NHL:n tähtipelaaja jälleen vaikeuksissa – poistettiin baarista, poliisi tutkii tapahtumia - NHL - Ilta-Sanomat

NHL:n tähtipelaaja jälleen vaikeuksissa – poistettiin baarista, poliisi tutkii tapahtumia

Buffalo Sabresin hyökkääjä Evander Kane on herättänyt pahennusta viime päivinä.

Evander Kane on jälleen vaikeuksissa.­

25.6.2016 9:11

Evander Kane ei ole ensimmäistä kertaa otsikoissa yksityiselämänsä vaikeuksista. Viime joulukuussa 24-vuotiasta hyökkääjää epäiltiin seksuaalisesta ahdistelusta. Sittemmin juttu kuivui kasaan ja Kane selvisi tapauksesta syytteittä.

Tuoreimpien tietojen mukaan Kane olisi poistettu torstaina Bottom’s Up -nimisestä baarista Buffalosta. Baarin omistaja on vahvistanut tv-kanava WIVB:lle Kanen seurueineen joutuneen poistetuksi. TV-kanavan mukaan kaksi naista on tehnyt rikosilmoituksen Kanesta.

Kane ei ole toistaiseksi kommentoinut itse tapahtumia.

Kane pelasi viime kaudella Buffalo Sabresissa 65 ottelua pistein 20+15. Hänet myytiin toissa kaudella Winnipeg Jetsistä isossa pelaajakaupassa Buffaloon. Kauppaa edelsi mm. Kanen saama sanktio kurinpidollisista syistä. Vancouverista kotoisin oleva hyökkääjä oli aikanaan Atlanta Thrashersin ykköskierroksen varaus numerolla neljä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?