Näin paljon keskivertosuomalainen käyttää rahaa kosmetiikkaan vuodessa – oletko ylä- vai alapuolella?

Julkaistu:

Kauneus
Suomalaisten kosmetiikkaostoskorit kasvavat, kertoo Kaupan liitto tuoreessa tiedotteessaan. Kuinka paljon sinä käytät?
Kosmetiikan kuluttajamarkkinat ovat Suomessa kasvussa, ja kosmetiikan digiostamisen ennustetaan lisääntyvän vauhdilla lähivuosina, Kaupan liitto kertoo.

Vuonna 2018 kosmetiikkamarkkinan arvo oli Suomessa noin 1,04 miljardia euroa. Vuonna 2023 sen ennustetaan olevan jopa 1,11 miljardia.

Keskiverto ostoskori 189 euroa

Suomalainen käyttää keskimäärin eniten rahaa henkilökohtaiseen puhtauteen. Ihonhoitotuotteisiin ja meikkeihin käytettävän euromäärän ennustetaan kasvavan lähivuosina eniten.

– Suomalaiset ostivat viime vuonna kosmetiikkaa keskimäärin 189 eurolla, ja vuoteen 2023 mennessä ostosten ennustetaan nousevan 200 euroon, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo tiedotteessa.

Keskimääräinen ostoskori on laskettu asukasta kohden. Esimerkiksi nelihenkisellä perheellä rahaa menisi kosmetiikkaan siis vuosittain 756 euroa.

Digiostaminen painottuu alle 35-vuotiaisiin

Tiedotteessa kerrotaan myös, että kosmetiikkaa ostetaan koko ajan enemmän digitaalisten kanavien kautta. Vuoteen 2023 mennessä vuotuisten digiostajien osuuden ennustetaan nousevan nykyisestä 22 prosentista 36 prosenttiin.

Alle 35-vuotiaat ovat ahkerimpia kosmetiikan digiostajia. Neljännes Z-sukupolvesta ja lähes kolmasosa milleniaaleista ostaa kosmetiikkaa digitaalisesti.

Norjalaiset kuluttavat Pohjoismaista eniten

Suomalaisten vuotuisten kosmetiikkaostosten arvo kasvaa, mutta kasvu on hitainta kaikista Pohjoismaista. Eniten ostoskorin arvon arvioidaan nousevan Ruotsissa.

Euroissa mitattuna norjalaisten kosmetiikan vuotuinen ostoskori on Pohjoismaista kallein, ruotsalaisten halvin. Norjalaiset käyttävät eniten rahaa ihonhoitoon ja puhtauteen, ruotsalaiset meikkeihin ja tanskalaiset hajusteisiin. Suomalaiset käyttävät vähiten rahaa hajusteisiin, ja käytön ennustetaan edelleen laskevan.

Oletko innokas kosmetiikan ostaja ja käyttäjä? Lähetä lyhyt kuvaus kosmetiikan kuluttamisestasi sähköpostilla osoitteeseen vivi.norokorpi@is.fi, saatamme ottaa yhteyttä!

Ota kantaa

Kuinka paljon arvioit käyttäväsi kosmetiikkaan vuodessa?

Alle 100 euroa 30% 100–200 euroa 22% 200–300 euroa 17% 300–400 euroa 11% 400–500 euroa 7% Yli 500 euroa 8% Yli 1000 euroa 6%
Ääniä yhteensä 4520

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt