Päättyykö Jussi Jokisen NHL-ura? ”Suomessa ja Kärpissä en pelaa 99-prosenttisella varmuudella verotuksellisista syistä”

Jussi Jokisen perhe muuttaa Floridaan kuun lopussa, mutta isän osoite on vielä auki. Varmaa kuitenkin on, että konkarin ura jatkuu. Rakkaus lajiin ei sammu.

Jussi Jokinen Oulun Kauppahallissa perjantaina.

Takana on yli tuhat NHL-ottelua, mutta edessä on pelkkiä kysymysmerkkejä. Missä Jussi Jokinen pelaa tulevalla kaudella?

– Ei voi tietää, Jokinen vastaa mietteliäänä Oulun Kauppahallissa. Pöydällä hänen edessään on kuppi teetä ja maukkaan näköinen leivos.

Se on varmaa, että hän palaa perheineen elokuun lopussa Miamiin, missä Jokisten vakituinen koti sijaitsee. Hän odottaa vielä jostain NHL-sopimusta, mutta varmuutta ei ole.

– Hiljaista on ollut. Minulla on uraani ajatellen ehkä vuosi aikaa pelata NHL:ssä, maksimissaan kaksi, 35-vuotias Jokinen sanoo.

– NHL:ssä arvostetaan nykyään nuoria pelaajia korkeammalle yhä enemmän ja enemmän. Katsotaan nyt.

Mikä on ykkösvaihtoehtosi, jos NHL-sopimusta ei synny?

– Suomessa ja Kärpissä en pelaa 99-prosenttisella varmuudella verotuksellisista syistä. KHL:ää en ole edes miettinyt, joten mieleen tulisivat lähinnä Sveitsi tai Ruotsi.

Hintalappu ei ole kynnyskysymys.

– Olen jo rahani tienannut, miljoonia NHL-urallaan ansainnut Jokinen sanoo.

Jussi Jokinen pelasi viime kaudella muun muassa Vancouver Canucksissa.

Hän korostaa, että rakkaus lajiin ja pelaamiseen on edelleen kova.

– Koko kesän olen harjoittelut ja tehnyt töitä sen eteen, että pelaisin NHL:ssä. En oikeastaan hermoile, koska ne ovat asioita, joihin en voi itse vaikuttaa. Keskityn vain pelaamiseen, ja tämän lajin bisnes on reilua.

Jokisen perheeseen kuuluvat kuusivuotias Sandra ja neljävuotias Jesper. Salla-vaimo on lääkäri, mutta ei saa harjoittaa ammattiaan Yhdysvalloissa.

– Yhdessä teemme päätökset. Kysymysmerkkejä on edessä paljon.

– Kun eräänä päivänä aktiiviura on ohi, varmaan menee 2–3 vuotta, ennen kuin päätän mitä sen jälkeen teen. Aika moni on asiasta kysellyt. Kuljetan lapsia harrastuksiin, mutta todennäköisesti voisin tehdä jotain jääkiekon tai urheilun parissa, GM:nä, valmentajana tai neuvonantajana.

Missä perhe Jokinen asuu viiden vuoden kuluttua?

– Ei voi tietää.

Sandra ja Jesper ovat liikunnallisia lapsia. Heidän harrastuksiinsa kuuluvat muun muassa telivoimistelu, luistelu, jääkiekko, ratsastus ja tanssi.

Jokinen lähti Oulusta NHL-organisaatio Dallas Starsin leipiin syksyllä 2005. Sen jälkeen ammattilaisuuden karu arki on tullut selväksi.

Jatkuuko ura NHL:ssä? Se panee Jokisen mietteliääksi.

Hän on luonteeltaan persoona, joka sopeutuu nopeasti.

– Yhdeksän eri seuraa. Olen kyllä oppinut tavoille siitä, mitä ammattiurheilu on.

Viime kaudella Jokinen edusti peräti neljää eri NHL-seuraa: Edmonton Oilersia, Los Angeles Kingsiä, Columbus Blue Jacketsia ja Vancouver Canucksia.

– Kun joutuu vaihtamaan paikkakuntaa, kyllä tärkeintä on ajatella niin, että perheellä on hyvä olla. Ja kyllä sen etukäteen aistii, milloin kauppa on edessä. Kun joukkueella menee huonosti, ja itse ei pääse pelaamaan.

NHL-tähdet golfaavat rahaa lapsille

Jussi Jokinen ja NHL-tähtivahti Pekka Rinne ovat jo kolmatta kertaa mukana organisoimassa golf-tapahtumaa lauantaina Oulun Virpiniemessä.

Rinne ja Jokinen eivät ole paikalla yksin. Mukana ovat kiekkoammattilaisista ovat muun muassa Teuvo Teräväinen, Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi. Mukana on myös paikallisia yrittäjiä ja sponsoreita.

– Tarkoitus on kerätä rahaa nuorille, joiden vanhemmille lasten urheiluharrastus voi olla kallis menoerä, Jokinen sanoo.

– Itsekin olen ollut lapsi. Nyt pitää antaa takaisin. Lasten ja nuorten harrastaminen ovat aina olleet lähellä sydäntäni.

Jussi Jokinen on pelannut komean, yli 1000 NHL-ottelua sisältäneen uran.

Kaksi vuotta sitten rahaa kertyi 40 000 euroa, vuosi sitten 65 000.

– Toivottavasti pääsemme summaan, joka on enemmän kuin vuosi sitten.

Jokisen oma tasoitus on kuudentoista kieppeillä.

– Aloitin golfin 18-vuotiaana vuonna 2001. Kierros menee nykyään noin 90 lyönnillä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?