NBA

Oaklandin taika murtui, Leonard johdatti Toronton NBA:n yllätysmestariksi

Julkaistu:

nba
NBA:n mestaruus ensi kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle.
Golden State Warriorsin kotikenttä Oracle Arena Oaklandissa on ollut viime vuodet lähes voittamaton linnake NBA:ssa. Tänä vuonna Golden State taipui kotikentällään ennennäkemättömästi finaalisarjan jokaisessa kolmessa kotiottelussa.

Viimeinen tappioista tiesi Toronto Raptorsin nousua mestariksi ensimmäistä kertaa seuran historiassa.

Finaalisarjan voitoin 4–2 vienyt Toronto löi hallitsevan mestarin ratkaisevassa ottelussa 114–110. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun NBA-mestaruus menee Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Mestaruus oli tarjolla kanadalaisjoukkueelle jo finaalisarjan viidennessä ottelussa, mutta tuolloin Golden State onnistui nappaamaan vierasvoiton.

– Tällä on suuri merkitys pelaajille, kaupungille ja koko maalle, sanoi Raptorsin päävalmentaja Nick Nurse uutistoimisto AFP:n mukaan.

Kolme edellisestä neljästä mestaruudesta voittanut Golden State jättää kolmen tappion myötä Oracle Arenan taakseen ja siirtyy lahden toiselle puolelle San Franciscoon, jonne sille on rakenteilla uusi kotiareena.

– Tämä viiden vuoden finaaliputki on ollut uskomaton, mutta en todellakaan usko tarinamme olevan vielä ohi, Golden Staten tähti Stephen Curry uhkui itseluottamusta.

Leonard harvalukuiseen joukkoon

Täksi kaudeksi Toronto sai tärkeän vahvistuksen, kun 27-vuotias Kawhi Leonard siirtyi Raptorsiin San Antoniosta.

Leonardin pistekeskiarvo finaalisarjassa oli 28,5, ja hänet valittiin finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Valinta arvokkaimmaksi pelaajaksi oli Leonardin uran toinen. Ensimmäisen hän voitti San Antoniossa 2014. Vain Kareem Abdul-Jabbar ja Lebron James ovat aiemmin tulleet valituiksi finaalien arvokkaimpana pelaajana kahdessa eri seurassa.

– Mestaruuden takia olen tehnyt töitä läpi kesän, ja koko kauden. Tämän takia pelaan koripalloa, ja olen onnellinen, että kova työ palkittiin, Leonard sanoi.

Leonardilla on sopimuksessaan optio jatkosta Toronton kanssa, mutta hänen odotetaan siirtyvän kesällä uuteen joukkueeseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt