Toni, Anton

NHL

NHL

Teemu Selänne ohitti jälleen yhden NHL-legendan

Julkaistu:

Anaheim Ducksin suomalaishyökkääjä Teemu Selänne on nyt NHL:n historian 20. paras pistemies, ja lisää päänahkoja on luvassa.
Selänne, 41, teki sunnuntaina Chicagoa vastaan tehot 1+1 ja ohitti kaikkien aikojen tilastossa Luc Robitaillen. Seuraava päänahka on Jari Kurri. Eroa on kolme pistettä.

Selänteen NHL-saldo vuodesta 1992 on nyt 658+737=1 395. Ylivoimamaalien tilastossa hän nousi vain yhden osuman päähän juuri Robitaillesta, joka on kaikkien aikojen listalla sijalla kolme 247 maalillaan.

Itse ottelussa Anaheim jatkoi jo eeppiseksi eloonjäämistaisteluksi kehkeytynyttä kiriään kohti läntisen konferenssin pudotuspeliviivaa. Ducks kaatoi holtittomaan syöksykierteeseen ajautuneen Chicagon 3-1.

- Viidentoista vuorokauden vieraskiertueelta ei ole koskaan helppo palata. Tankki oli aika tyhjä, mutta pelimme sujui hyvin, varsinkin kaksi viime erää, Selänne sanoi ottelun jälkeen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yön kierroksella tosin myös keskeiset kilpakumppanit napsivat pisteitä, kun Dallas ja Minnesota puristivat voitot. Ducksin ero kahdeksanteen sijaan on kuusi pistettä. Näillä hujakoilla kaula on liikkunut jo viikon verran. Anaheim kiskoo pinnoja hurjaa tahtia, mutta muiden voittaessa samaan aikaan ero ei kavene, mutta pakka tiivistyy.

- Otamme kaiken mitä saamme, mutta kukaan pudotuspeleihin mielivistä ei näytä häviävän. Pitää yrittää hoitaa tämä itse, Anaheimin päävalmentaja Bruce Boudreau kuittasi.

Nyt näyttää kaiken lisäksi siltä, että taisteluun on ajautumassa kaksi uutta seuraa: San Jose Sharks ja Blackhawks. Yhdeksän pisteen marginaaliin mahtuu kahdeksan joukkuetta: Anaheim, Minnesota, Calgary, Colorado, Los Angeles, Dallas, San Jose ja Chicago.

Yön NHL-tulokset

New Jersey-Tampa Bay 3-4 (1-0, 0-2, 2-2)
Pittsburgh-Columbus 4-2 (0-0, 1-1, 3-1)
Dallas-Vancouver ja. 3-2 (0-0, 1-2, 1-0, 1-0),
D: Kari Lehtonen 8+7+9+0=24/26 torjuntaa

Florida-Montreal 4-2 (1-2, 2-0, 1-0)
F: Sean Bergenheim 1+2

Ottawa-NY Islanders 5-2 (0-1, 2-0, 3-1)
Minnesota-San Jose 4-3 (1-2, 1-0, 2-1)
M: Niklas Bäckström 25/28 torjuntaa

Anaheim-Chicago 3-1 (1-1, 1-0, 1-0)
A: Teemu Selänne 1+1

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

    3. 3

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    4. 4

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    5. 5

      Kommentti: Väyrynen tavoittelee ”todellista kärkiottelua” – aseina hivutusteoriat

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    8. 8

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    9. 9

      Tiedätkö, kuinka paljon ihmisestä erittyy hikeä nukkuessa? Tässä vaiheessa vuodevaatteet pitäisi heivata menemään

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    3. 3

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    9. 9

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    10. 10

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

    3. 3

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    4. 4

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    5. 5

      Kommentti: Väyrynen tavoittelee ”todellista kärkiottelua” – aseina hivutusteoriat

    6. Näytä lisää