NBA

Seksihurjastelu satojen naisten kanssa toi aikansa supertähdelle kuolemantuomion – Magic Johnson ei pystynyt kertomaan vaimolleen totuutta puhelimessa

Julkaistu:

nba
Magic Johnsonin elämä muuttui, kun hän kuuli HIV-tartunnasta lähes 30 vuotta sitten. Tällä viikolla 60 vuotta täyttäneestä korissankarista ja naistenmiehestä tuli epidemian kasvot, hyväntekijä ja menestynyt liikemies.
– Mikä sinua vaivaa? Onko sinulla Aids tai jotain?

Cookie Johnsonin humoristiseksi heitoksi tarkoitettu kysymys jäi roikkumaan puhelinlangoille pitkäksi aikaa. Linjan toisessa päässä Earvin ”Magic” Johnson mietti, miten saisi asian kerrottua vaimolleen.

Koripallotähti Johnson oli vain vähän aiemmin saanut tiedon kantavansa Aidsiin lopulta johtavaa HI-virusta. Elettiin vuotta 1991, ja Magic oli NBA-joukkueensa Los Angeles Lakersin kanssa Salt Lake Cityssä harjoitusottelussa. Hän oli soittanut vaimolleen ilmoittaakseen, että jättää pelireissun kesken.

– Kerron, mitä on meneillään, kunhan pääsen kotiin. En voi sanoa sitä puhelimessa.

Kotiin palattuaan Johnson kertoi totuuden vaimolleen. Hänellä todella oli HIV. Virus löytyi normaalissa lääkärintarkastuksessa ennen kauden alkua.

Lääkärien ennuste oli karu – hänellä on kolme vuotta elinaikaa.

7. marraskuuta 1991 Johnsonista tuli maailmanlaajuisen HIV-epidemian kasvot. Tuona päivänä hän piti tiedotustilaisuuden, joka järisytti koko maailmaa, ei vain urheiluväkeä.

Johnson, yksi kaikkien aikojen urheilijoista ja huippusuosittu persoona ympäri maailman, sairasti tautia, jolle ei ollut parannuskeinoa. Ihmiset muistivat näyttelijä Rock Hudsonin kuoleman. Vain viikkoja myöhemmin sairaus veisi rocklegenda Freddie Mercuryn.

Lääkärit antoivat siis 32-vuotiaalle Johnsonille kolme vuotta elinaikaa. Alkoi suorastaan makaaberi, hyytävä odotus: koska legendaarinen urheilutähti alkaisi kuihtua koko maailman silmien edessä?

Hyytävien puhelujen ilta

Magicin Cookie-vaimo kertoi shokeeraavista päivistä sairauden selviämisen ympärillä vuonna 2016 julkaistussa kirjassaan Believing in Magic. Hän kertoo, miten päättyi pysyä miehensä rinnalla, vaikka tauti oli tarttunut Magiciin toiselta seksikumppanilta.


Cookie oli raskaana, ja merkittävä syy avioliiton jatkamiselle oli yhteinen lapsi. Pariskunnan suurin pelko oli, että seuraavana kesänä syntyvällä poikalapsella olisi HIV.

– Uutisen jälkeen heräsin joka aamu paniikissa. Pelkäsin, että minulla olisi HIV ja kuolisin. Tai vielä pahempaa olisi, että lapsellani olisi se, eikä hän selviäisi.

Magicin onneksi sekä vaimo että poika Earvin ”EJ” Johnson III välttyivät tartunnalta.

Vielä ennen kuin hän saattoi kertoa asiasta maailmalle, Johnsonin oli huolehdittava omien toilailujensa jäljistä. Cookie kertoo kirjassaan, miten Magic linnoittautui yhtenä iltana erääseen huoneeseen parin kodissa ja otti puhelimen käteen.

– Hän alkoi soitella läpi pitkää luetteloa naisia, joiden kanssa hän oli harrastanut seksiä.

Jokaista oli varoitettava ja pyydettävä käymään testeissä. Kyse ei ollut vain muutamasta naisesta.

