NHL

Colorado Avalanche varasi Mikko Rantasen

Julkaistu:

NHL
Colorado Avalanche varasi TPS:n hyökkääjän Mikko Rantasen NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella.
Mikko Rantanen, jonka ennustettiin varattavan ensimmäisen kymmenen pelaajan joukossa, oli lopulta varaustilaisuuden kymmenes pelaaja. Varsinaisen varauksen teki perjantai-iltana paikallista aikaa Floridassa seuralegenda ja Avalanchen nykyinen kiekkotoimintojen johtaja Joe Sakic.

Isokokoinen, 193 cm ja 96 kg, voimahyökkääjä teki päättyneellä kaudella läpimurtonsa sekasortoisessa TPS:n liigaryhmässä. Hän teki 56 pelaamassaan ottelussa tehot 9+19 ja oli Suomen paras pistemies vuodenvaihteessa pelatuissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Kanadassa, jossa hän teki viidessä ottelussa neljä maalia.

Rantasella on TPS:n kanssa sopimus ensi kaudeksi, mutta hän saattaa siirtyä Pohjois-Amerikkaan, joko NHL:ään tai farmisarjaan AHL:ään, jo ensi kaudeksi.

18-vuotias Rantanen on kolmen vuoden sisällä toinen TPS-kasvatti, joka on varattu kymmenen ensimmäisen pelaajan joukossa. Buffalo varasi TPS-taustaisen Rasmus Ristolaisen kahdeksantena kesällä 2013.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt