NHL

NHL

Patrik Laine laihdutti – opettelee nyt syömään terveellisemmin: ”Yritän jättää niiden popsimisen vähemmälle”

Julkaistu:

NHL
Patrik Laine kertoi yksityiskohtia työkaluistaan mailoista.
Maalitykki Patrik Laine on tunnetusti loistoluokan lahjakkuus, joka on jo todistanut osaamisensa aina NHL-kaukaloita myöden. Huippu-urheilussa on kuitenkin aina etsittävä osa-alueita, joita voisi kehittää.

NHL:n nettisivujen haastattelussa Laine myöntää, että yksi hänen kohdallaan kehitystä vaativa osa-alue on ravinto. Hän kuvailee olevansa ravintoasioiden suhteen opetteluvaiheessa.

– En ehkä ole syönyt terveellisimmällä mahdollisella tavalla. Olen kuitenkin vielä nuori kaveri ja opettelen uusia asioita. Yritän syödä terveellisemmin ja jättää karkkien popsimisen vähemmälle, Laine kertoo.

Winnipeg Jetsin tähti Laine on viime ajat treenannut kovaa kesäharjoituksissa, joten levon ja ravinnon merkitystä ei sovi väheksyä pelikauden ulkopuolellakaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Elokuun puolivälissä Laine kertoi Ilta-Sanomille Rauman alumnipelin yhteydessä, että hän on kesätreeneissä tavoitellut erityisesti lisää räjähtävyyttä jalkoihinsa.

– Toivoisin olevani sähäkämpi. Sen eteen olen painanut hommia. Olen kuitenkin melko pitkä ja painava kaveri, niin sähäkkyys ei ole ollut vahvuuksiani, Laine pohti.

Laine mainitsi myös olleensa ”laihdutuskuurilla”, jonka tavoitteena on hänen mukaansa nopeuden kasvattaminen. Viime kaudella Laineen painoksi ilmoitettiin 94 kiloa.

Lue lisää: Patrik Laine paljasti olleensa laihdutuskuurilla – ”Olen laihtunut aika paljon”

”Säätämistä”

Hurjista kudeistaan tunnettu Laine kertoi NHL:n nettisivujen haastattelussa myös mailoistaan ja niihin liittyvistä tavoistaan.

– Olen mailoistani melko tarkka, enkä anna muiden koskea niihin. Maila on tärkein työkaluni. Saatan käyttää yhdessä ottelussa viittä mailaa, ja niitä menee kauden aikana ehkä sata.

– Mailan toimivuudella ei sinänsä ole vaihdon kanssa tekemistä, vaan minulle on vain muodostunut tavaksi vaihtaa työvälinettä. Saatan teipata mailan uudelleen vaihdon jälkeen. Minulla on myös eri mailat ylivoimia varten, joten voi se olla jonkun mielestä aika outoa säätämistä, Laine raportoi.


”Väärä mies siihen hommaan”

Laineen edustama Winnipeg Jets pelaa marraskuussa kaksi NHL Global Series -ottelua Helsingissä. Tampereen Tesomalla varttunut Laine ei aio ryhtyä matkaoppaaksi Suomen-reissulla.

– Minä olen väärä mies siihen hommaan. En ole viettänyt kovinkaan paljon aikaa Helsingissä. Olen käynyt siellä pääasiassa vain pelaamassa muutamia otteluja.

– Joukkuetoverini tietävät Helsingistä varmaan yhtä paljon kuin minäkin. Onneksi heillä on älypuhelimet, joiden avulla saa vinkkejä kiinnostavista kohteista, Laine tuumaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt