colorado Avalanchen 22-vuotias tähtihyökkääjä Mikko Rantanen on tehnyt 31 ottelussa tehot 13+39=52.

Rantanen on viiden pisteen karkumatkalla pistepörssin toisena majailevasta ketjukaveri Nathan MacKinnonista (20+27=47).

2010-luvulla vain yksi pelaaja Rantasen lisäksi on rikkonut 50 pisteen rajapyykin kauden 31 ensimmäisessä ottelussa. Sidney Crosby teki kauden 2012-13 alussa 50 pistettä ja kauden 2010-11 alussa 51 pistettä.

Rantasen 52 pistettä on 2010-luvun kovin noteeraus.

Pistetahti kestää vertailua myös vuosikymmenen takaisiin kausiin. 2000-luvulla ainoastaan kolme pelaajaa pelasivat runkosarjan 31 ensimmäistä ottelua kovemmalla pistesaldolla kuin Rantanen nyt.

2000-luvun kovin saldo on Mario Lemieux’lla, joka teki kauden 2002-03 alussa 31 ottelussa 55 (16+39) pistettä. Jevgeni Malkin (2008-09) ja Jaromir Jagr (1999-2000) tekivät aikanaan 31 ottelussa 53 pistettä mieheen.

Eniten pisteitä 31 ottelun jälkeen 2000-luvulta lähtien:

Mario Lemieux 55 pistettä (2002-03)Jevgeni Malkin 53 pistettä (2008-09)Jaromir Jagr 53 pistettä (1999-00)Mikko Rantanen 52 pistettä (2018-19)Sidney Crosby 51 pistettä (2006-07)Sidney Crosby 51 pistettä (2010-11)Sidney Crosby 50 pistettä (2012-13)Daniel Alfredsson 49 pistettä (2005-06)

Rantanen jakaa 39 syötöllään 2000-luvun ennätyksen Lemieux’n ja Malkinin kanssa. Kaikki kolme pelaajaa keräsivät kauden 31 ensimmäisessä ottelussa 39 syöttöpistettä.

Kaikkien aikojen ennätys on Wayne Gretzkyn hallussa. Gretzky keräsi kaudella 1989-90 huimat 52 syöttöpistettä 31 ensimmäisessä ottelussa.

Rantasen tämänhetkinen pistekeskiarvo (1,68) on NHL:n kauden kovin. Pistetahti enteilee 138 pisteen kautta. Runkosarjaa on vielä yli puolet jäljellä, mutta TPS:n kasvatin alkukausi on ollut sen verran vahva, että 100 pisteen rajan rikkomiseen ei vaadita ihmetekoja.

Suomen ennätys on Jari Kurrin nimissä. Kurri paukutti kaudella 1984-85 Edmonton Oilersin paidassa 135 pistettä.

NHL:n historiassa vain Kurri ja Teemu Selänne ovat rikkoneet suomalaispelaajista maagisen 100 pisteen rajan. Kurri rikkoi rajan kuudesti. Selänne onnistui tempussa neljästi.

Edellisestä sinivalkoisesta 100 pisteen NHL-kaudesta on vierähtänyt aikaa yli 20 vuotta. Selänne teki kaudella 1996-97 Mighty Ducks of Anaheimin paidassa 109 (51+58) pistettä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?