Ethän sorru tänä kesänä näihin mokiin aurinkorasvan kanssa? - MyStyle - Ilta-Sanomat

Ethän sorru tänä kesänä näihin mokiin aurinkorasvan kanssa?

Moni tietää, että veltostuneesta ihosta ja muista ikääntyneen ihon merkeistä on kiittäminen aurinkoa.

Julkaistu: 5.6. 14:14

Uv-säteilyn vaarallisin vaikutus on melanooma, mutta mikäli nuorekas iho on sinulle tärkeä, suojaa aurinkorasva myös ikääntymisen merkeiltä. Muista siis seuraavat vinkit aurinkorasvan käyttöön liittyen!

Ennen kaikkea uv-säteilyltä on tärkeää suojautua sen aiheuttamien erilaisten ihosyöpien vuoksi.

Rannalla lekottelu tuo mukanaan myös ikääntymisen merkkejä, sillä aurinko vanhentaa ihoa tehokkaasti ja ennenaikaisesti.

Myös meikkitaiteilija Riku Campo listasi tällä viikolla julkaistussa jutussamme kesän tärkeimmäksi kauneusvinkikseen aurinkorasvan käytön.

Suurin virhe onkin luottaa vain meikin suojakertoimeen ja unohtaa kokonaan aurinkorasvan käyttö. Kuitenkin myös aurinkorasvan käytössä voi mennä metsään muutamassa kohdassa.

Kokosimme yhteen mokat, joihin et halua sortua, ja vinkit aurinkorasvan käyttöön liittyen.

1. Muista käyttää aurinkorasvaa koko kesän ajan

Kun indeksi on 3 tai korkeampi, uv-säteilyltä täytyy suojautua. Yleensä tällaisia arvoja mitataan Suomessa toukokuun alusta alkaen. Aurinkorasvaa onkin hyvä käyttää huhtikuusta syyskuuhun.

2. Liian pieni suojakerroin

Suomalaiset ihotautilääkärit suosittelevat nykyisin aina suojakerrointa 50.

Suojakerroin 50 antaa 98-prosenttisen suojan UVB-säteiltä. Suojakerroin 15 suojaa 93-prosenttisesti. Suojakertoimen lukemaa tulkitaan niin, että suojakerroin 15 päästää iholle saman verran säteilyä vartissa kuin suojaamattomalle iholle kertyy minuutin aikana.

3. Muista järjestys aurinkovoiteen ja ihonhoitorutiinien kanssa!

Olemme aikaisemmassa Me Naisten jutussamme muistuttaneet myös ihonhoidon järjestyksestä ja siitä, missä kohdassa ihonhoitorutiinia aurinkorasva tulee levittää kasvoihin.

Aurinkorasvaa ei ikinä tulisi sekoittaa meikkiin, koska se heikentää suojakerrointa. Samasta syystä ennen aurinkovoiteen levittämistä kannattaa odottaa, että muut tuotteet ovat imeytyneet kunnolla ihoon.

Seuraa siis näitä ohjeita:

  1. Puhdistus.

  2. Kaikkein nestemäisin tuote.

  3. Hoitoneste.

  4. Seerumi ja finnien hoitoon tarkoitetut tuotteet.

  5. Silmänympärysvoide.

  6. Kosteusvoide.

  7. Öljy

  8. Aurinkovoide.

Ja muista toki myös pestä aurinkorasva huolellisesti pois iholta päivän päätteeksi!

4. Älä unohda näitä kohtia!

Aurinkorasvaa levittäessä on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että koko vartalo saa osansa suojasta. Erityisesti silmäluomet, silmien aluset, huulet, korvat ja jalkapöydät saattavat jäädä rasvaamatta.

Yksi helposti auringossa kärtsäävä kohta on myös hiustenjakaus. Koska kukaan tuskin haluaa polttavaa ja punaista päänahkaa, on myös sen kanssa oltava tarkkana!

5. Yksi levityskerta ei riitä

Aurinkorasvan teho heikkenee ajan kuluessa ja voide myös kuluu iholta esimerkiksi hikoillessa ja uidessa. Lisää aurinkorasvaa ihollesi siis riittävän usein.

Erityisesti käsistä aurinkorasva kuluu nopeasti pois käsienpesun myötä, joten ole huolellinen.

Virallisen suosituksen mukaan aurinkosuojaa tulisi levittää aikuiselle 40 millilitraa ja lapselle 20 millilitraa kerralla ja lisätä parin kolmen tunnin välein.

6. Valitse ihotyypillesi sopiva voide!

Kiinnitä huomiota myös aurinkorasvan valintaan, sillä tuotteissa on eroja. Mikäli ihosi on herkästi tukkeutuvaa sorttia, suosi koostumuksia, joiden kerrotaan soveltuvan herkälle ja akneen taipuvaiselle iholle.

Fysikaalisen suojan sisältävät voiteet saattavat olla iholle kemiallisia suoja-aineita parempi vaihtoehto, mutta eri voiteita kannattaa kokeilla.

7. Voiteen säilyvyys

Löytyykö kaapista vuosien takaisia aurinkorasvapurkkeja? Ole tarkkana niiden kanssa, sillä myös aurinkorasvojen kohdalla parasta ennen -päivämääriä on syytä noudattaa.

Purkit altistuvat yleensä muuta kosmetiikkaa enemmän valolle ja lämmölle, joten niiden sisältö saattaa mennä huonoksi. Silloin voiteen teho saattaa kärsiä ja pilaantunut tuote saattaa myös ärsyttää ihoa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?