Silja, Selja

NHL

NHL

NHL-valmentajat haluavat "haastaa" tuomareiden tuomiot

Julkaistu:

NHL
Yhä useampi NHL-seura on siirtynyt kannattamaan sääntömuutosta, joka antaisi valmentajille oikeuden haastaa erotuomarin tuomiot, jotka ovat heidän mielestään vääriä.
Malli olisi kopio NFL:stä, jossa systeemi on ollut käytössä jo vuosien ajan.

Asia on ollut tapetilla useamman vuoden, Floridan nykyinen GM Dale Tallon esitti sitä jo vuosia sitten ollessaan vielä Chicagon pomona. Tuolloin ainoastaan kaksi toimitusjohtajaa 30:stä kannatti Tallonin ehdotusta.

Mielipiteet ovat muuttuneet, ja TSN-televisiokanavan mukaan enemmistö seurapomoista on jo uudistuksen kannalla. Heillä oli työsulun aikana enemmän aikaa katsella NFL:ää ja nähdä sen hyödyt.

Valmentajat ovat sääntömuutoksen takana. Varsinkin sen jälkeen, kun tänä vuonna on nähty useita tilanteita, jossa maali on joko hyväksytty tai hylätty väärin perustein. Räikein nähtiin pari viikkoa sitten Nashvillessä, jossa Coloradon Matt Duchane teki maalin oltuaan sitä yli metrin paitsiossa.

- Kannatan ehdottomasti sääntömuutosta, Vancouverin päävalmentaja Alain Vigneault sanoo.

Sääntömuutoksen yksityiskohtia ei ole vielä julkaistu, mutta todennäköisesti päävalmentaja saisi kerran ottelussa haastaa tuomarin ratkaisun, jolloin tilanne tarkistettaisiin videolta uudemman kerran. Mikäli videotarkastuksen jälkeen tuomio pysyy, haasteen tehnyt joukkue menettäisi joko aikalisän tai saisi kahden minuutin rangaistuksen.

- Mielestäni riittää, jos valmentaja saisi haastaa maalitilanteet. Oliko pelaaja paitsiossa, oliko maalivahdin estäminen tai kävikö kiekko päätyverkossa sitä ennen. Muuten peli hidastuu liikaa, Vigneault pohtii.

Asia on esillä NHL:n toimitusjohtajien kokouksessa maaliskuun puolivälin jälkeen. Sääntömuutos vaatii myös NHL:n kilpailukomitean, johon kuuluu myös pelaajia, hyväksynnän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    6. 6

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    7. 7

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    8. 8

      Reino Nordin kertoo Cosmopolitanille hänen ja Marian suhteesta: ”Todella hyvä seksielämä”

    9. 9

      Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

    10. 10

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. 6

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    7. 7

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    8. 8

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    9. 9

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    10. 10

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    6. Näytä lisää