Suojaamatonta seksiä vieraiden naisten kanssa

Seksi, Johnson ja Los Angeles Lakers kuuluivat suorastaan erottamattomasti yhteen. 1980-luvun dominoiva NBA-joukkue voitti Johnsonin johdolla viisi mestaruutta.

Lempinimi ”Showtime” kuvaili joukkueen näyttävää pelityyliä mutta myös muutakin. Joukkue eli Hollywood-elämää myös parketin ulkopuolella. Johnson oli sen ruumiillistuma.

– Lakersin pelaajat olivat supertähtiä suositussa kaupungissa aikana, jolloin tietoisuutta HIV:sta ei kunnolla ollut. Samaan aikaan ”bändärit” olivat suosionsa huipulla. Naisia odotti hotellien auloissa, areenojen käytävillä, areenojen ulkopuolella. Heitä oli joka paikassa, ja he vain halusivat seksiä. Joten Lakersin pelaajat myös harrastivat seksiä – usein. Mutta se ei tietysti ollut aivan poikkeuksellista urheilun maailmassa, Showtime Lakersista kirjan kirjoittanut Jeff Pearlman kertoi GQ:lle.


Pearlmanin mukaan joukkueen valmentaja Pat Riley teki pelaajille ja heidän perheilleen marssijärjestyksen selväksi ennen jokaisen kauden alkua. Riley teki sen tavalla, jota tänä päivänä ei varmasti katsottaisi hyvällä.

– Miesten tuli keskittyä koripalloon. Naisten tehtävä, hänen sanojensa mukaan, oli yhtä tärkeä häiriötekijöiden poistajana. Itkeekö lapsi keskellä yötä? Nainen hoitaa. Onko miehellä nälkä? Nainen tekee välipalan. Hiljaisesti hyväksytty sääntö oli, että kaikki, mikä tapahtuu vieraspelimatkalla myös pysyy siellä. Eli: älä kysele liikaa, älä lisää draamaa. Jos kaikki menee hyvin, voitamme mestaruuksia ja kaikki saavat rahaa sekä kunniaa. Se oli vähän kulttimaista toimintaa.

Taudin julkitulon jälkeen Johnson puhui avoimesti bile-elämäntyylistään. Sitä ennenkin hänet toki nähtiin usean eri naisen kanssa – 12 vuoden on-off -suhde Cookien kanssa oli vähintäänkin myrskyisä ennen avioliiton satamaan astumista – vaikka Magic suojeli yksityiselämäänsä tarkoin ennen taudin paljastumista.

– Myönnän, että sen jälkeen kun tulin Los Angelesiin 1979, tein parhaani tyydyttääkseni niin montaa naista kuin pystyin – useimmiten suojaamattoman seksin kautta, Johnson kertoi vuonna 1991 UPI:lle.


Vielä 1990-luvun alussa HIV:tä pidettiin pitkälti homoseksuaalien sairautena. Johnsonkin, joka toi taudille julkiset kasvot, sai väistellä epäilyjä homoseksuaalisuudesta. Hän kiisti epäilyt jyrkästi.

– Olen varma, että sain tartunnan suojaamattomasta sukupuoliyhteydestä sellaisen naisen kanssa, jolla oli virus. En osaa sanoa tarkkaa aikaa tai paikkaa, sillä kyse on suuresta määrästä. Ennen kuin olin naimisissa, elin todellista poikamieselämää. En ole mikään Wilt Chamberlain, mutta kun matkustin ympäri maata niin ei minulta koskaan naisseuraa puuttunut.

Pelaajaura tuhoutui, uusi ura alkoi

Johnson päätti pelaajauransa ensimmäistä kertaa syksyiseen lehdistötilaisuuteen 1991. Saavutusten lista on huima, vaikka hän oli tuolloin vasta 32-vuotias. Hän oli viisinkertainen mestari, joka oli valittu kolme kertaa liigan sekä liigan finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi. 12 tähdistöjoukkuevalintaa ja yhdeksän valintaa vuoden tähtiviisikkoon. Yliopistomestaruus ja parhaan pelaajan palkinto. Ja vaikka mitä muuta.

