Toni, Anton

NHL

NHL

Salama-Selänne säkenöi - kunnes nivusvamma uusiutui

Julkaistu:

Teemu Selänne, 40, hämmästyttää NHL-tarkkailijoita illasta toiseen, mutta kiusallinen nivusvamma ei jätä häntä rauhaan.
Teemu Selänne iski taas näyttävän osuman Vancouverissa, mutta jouti liputtamaan itsensä sivuun ennen jatkoaikaa.

- Ottaa päähän raskaasti. Tämä oli kolmas kerta lyhyen ajan sisällä. Nyt en uskalla sanoa, milloin pystyn pelaamaan seuraavan kerran, huippuvireinen Selänne kirosi IS Urheilulle pelin jälkeen.

Anaheim pelaa seuraavan kerran kotonaan perjantaina ja sitten sunnuntaina. Ensi viikolla Ducks lähtee raastavalle pelimatkalle, jossa edessä on hämmästyttävät viisi ottelua seitsemään päivään.

- Ikinä ennen ei ole tullut kohdalle vastaavaa, Selänne sanoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Selänne loukkasi nivusensa alun perin 19. marraskuuta. Hän huilasi neljä peliä. Sitten hän pelasi kaksi, mutta joutui uudelleen sivuun kahdeksi otteluksi. Hän palasi keskiviikkona Edmontonissa (1+1).

- En ollut varma, että pystyn pelaamaan tällä reissulla. Harmittaa. Nivunen on nyt kipeytynyt kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla se oli pahin, sitten vähän vähemmän paha ja nyt vähiten paha. Jätin pelin kesken heti, kun alkoi tuntua siltä, Selänne kertoi.

- Nyt mennään päivä kerrallaan, mutta en usko, että olen vielä perjantaina valmis. Voi olla, että pelit peräkkäisinä päivinä rasittavat sitä liikaa.

Hän istui jatkoajan sivussa, mutta ampui rankkarin. Veto hipaisi yläputkea.

- Sanoin valmentajalle, että voin yrittää, koska rankkarissa ei paljon tarvitse kurvailla.

Anaheim johti ottelua kolmannessa erässä jo 4-2, mutta onnistui päästämään Vancouverin tasoihin ja häviämään rangaistuslaukauskilpailussa.

Selänne iski Anaheimin kolmannen osuman, kun toista erää oli jäljellä 17 sekuntia. Anaheim oli sitä ennen ollut pahassa pulassa, mutta nopea ylivoimahyökkäys käänsi tapahtumien kulun.

Osuma oli tyypillinen esimerkki ikiaikaisesta maalintekijän taidosta. Selänne sai hyvän poikittaissyötön Corey Perryltä hyökkäyssinisen alle, vilkaisi missä on tilaa ja veti kiekon napakalla rannelaukauksella Roberto Luongon maalin ylänurkkaan.

- Se oli ihan kiva maali, mutta ei lohduta nyt yhtään.

Se oli Selänteen 10. osuma tällä kaudella. Hän sai myös syötön Anaheimin avausosumaan, joten hänellä on huimat 10+18=28 pistettä 26 ottelusta.

Yli piste per peli -tahdilla pelannut Selänne hätyyttelisi ikivanhaa ennätystä ilman kiusallista nivusvammaa. Hänestä voi tulla ensimmäinen pelaaja 35 vuoteen, joka tekee 80 pistettä yhden kauden aikana yli 35 vuoden iässä - ja Selänne on 40!

Siihen eivät pystyneet edes Wayne Gretzky tai Mark Messier. Tai Jari Kurri. Temppu on tehty vain kolmesti NHL:n historiassa. Johnny Bucyk onnistui kerran ja Mr. Hockey Gordie Howe peräti kahdesti.

- Teemu teki tulokaskaudellaan 76 maalia, joten hänen sisääntulonsa liigaan oli aika näyttävä, Anaheimin päävalmentaja Randy Carlyle muisteli ennen ottelua Vancouverissa.

Carlyle oli Winnipegin veteraanipuolustaja Selänteen tulokaskaudella 1992-93.

- Suurin ero hänessä silloin (22-vuotiaana) ja nyt (40-vuotiaana) lienee kuitenkin vain se, että hänellä on nyt paljon enemmän autoja - ja rahaa pankkitilillään, Carlyle naureskeli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    4. 4

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    5. 5

      Painaa 108 kiloa ja haluaa laihtua, syö lääkettä hiustenlähtöön... Lääkäri paljasti tietoja Trumpin terveydestä

    6. 6

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    7. 7

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    8. 8

      Rocky-näyttelijää ei löytynyt Suomesta: legendaariseen Ivan Dragon pojan rooliin värvättiin 111-kiloinen nyrkkeilijäkomistus ja sometähti

    9. 9

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    10. 10

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    5. 5

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    6. 6

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    4. 4

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    5. 5

      Painaa 108 kiloa ja haluaa laihtua, syö lääkettä hiustenlähtöön... Lääkäri paljasti tietoja Trumpin terveydestä

    6. Näytä lisää