Lempi

NHL

NHL

NHL-pomo vertaa Patrik Lainetta legendaan – ”Hän teki jotain aivan ennennäkemätöntä”

Julkaistu:

NHL
Juhannusviikonloppuna ympäri jääkiekkoilevan maailman jännitetään NHL:n varaustilaisuutta.
Yhdysvaltalainen Auston Matthews on hyvin todennäköinen ykkösvaraus perjantaina alkavassa NHL:n varaustilaisuudessa. Buffalossa pidettävässä tilaisuudessa ensimmäisenä huutaa Toronto Maple Leafs, minkä jälkeen on Winnipeg Jetsin vuoro.

Suomessa seurataan erityisen tarkasti Patrik Laineen, Jesse Puljujärven ja Olli Juolevin kohtaloa. Kanadalaislehti Ottawa Sunin haastattelema, nimettömänä pysyvä NHL-pomo kertoi lehdelle, ettei Matthewsin varaaminen ykkösenä pitäisi olla niin ilmiselvää kuin yleisesti luullaan. Laine saa varauksetonta ylistystä otteistaan miesten peleissä, etenkin MM-kisoissa.

– Sille (että Laine varataan ykkösenä Matthewsin sijaan) on päteviä perusteita, mutten usko, että Matthews tippuu. Sen ei pitäisi silti olla mahdoton ajatus, sillä se, mitä Laine teki viimeisen kolmen kuukauden aikana on aivan ennennäkemätöntä, hän kehuu.

– Varattavat pelaajat eivät koskaan ole miesten MM-kisojen tähtipelaajia. Nyt Matthews ja Laine kumpikin olivat. Mutta Laine oli tähti myös SM-liigan pudotuspeleissä. Hän oli MVP ensin SM-liigan pudotuspeleissä ja sitten MM-kisoissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Seurapomo vertaakin Lainetta 1990-luvun supertähteen Eric Lindrosiin.

– Ainoa pelaaja, joka on tuon ikäisenä pelannut samalla tasolla on Eric Lindros (1991 Kanada-cupissa varaamisensa jälkeen). Hän on viimeisin pelaaja, joka on pystynyt samaan.

Quebec Nordiques varasi Lindrosin ensimmäisenä kesällä 1991, mutta hän kieltäytyi pelaamasta seurassa. Lindros kiekkoili kauden mm. Kanadan maajoukkueen mukana odotellessaan kauppaa. Lopulta hän siirtyi jättikaupassa Philadelphia Flyersiin. NHL-pomon mukaan yksi asia erottaa Matthewsin ja Laineen – ja se tekee ison eron varaustilaisuudessa.

– Laituri vastaan sentteri, siitä on kyse. Tilanne olisi tiukempi, jos Laine pelaisi keskellä. Ei keskushyökkääjää voi ohittaa. On selvää, että Winnipeg osui nyt kultasuoneen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    6. 6

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

    8. 8

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    9. 9

      Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    3. 3

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    4. 4

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    5. 5

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    8. 8

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    6. Näytä lisää