NHL

NHL

Harvinainen geenimutaatio pakotti NHL:n kärkivarauksen lopettamaan – pelasi vuosia tietämättä vakavista vaaroista

Julkaistu:

NHL
Cody Hodgson kertoi The Athleticille yllättävän lopettamisensa syyn.
Moni suomalainenkin NHL-fani muistaa varmasti Cody Hodgsonin. Taitava hyökkääjä nousi jääkiekkomaailman puheenaiheeksi vuodenvaihteessa 2008–09 Kanadan paidassa nuorten MM-kisoissa.

Juonikas sentteri takoi peräti 16 pistettä kuudessa ottelussa ja voitti turnauksen pistepörssin. Kanada voitti kultaa. Hodgsonin oli määrä nousta joukkuekaveri John Tavaresin vanavedessä maailmanmaineeseen.

Pohjois-Amerikassa Hodgson oli ollut pitkään tuttu nimi. Vancouver Canucks varasi Hodgsonin kesän 2008 varaustilaisuudessa vuorolla 10.

Hodgson ei koskaan lyönyt läpi aivan terävimmälle huipulle, vaikka parhaimmillaan peli kulki mainiosti Canucksin ja myöhemmin Buffalo Sabresin paidassa. Hän teki parhaalla kaudellaan Buffalolle 20 maalia 2013–14 ja rikkoi 15 maalin rajan kahden muunkin kauden aikana.


Taustalla kaikki ei kuitenkaan ollut hyvin. Kausi 2014–15 oli erityisen vaikea, ja 13 pisteen kauden jälkeen Sabres purki Hodgsonin sopimuksen. Hän siirtyi Nashvilleen kesällä 2015. Pelit päättyivät lyhyeen. Hän joutui lopettamaan vuonna 2016.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hodgson kertoo The Athleticille, että hän kärsi pitkään monista eri vaivoista. Vuonna 2015 kivut ja vaivat alkoivat käydä niin tuskallisiksi, ettei hän voinut enää teeskennellä kaiken olevan kunnossa.

– Ongelmat menivät niin pitkälle, etten oikeastaan pystynyt tekemään mitään. Minulla oli koordinaatio-ongelmia, enkä pystynyt tekemään asioita, jotka olivat nuorena helppoja. Kaikki tuntui oudolta. Kroppa oli kireänä. Koko ajan oli kuuma. Tärisin ja kärsin hengitysvaikeuksista. Virtsassani oli verta. Pystyin sivuuttamaan oireet pitkään, mutta en enää lopulta, Hodgson kertoo sivustolle.

Hodgson kävi vuoden 2015 aikana lukuisissa tutkimuksissa, mutta perimmäistä syytä ongelmille ei löytynyt. Pelaajalle tuputettiin monenlaisia lääkkeitä, mutta mikään ei auttanut.

– Kärsin rytmihäiriöistä ja olin kiinni kaiken maailman koneissa. Minulle sanottiin, että olen stressaantunut jääkiekon vuoksi. Sanoin, että minun on saatava tietää, mikä kropassani on. Se minua stressaa.

Predators vapautti Hodgsonin sopimuksestaan tammikuussa 2016 ja antoi hänelle luvan tavata kanadalainen erikoislääkäri, anestesialääkäri Sheila Riazi.


Hänellä todettiin pahanlaatuinen hypertermia. Sen syy on useimmiten vallitsevasti periytyvä autosomaalinen mutaatio RYR-1-geenissä. Selvisi, että Hodgson oli perinyt geenimutaation isältään. Isän puolella muut siitä kärsineet saivat aivan erilaisia oireita.

– Sukulaiseni kärsivät lihasten jäykkyydestä tai krampeista. Minulle tuli sydän- ja keuhko-ongelmia. Kun vaivat eivät ilmenneet samalla tavalla, emme osanneet yhdistää tätä mihinkään perinnölliseen.

Riazin viesti oli selvä: ammattilaisurheilun on loputtava mahdollisimman pian. Muuten uhkana on ongelmien paheneminen, jopa sisäelinten pettäminen ja kuolema.

– Sain lapun, jossa kerrottiin kaikki asiat, joita tulisi välttää. Siihen kuului mm. pitkitetty fyysinen rasitus, korkean stressin hommat – käytännössä lista oli kuin kaikki ammattilaisjääkiekon elementit. Ja kaikki tämä oli minulle hengenvaarallista.

Hodgson lopetti uransa välittömästi. Vaikka uran lopettaminen 28-vuotiaana ei ollut suunnitelmissa, oli hänellä lopulta myös onnea matkassa, kun ongelmien syy löytyi. Kun huomioi geenimutaation aiheuttamat vaarat, Hodgson kiekkoili vuosien ajan tietämättään terveytensä uhalla.

– Jos olisimme tienneet vaarat, kun olin lapsi, en varmaankaan olisi voinut koskaan pelata jääkiekkoa.

Pahanlaatuiseen hypertermiaan ei tällä hetkellä ole parannuskeinoa, mutta Hodgson pystyy pitämään oireet kurissa lääkityksellä.

Entinen Vancouverin, Buffalon ja Nashvillen pelaaja asettui Nashvilleen ja jäi seuran juniorijääkiekkotoiminnan pariin valmentajaksi – työ, josta hän pitää, mutta jota hän ei odottanut 28-vuotiaana tekevänsä. Lisäksi Hodgson on mukana säätiössä, joka yrittää levittää tietoisuutta harvinaisesta sairaudesta. Säätiön puheenjohtaja Michael Goldberg päätti tehdä dokumenttielokuvan, jossa kerrotaan Hodgsonin tarina.

Hodgson pelasi ammattilaisena 2010–16. Hän teki 328 NHL-ottelussa 64 maalia ja antoi 78 maalisyöttöä. Hän oli myös kertaalleen mukana jääkiekon MM-kisoissa – 2014 – ja teki kuusi maalia kahdeksassa ottelussa. Kanada hävisi puolivälierässä Suomelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt