Olli Jokinen perkaa NHL:n muutoksen – joutui viimeisinä kausinaan ojentamaan pelikavereita: ”Pidä turpa kiinni, kunnioita vastustajaa ja peliä” - NHL - Ilta-Sanomat

Olli Jokinen perkaa NHL:n muutoksen – joutui viimeisinä kausinaan ojentamaan pelikavereita: ”Pidä turpa kiinni, kunnioita vastustajaa ja peliä”

Olli Jokinen valmentaa kiekkojunioreita Tomas Vokounin (taustalla) kanssa.

Olli Jokinen valmentaa kiekkojunioreita Tomas Vokounin (taustalla) kanssa.

Julkaistu: 23.11.2018 18:47

Joulukuun alussa 40 vuotta täyttävä Olli Jokinen seuraa tarkalla silmällä NHL-kiekkoa. Nyt hän kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa ajatuksiaan lätkän nykytilasta ja tulevaisuudesta.

NHL on muuttunut viime vuosina paljon. Pelistä tulee vuosi vuodelta nopeampaa, ja jääkiekko taalakaukaloissa on nuorten miesten peli.

Pitkän ja komean uran NHL:ssä tehnyt Olli Jokinen, 39, on asiantuntija kommentoimaan liigan muutoksia ja uusia tuulia, sillä Jokinen näki NHL-kiekkoa 1990-luvun lopulta vuoteen 2015 asti kaukalosta käsin.

Nykyään Jokinen on juniorivalmentaja, joka pyrkii tulevaisuudessa huippuvalmentajaksi korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Floridan Parklandissa asuva entinen keskushyökkääjä katsoo NHL-otteluita aktiivisesti. Hän pyrkii katsomaan vähintään yhden ottelun päivässä ja tekee näkemästään aktiivisesti muistiinpanoja.

”Nyt annetaan tehdä virheitä”

Jokinen kertoo IS:lle ajatuksiaan puhelimitse Floridasta. Puhelinten välissä on tuhansien kilometrien matka, mutta ”Päällikön” intohimo on käsin kosketeltavissa.

– Keskialue ylitetään niin nopeasti, ettei keskialueen karvausta periaatteessa ole olemassa. Pystyyn mennään nopeasti ja pitkillä syötöillä. Maalimäärät ovat viime kaudesta nousseet. En tiedä, johtuuko se siitä, kun molareiden rintapanssareita on pienennetty ja ne suhteutetaan nykyään veskarin kropan koon mukaan, Jokinen analysoi NHL:n trendejä.

Vauhdista puhuttaessa Jokinen myös lisää, että nykyään esimerkiksi hyökkääjät eivät voi juuri puolustaa takaperin luistelemalla. Muuten tullaan heittämällä ohi, joten puolustaminen tehdään luistelemalla pitkälti rintamasuunta omaan päätyyn.

NHL-joukkueet eivät ole ainoastaan nuorentuneet. Pelaajien taitotaso on parantunut, ja yhä useammin kaikissa neljässä kentällisessä on lähes tasavahvoja pelaajia, jotka kykenevät otteluiden ratkaisemiseen.

– Joka joukkueesta löytyy 20 hyvää pelaajaa. Jos katsoo Vancouveriakin, niin en olisi uskonut, että he pelaavat noin hyvin, kun katsoo nimilistaa. Tai joku Ottawa. Heilläkin oli tappioputki, mutta he ovat pelanneet hyvin.

– Nykypäivänä veteraanipitoinen joukkue ei tarkoita, että joukkue on hyvä. Se on haaste myös vanhemmille pelaajille. Nuorille uskalletaan antaa mahdollisuuksia. Ennen vanhaan kun teki kaksi virhettä, koutsi sanoi, että kolmannesta lähdet farmiin. Pelkokulttuuria ei enää ole, ja pelolla onkin hirveän vaikea johtaa.

