NHL

”Taitaa olla jo NHL:n isoin takapuoli” – Tähtien kuntoguru uskoo väkivahvan suomalaiskiekkoilijan läpimurtoon

Julkaistu:

NHL
Turkulaisen Hannu Rautalan alaisuudessa on rehkinyt tähtiä Saku Koivusta Patrik Laineeseen.
Salaisuus monen suomalaisen NHL-tähden raudankovan fysiikan taustalta löytyy Suomen Turusta.

Muun muassa Saku Koivu, Jere Lehtinen ja Kimmo Timonen ovat harjoitelleet vuosikausia Hannu Rautalan valvovan silmän alla. Rautala siirtyi yleisurheiluvalmennuksesta jääkiekon pariin vuonna 1976, kun hänet nimettiin TPS:n kuntovalmentajaksi.

Kuntoguru luottaa valmennuksessaan perusasioihin.

– Hifistely on poissa. Tämä on perustekemistä. Harjoitusohjelmien vaihtelu ja kuminauhoilla harjoittelu näyttävät varmaan hyvältä, mutta ei se toimi. Lätkä on sen verran trendikästä, että monet yrittävät liikaa väkisin keksiä harjoittelua uudestaan, Rautala sanoi Urheilusanomille ennen kiekkokauden alkua antamassaan haastattelussa.


Menneenä kesänä Rautalan alaisuudessa harjoittelivat muun muassa Lauri Korpikoski (Dallas Stars), Patrik Laine (Winnipeg Jets), Rasmus Ristolainen (Buffalo Sabres) ja Mikko Rantanen, joka sai hiljattain hyviä uutisia.

Colorado Avalanche kutsui tiistaina Rantasen farmista NHL:ään. Hyökkääjä on pelannut alkukauden AHL:ssä San Antonio Rampagessa neljä ottelua tehoin 0+2.

Hannu Rautalalle Rantasen kutsu NHL:ään tuskin tuli yllätyksenä, sillä valmentaja kertoi jo kesällä uskovansa nuoren turkulaisen läpimurtoon.


– Mikko on fyysisesti mielettömän lahjakas. Voima tarttuisi, vaikka hän vain kävelisi salin läpi, Rautala hehkutti.

– Mikko breikkaa ehdottomasti tänä vuonna läpi. Hän on fyysisesti niin kovassa kunnossa. Nyt taitaa olla jo NHL:n isoin perse.

Kehitystä Rautala on nähnyt erityisesti yhdellä osa-alueella.

– Kehitystä on tullut kimmoisuuden ja voimantuoton kautta. Kaikkein parhaiten tämä näkyy pikajuoksutreeneissä, joissa perässä vedettävä kelkka tulee jo ohi! Rautala kehui.

Rantanen voi pelata ensimmäisen kerran tällä NHL-kaudella Coloradon paidassa lauantaiaamuna Suomen aikaa, kun Avalanche kohtaa Patrik Laineen Winnipegin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt