Sebastian Ahoa odottaa muhkea palkankorotus – ”Luotan, että he hoitavat oman osuutensa”

Sebastian Aho allekirjoittaa vuoden sisällä sopimuksen, jolla hän nousee 50 parhaiten palkatun NHL-pelaajan joukkoon.

Sebastian Aho tunnustaa olevansa vesistöjen ja veneiden ystävä. ”Meillä on perheen mökki Rovaniemellä, jonne menen kesäisin niin usein kuin ehdin.”

Kun Sebastian Aho, 20, allekirjoittaa lokakuun alussa alkavan NHL-kauden aikana – tai sen jälkeen – uuden sopimuksen, se ei ole mikä tahansa sopimus. Tähän asti tulokkaiden 925 000 dollarin maksimisopimuksella pelannut Aho on jo lyönyt itsensä läpi maailman kovimmassa kiekkoliigassa. Viime kaudella hän oli Carolina Hurricanesin paras pistemies.

Hänen taakseen jäivät muun muassa joukkueen supertähdet Jordan Staal ja Jeff Skinner, joiden vuosipalkka on kuusi miljoonaa dollaria.

– En oikeastaan vertaa itseäni toisiin joukkuekavereihin, koska tehopisteet ovat merkki monen pelaajan yhteistyön onnistumisesta. Staalin ja (Teuvo) Teräväisen kanssa oli hyvä kemia, Aho sanoo ja jatkaa:

– Voisin antaa tuon saavutuksen pois, kunhan pärjättäisiin joukkueena paremmin. Joukkueen menestys on suola, ja siitä saa isoimmat kicksit. Tietenkin on hienoa onnistua ja valehtelisin, jos ei tuntuisi hyvältä tehdä pisteitä ja maaleja.

Tekeillä olevasta mahdollisesta jatkosopimuksesta Aho on alkuun vähäsanainen.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen tällaisessa oikeassa neuvottelutilanteessa. Saa nähdä miten käy. Minulla on omat edustajat, jotka yrittävät saada hyvää diiliä. Luotan heihin, että he hoitavat oman osuutensa.

Voisiko se olla vaikka kuusi miljoonaa dollaria kaudessa ja pituudeltaan 5–7 vuotta?

– En oikein tiedä. Saa nyt nähdä. Nyt kun ei ole mitään jatkodiiliä, painan vain hommia. Sitä paitsi minulla on ensi kaudesta diili – ja ensi kauden alku on se mihin tähtään. Katsotaan, mitä se tuo tullessaan. Ei tässä ole mitään summaan sidottua tavoitetta. On täysin mahdollista, että jatkodiili tehdään vasta kauden jälkeen, ja se onkin se normaalimpi tapa toimia.

 

Voidaanko jatkosopimus tehdä kauden aikana?

– Miksi ei? Ainakaan säännöt eivät sulje sitä pois.

Kaksi kautta Pohjois-Carolinan pääkaupungissa Raleigh’ssa ovat tehneet Kärppien kasvatille hyvää.

– Uusi maa, uusi kulttuuri plus kieli ovat olleet hienoja haasteita. Olen kasvanut ihmisenä ja oppinut uutta. Elämä on erilaista kuin koti-Suomessa, eikä äidin ruokapöytä ole lähellä. Osaan kantaa vastuun omasta tekemisestä ja hoitaa asioita vieraalla kielellä. Se oli haaste alkuun, mutta nyt on helpompaa.

Ahon tavoitteet ensi kauden aikana ovat vallan toisaalla kuin megasopimuksessa.

– Uskon, että olemme kovempi joukkue kuin viime kaudella. Uskoisin, että pääsemme pleijareihin ja sitä kautta pitemmälle. Viimeinen play off -paikka ei ole se, mitä tavoittelemme, vaan haluamme olla oikeasti ihan kärkiporukoiden joukoissa.

Oulussa Aho on harjoitellut kesällä samassa porukassa Miikka Salomäen, Markus Nutivaaran, Saku Mäenalasen, Jesse Puljujärven ja Joonas Donskoin kanssa Kärppien fysiikkavalmentajan Samppa Jaakolan laatimilla ohjeilla.

Rapakon taakse Aho lähtee elo-syyskuun vaihteessa. Velvoittava NHL-kausi alkaa lokakuun alussa. Silloin taskussa voi olla jo uusi miljoonadiili.

McDavid villitsi sopimusneuvottelut

Edmonton Oilersin hyökkääjä Connor McDavid on NHL:n paras pelaaja. Niinpä hän saa työstään koko liigan parasta palkkaa. NHL:n ykkösvaraus vuodelta 2015 allekirjoitti vuosi sitten heinäkuussa jatkosopimuksen, joka tuo hänelle kauden 2019–20 alusta 12,5 miljoonan dollarin (10,7 miljoonaa euroa) vuositulot eli 100 miljoonaa euroa seuraaviksi kahdeksaksi vuodeksi. Ensi kaudella palkka on vielä ”vaatimaton” 925 000 dollaria plus bonukset.

Aho harjoittelee kesällä Oulussa monen muun huippukiekkoilijan kanssa.

NHL:ssä – ja muissakin Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoissa – palkkakuitti perustuu yleisesti hyväksyttyyn dataan: minkä ikäinen pelaaja on, paljonko tehnyt tehopisteitä, onko yli- tai alivoimaekspertti, paljonko takana kausia liigassa jne. – mutta silti markkinat ovat selvästi villiintyneet.

Muun muassa McDavidin seurakaveri Leon Dreisaitl on 8,5 miljoonan dollarin mies.

Ahon tapauksessa molemmilla osapuolilla on vahva neuvotteluvaltti. Koska Aho täyttää lähipäivinä vasta 21 vuotta, seura ei voi viedä oikeuteen hänen mahdollista riitatapaustaan.

Aho esikunnan valtti on taas seuran uuden pääomistajan Tom Dundonin lausahdus viime keväältä: ”Sebastian Aho on ainoa pelaaja, jota ei varmasti myydä.”

Myyntihuhuissa ykkösenä on Jeff Skinner, jonka kauppaaminen on ”hyvin mahdollista”.

Connor McDavid allekirjoitti Edmonton Oilersin kanssa jättimäisen jatkosopimuksen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?