Lajista on tullut monella tapaa avoimempi. Toronton Auston Matthews ja Edmontonin Connor McDavid ovat poseeranneet muotilehtien sivuilla. Tähdet ovat haastatteluissa suorapuheisempia ja voivat ladata sosiaaliseen mediaan avoimesti päivityksiä muustakin kuin jääkiekosta.

– Jos aiemmin teki jotain tuollaista, vanhemmat pelaajat söivät seuraavana päivänä elävältä harjoituksissa ja sanoivat, että tällaista et tee, Jokinen sanoo.

– Lajissa on nyt rennompi ilmapiiri.

Jääkiekon muuttumisesta ”pelipaikattomaksi” ja ns. kunnon peruspakkien katoamisesta Jokinen antaa esimerkin Florida Panthersista, entisestä seurastaan.

– Sieltä puuttuu ehkä sellainen vanha kunnon Ossi Väänänen, joka seisoo maalin edessä. Kaikki ovat vähän hyökkääviä pakkeja.

Kuva New York Rangersin ja Vancouver Canucksin kohtaamisesta.

Kuva New York Rangersin ja Vancouver Canucksin kohtaamisesta.

Nuoret tähdet

Suomalaispuolustaja Miro Heiskanen on aloittanut NHL-uransa ällistyttävän hyvin.

Heiskanen voisi jonain toisena kautena voittaa parhaan tulokkaan Calder-palkinnon, mutta nyt näyttää siltä, ettei espoolaisella ole mahdollisuuksia.

Syypää on ruotsalainen Elias Pettersson, 20, joka on takonut 17 ottelussa tehot 12+7 ja säväyttänyt kaikki NHL:ää seuraavat.

– Siinä on kaveri, jolla tietokone raksuttaa päässä. Hän tekee vain ja ainoastaan oikeita ratkaisuja. Langanlaiha kaveri, joka on vielä aika heiveröisen näköinen. Jos hän tulisi kadulla vastaan ja joku sanoisi, että tuo pelaa NHL:ssä, niin siinähän alkaisi naurattamaan. Että good one, not a chance.

Pettersson on virallisen tiedon mukaan 188-senttinen ja 80-kiloinen.

– Keskivartalon ja jalkojen täytyy kuitenkin olla vahvoja, sillä hän pysyy kiekossa kuin Peter Forsberg. Hän on ollut uskomattoman hyvä, Jokinen kehuu.

Elias Pettersson on NHL:n supertulokas.

Elias Pettersson on NHL:n supertulokas.

Vanhan liiton kuolema

Jokinen toteaa, että ns. vanha liitto on kuolemassa, vaikka esimerkiksi Joe Thornton ja Patrick Marleau edustavatkin vielä kaukaloiden vanhempaa kaartia.

– Maailma muuttuu. Ennen vierasreissuilla pudotettiin kassit huoneeseen, mentiin jengin kanssa ottamaan muutama kalja ja seuraavana päivänä pelaamaan.

– Nyt se taitaa olla sitä, että pojat menevät omiin huoneisiin ja panevat pelikonsolin telkkariin kiinni. Ruoka tilataan huonepalvelusta.

Mutta onko sekään vain hyvä asia?

– Niin. Ennen vanhaan reissuissa vietettiin tosi paljon yhteistä aikaa. Siinä oppi tuntemaan joukkuekaverit tosi hyvin, kun oltiin koko ajan tekemisissä. Nyt touhu on saattanut mennä enemmän yksilölliseksi.

Omalla tavallaan vanhan liiton kuolema on sääli, mutta toisaalta kaikesta entisaikojen käyttäytymisestä ei huippu-urheilijoiden kannata ottaa mallia.

– Jos menisi pojille kertomaan juttuja, joita me teimme, niin ne varmaan katsoisivat, että mitäs helvetin järkeä tuossa on ollut, Jokinen naurahtaa.

Joe Thornton on pelannut NHL:ssä vuodesta 1997.

