Leikkauksesta toipuvan Jesse Puljujärven tilanteesta lisätietoa – ”Aikataulussa ollaan”

Suomi-kiekon suurlupaus Jesse Puljujärvi toipuu parhaillaan polvileikkauksesta.

Jesse Puljujärvi valittiin vuodenvaihteessa nuorten MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

23.6.2016 5:35

Vahvan kauden Kärpissä ja Pikkuleijonissa pelanneella Jesse Puljujärvellä ei ole hetkeen asiaa jäälle. Puljujärven, 18, vasen polvi leikattiin alle 18-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen.

Puljujärvi loukkasi polvensa jo SM-liigan runkosarjan lopulla maaliskuussa, mutta hän halusi pelata vielä U18-kisat pienellä riskillä. Puljujärvi ratkaisi lopulta MM-kullan Pikkuleijonille tekemällä finaalissa hattutempun.

Hyväntuulinen Puljujärvi oli keskiviikkona muiden NHL:n varaustilaisuuden kärkilupausten tapaan näyttämässä baseball-taitojaan Buffalossa.

Suomalaisista mukana olivat Puljujärven lisäksi Patrik Laine ja Olli Juolevi. Kolmikon lisäksi viheriöllä nähtiin Auston Matthews, Matthew Tkachuk ja Pierre-Luc Dubois.

Mikä on polven tilanne tällä hetkellä?

– Hyvin se on mennyt eteenpäin, ja aikataulussa ollaan. Elokuun alkupuolella pitäisi päästä taas jäälle. Sen jälkeen voi taas alkaa treenata kunnolla, Puljujärvi vahvisti IS:lle.

Polvileikkauksen takia Tornion timantti ei pystynyt osallistumaan täysipainoisesti NHL:n varaustilaisuutta edeltäneeseen testitilaisuuteen Buffalossa. Myös heinäkuussa järjestettävä perinteinen NHL-tulokkaiden kehitysleiri jää torsoksi.

– Menen sinne, mutta jäälle en pysty menemään, ilmoitti Puljujärvi.

Vaikka aikataulu on ollut tiukka viime kuukausina, Puljujärvi on ehtinyt myös ottaa hieman happea menestyksekkään, mutta kuluttavan kauden jälkeen.

– Jalkaleikkauksen jälkeen otin lomaa. Nyt ehdin viikon olla kotona ennen kuin matkustin tänne takaisin. Onhan tässä paljon ollut reissaamista.

Puljujärven tuleva NHL-seura selviää perjantain ja lauantaina välisenä yönä Suomen aikaa. Raamikas laitahyökkääjä on varaustilaisuuden kolmanneksi korkeimmalle rankattu lupaus. Kolmosvuoroa pitää hallussaan tällä haavaa Columbus Blue Jackets.

– Jännittävä päivä on tulossa. Odotan innolla, Puljujärvi myhäili.

Viasat näyttää NHL:n varaustilaisuuden ilmaiseksi Viasat Sport Finland -kanavalla ja kotisivuillaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?