Toni, Anton

NHL

NHL

Koditon entinen NHL-kiekkoilija pidätettiin uudenvuodenaattona – kieltäytyi vankilassa perheensä tapaamisesta

Julkaistu:

nhl
Matt Johnson pidätettiin uudenvuodenaattona.
Entinen NHL-kiekkoilija Matt Johnson on hiljattain joutunut tutkintavankeuteen Kaliforniassa, uutisoi muun muassa Kanadan urheilujätti TSN.

Santa Monican poliisi pidätti 42-vuotiaan Johnsonin varhain uudenvuodenaaton aamuna.

Poliisista kerrottiin TSN:lle, että Johnson aiheutti paikallisessa ravintolassa vahinkoja 1900 dollarin edestä kaadettuaan joulukuusen kumoon ja rikottuaan ikkunan.

Kanadalaisen Johnsonin syytetään myös varastaneen kupillisen kahvia ja tupakkaa läheiseltä huoltoasemalta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pian tämän jälkeen pidätetty Johnson kertoi poliisille olevansa koditon.

Huoltoaseman omistaja ei jättänyt valitusta Johnsonin väitetyistä näpistyksistä. Ravintolan tapahtumista tullutta vandalismisyytettä Johnson ei ole vastustanut, minkä lisäksi hän on kieltäytynyt takuita vastaan vapaaksi pääsemisestä ja kokeneesta lakimiehestä.

Johnsonin isä kertoi poikansa kahden sisaruksen matkustaneen Los Angelesiin etsimään veljeään ja tapaamaan häntä vankilaan. Matt Johnson kuitenkin kieltäytyi tapaamasta sisaruksiaan.

Vanhemmat kertoivat hiljattain TSN:lle poikansa kärsineen pitkään psyykkisistä ongelmista. Vanhemmat sanoivat myös olleensa huolissaan addiktoivista kipulääkkeistä, joita Johnsonille määrättiin jatkuvasti tämän NHL-uran aikana.

Johnsonia kuullaan seuraavan kerran 18. tammikuuta.

Johnson pelasi ammattilaisurallaan NHL:ssä vuosina 1995–2004 473 ottelua, joissa syntyi 23+20=43 pistettä. Jäähyminuutteja hänelle tuomittiin 1523.

Kaudella 1997–1998 Johnson sai peräti 249 jäähyminuuttia ja tappeli HockeyFights-sivuston tilastojen mukaan 23 kertaa 66 ottelussa.

Laitahyökkääjä oli Los Angeles Kingsin toisen kierroksen varaus kesältä 1994. Johnson pelasi Kingsissä vuoteen 1999, kunnes Atlanta Thrashers nappasi hänet laajennusdraftissa.

Seuraavana kesänä Thrashers kauppasi Johnsonin Minnesota Wildiin, jonka paidassa hyökkääjä piirsi viimeiset luistimenpiirtonsa NHL-jäille.

Johnson oli 29-vuotias päättäessään lopettaa uransa työsulkukaudella 2004–2005.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

    6. 6

      Fimea asetti syöpälääkkeen myyntikieltoon – epäillään väärennökseksi

    7. 7

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    8. 8

      Kommentti: Syyttömät pannaan kärsimään – AKT uhkaa pysäyttää Suomen viennin kolmenkymmenen satamatyöläisen takia

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    4. 4

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    5. 5

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    8. 8

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    9. 9

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    10. 10

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

    6. Näytä lisää