Joe Thornton on pelannut NHL:ssä vuodesta 1997.

Mitä tehdä vauhtien kasvulle?

Milloin joku kuolee kaukalossa?

Jopa näinkin raju kysymys on välillä ollut ihmisten huulilla, kun julkisuudessa on käyty keskusteluja NHL-jääkiekon tulevaisuudesta. Taustalla ovat kaukalossa alati kasvaneet vauhdit.

Jokinen kertoo, että 1990-luvun pelaajat joutuivat muuttamaan peliään täysin kauden 2004–05 työsulun ja uusien sääntötulkintojen takia, kun estämispeli jäi pitkälti historiaan.

– Nyt ollaan taas aallonharjalla. Suurin kysymys on tämä: Onko peli enää turvallista, jos se nopeutuu? Aivotärähdyksiä tulee tosi paljon. Niistä ja päätaklauksistakin noin puolet johtuvat vahingoista, kun vauhti on niin kova.

Hän muistuttaa myös, että taklauksissa vastuu on joskus myös taklattavalla, joka ei ole valmiina ottamaan taklausta vastaan.

– Siitä on puhuttu, pitäisikö keskiviivan paitsio palauttaa. Se hidastaisi pikkaisen peliä ja keskialueen ylitystä mutta muuttaisi peliä paljon. En usko sen tapahtuvan.

Eikä taklaustenkaan poistuminen tunnu tällä hetkellä realistiselta.

Ja sitten ne tappelijat. Jokinen muistuttaa, että peli oli myös siistimpää silloin, kun joukkueilla oli omat poliisinsa.

– Jokainen ymmärsi, että jos tekee jotain sikamaista tai rottamaista, joutuu vastaamaan teoistaan. Nykypäivänä voi tehdä oikeastaan ihan mitä vain eikä tarvitse vastata huutoon.

– Huomasin viimeisinä pelivuosinani, että kaukalossa oli paljon enemmän suunsoittoa. Jouduin välillä sanomaan joukkuekavereillekin, että pidä turpa kiinni, kunnioita vastustajaa ja peliä.

Takavuosina vastaavalla huutelulla olisi todennäköisesti ollut rajujakin seurauksia.

– Aiemmin olisi tullut lähtö sairaalaan.

Olli Jokinen oli Leijonien kapteeni Minskissä 2014.

Olli Jokinen oli Leijonien kapteeni Minskissä 2014.

Jokinen selvisi vähin vammoin

Aivotärähdykset puhuttavat myös jääkiekossa vuosi vuodelta enemmän. Jokinen, 39, on miettinyt aihetta tarkasti mm. seuraamansa UFC:n takia. Kiekkourallaan hän selvisi vähällä – ainakin virallisesti.

– Niin sanotusti yhtään virallista aivotärähdystä minulla ei ollut, 5. joulukuuta 40-vuotissyntymäpäiviään viettävä Jokinen sanoo.

Sama koskee toki monia muitakin takavuosien kiekkoilijoita. Silti: Jokinen ei kärsinyt pahoja päävammoja.

– 2000-luvun taitteessa minulla oli varmasti aivotärähdyksiä, joiden takia olisi ehkä pitänyt olla vähän pidempään poissa. Niitä ei silloin tutkittu nykypäivän malliin. Toisaalta silloin päänsärystä ei aina tiennyt, johtuiko se edellisillan pelistä vai illanvietosta, Jokinen värittelee.

Myöhemmin entinen hulivilipoika raitistui kokonaan.

Nyt alle 16-vuotiaiden joukkuetta valmentava Jokinen on tarkka päävammoista.

– Meilläkin yksi poika sai aivotärähdyksen ja oli pari viikkoa sivussa. Pitää olla tosi varovainen, koska tämä on vain peliä ja elämässä on kaikkea muutakin. On tosi vaikea kyseenalaistaa ketään, jos joku sanoo, että päähän koskee.

Tuoreimmat osastosta