Olympiakulta vielä puuttui. Johnson halusi epätoivoisesti Barcelonan kesäkisoihin 1992 ja sai pitkän taistelun jälkeen peliluvan kisoihin. Siihen auttoi mm. Michael Jordanin tuki tilanteessa, jossa moni muu pelaaja pelkäsi saavansa tartunnan Johnsonilta kesken ottelun.

Loistaminen Barcelonassa johti siihen, että Magic halusi palata NBA:han kaudeksi 1992–93. Hän pelasi useissa harjoitusotteluissa, mutta monien vastapelaajien protestit johtivat päätökseen lopettaa uudelleen.

Suurin pelaajien pelko siihen aikaan oli, että Johnson saisi haavan kesken ottelun, ja veren siirtyminen vahingossa häneltä toiselle pelaajalle johtaisi tartuntaan.

– Jos olisin silloin tiennyt sen, minkä tiedän nyt, en olisi lopettanut, lopettamispäätöstään katunut Johnson sanoi LA Timesille vuonna 2011.

Johnson valmensi Lakersia tilapäisesti 1993–94, mutta kokeilu päättyi eroon 16 ottelun jälkeen. Hän yritti vielä pelata 1996, muuta se yritys loppui neljään peliin Lakersin paidassa. Johsonin oli hyväksyttävä, että koripalloura oli ohi.


Jo viimeisten koripallovuosiensa aikana Johnson omisti elämänsä Aidsin vastaiseen työhön sekä valistustyöhön. Aktivisminsa lisäksi hän on onnistunut erinomaisesti elämässään urheilu-uran jälkeen.

Moni entinen pelikaveri on vararikossa, mutta Magicin sijoitukset kantoivat hedelmää. Hänen johtamansa Magic Johnson Enterprises pyörittää useita eri liiketoimintoja, joukossa elokuvateattereita, ravintolapalveluja, vähävaraisille tarkoitettu maksukorttipalvelu ja vakuutuspalveluja.

Johnson on kartuttanut siinä määrin omaisuuttaan, että hän kuuluu maineikkaan baseballseuran Los Angeles Dodgersin omistajaryhmään. Johnson ei kuulunut suurimpiin sijoittajiin, mutta oli mukana ryhmässä, joka maksoi seurasta kaksi miljardia dollaria. Lisäksi hän omistaa osan MLS:ssä pelaavasta jalkapalloseurasta Los Angeles FC:stä.

Magic on myös pysynyt julkisuuden valokeilassa. Hänellä oli oma – epäonnistunut – tv-sarjansa 1990-luvulla. Tällä vuosikymmenellä hän oli pitkään suosittu panelisti ESPN-kanavan studio-ohjelmassa ennen ryhtymistään Los Angeles Lakersin koripallopomoksi vuonna 2017.


Johnson erosi tehtävästä yllättäen viime keväänä. Syyksi hän kertoi sen, että koripallojohtajan tehtävä rajoitti häntä olemasta oma itsensä. Johnson ei voinut olla valokeilassa, kun hän junaili asioita kulisseissa. Muiden joukkueiden pelaajista puhumisesta tuli sakkoja, eikä Magic voinut sietää suitsia, joita tehtävä asetti.

– Haluan olla taas Magic Johnson, hän kertoi yllättävän eroilmoituksensa yhteydessä.

Johnsonin vaiherikas elämä siis vain jatkuu, vaikka alkuperäisen diagnoosin mukaan hänen olisi pitänyt kuolla 25 vuotta sitten. Tiede kehittyi koripallotähden näkökulmasta juuri oikeaan aikaan. Nykyisin esimerkiksi antiretroviraalisella (ART) hoidolla pystyy pienentämään viruksen määrää potilaassa siinä määrin, ettei se leviä eteenpäin.

Lisäksi esimerkiksi Johnson syö kolmea eri lääkettä päivittäin, jotka estävät taudin etenemisen.

– Minulla on HIV ja ollut se 22 vuotta. En ole kokenut ihmeparantumista. Virus vain nukkuu kropassani, Johnson selvensi muutama vuosi sitten.