Heitä seuraavat tuhannet: Suomalaiset somevaikuttajat paljastavat itsensä filttereiden ja meikin takaa – ”Rakensin itsevarmuuteni ulkonäön varaan”

Julkaistu:

Täydellisen näköinen Instagram-tili ei kerro ihmisestä läheskään kaikkea, muistuttavat tuhansien suomalaisten seuraamat somevaikuttajat.

Nea Lindberg, 22: ”Silti mietin, etten ole tarpeeksi kaunis ja suosittu”

”Muistan murehtineeni ulko­näköäni ensimmäisen kerran 11–12-­vuotiaana. Silloin IRC­-Galleria vastasi nykyistä Instagramia, ja siellä piti näyttää tietynlaiselta, jotta kuului ”coolien” joukkoon. Mitä enemmän meikkiä, sen parempi. Meikkasin niin paljon ja vahvasti kuin vain pystyin ja silti mietin, etten ole tarpeeksi kaunis ja suosittu.

Uskon, että ulkonäkö­paineet niin nuorena johtuivat siitä, että ”ainoa” vahvuuteni oli aina ulkonäkö. Sukulaiset, kaverit ja ylipäänsä ihmiset kehuivat aina ulkonäköäni. Ei sitä, mitä osasin tai olin. En ole koskaan ollut kovin hyvä koulussa, jäin luokalle toisen luokan keväänä ja tarvitsin paljon tukiopetusta. Vain äidiltäni kuulin kehuja muustakin kuin ulkomuodostani. Olen kuullut koko elämäni näihin päiviin saakka, että olen tyhmä tai hölmö. Rakensin oman itsevarmuuteni ulkonäön varaan, en siihen, mitä olen sisältä. Ilkeät kommentit jättivät ikuiset jäljet.

 

Meissä kaikissa on paljon muutakin kuin ulkonäkö.

Vasta viimeisten parin vuoden aikana olen päässyt rakentamaan itsevarmuuttani myös muiden asioiden kautta. Olen saavuttanut suuria asioita ammatillisesti, koen osaavani hyvin sen, mitä teen ja uskon itseeni täysin. En anna muiden ihmisten enää päättää sitä, mitä teen tai mitä rakastan. Vaikka työskentelenkin edelleen ulkonäköni avulla mallina, koen, etten enää ole se sama heikko ja epävarma Nea, joka vielä hetki sitten olin. Epävarmuus on kamalaa ja uuvuttavaa.

Tällä hetkellä elämässäni on niin paljon muuta ajateltavaa, että ulkonäkö ei enää ole se ykkösprioriteetti. Elämässä on tärkeää tehdä asioita, joista nauttii. Älä tuhlaa tärkeitä vuosia murehtien toisten ihmisten ulkonäköä tai elämää. Mieti omaa tulevaisuuttasi ja sitä, mitä sinä haluat tehdä elämälläsi. Unelmoi ja toteuta! Kannattaa myös muistaa, että kuvat eivät kerro totuutta ihmisestä tai hänen elämästään. Somessa näytetään pintaraapaisu todellisuudesta. Meissä kaikissa on paljon muutakin kuin ulkonäkö.”

– Nea Lindberg, @nnnnea


Sara Tarnanen, 27: ”Kukaan tässä maailmassa ei saa vapaakorttia ympäristön paineista”

”Olen kokenut erilaisia ulkonäköpaineita vuosien saatossa. Olen kärsinyt masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä ja eri syömishäiriöistä ja murehtinut ulkonäköäni milloin mistäkin syystä – esimerkiksi hormonaalisen aknen, ylipainon, hormonaalisen ihottuman ja kiusaamisen takia.

Viimeisimmät paineet ulkonäöstäni koin synnytyksen jälkeen. Instagramissa mallit kuvaavat bikinikuvia kolme päivää synnytyksestä sikspäkkiensä kanssa. Joillain se sixpack on näkynyt koko raskausajan. Itse olin turvonnut kuin ilmapallo ja toisinaan tunsin itseni hipoksi mieheni rinnalla.

 

Kellään ei ole niin virheetön iho, naarmuttomat jalat tai siloiset reidet, mitä kuvat antavat monesti ymmärtää. Täydellisten kuvien takana on usein kokonainen tiimi.

Mutta miksi vertaisin itseäni raskaana olevaan huippumalliin, jos en ole ennen raskauttakaan ollut mallinmitoissa?

Pitää myös muistaa, että mallitkin kokevat paineita ulkonäöstään ja uransa jatkamisesta äitinä. Työskentelen meikkaajana mallien, missien, näyttelijöiden ja julkisuuden henkilöiden kanssa. Pääsen näkemään kaikenlaista kulissien takana. Voin taata, että jokainen meistä kokee paineita statuksestaan huolimatta. Lavan takana työskentely on opettanut minulle sen, että olemme kaikki lopulta aika samasta puusta: kellään ei ole niin virheetön iho, naarmuttomat jalat tai siloiset reidet, mitä kuvat antavat monesti ymmärtää. Täydellisten kuvien takana on usein kokonainen tiimi mahdollistamassa sen kaiken.

Kun aloin panostaa henkiseen hyvinvointiini ja menestymiseen muilla elämän osa-alueilla kuin ulkonäkö tai materia, karisivat ulkoiset paineet onnistumisten myötä roimasti. Mitä paremmin voin henkisesti, sen varmempi olen ulkonäöstänikin.

Kukaan tässä maailmassa ei saa vapaakorttia ympäristön paineista, joten on vain paras keskittyä olemaan paras versio itsestään ja nauttia siitä, mitä meillä on.”

– Sara Tarnanen, @saratarnanen


Eeva Kaipainen, 34: ”Hatunnosto kaikille, jotka selviävät nuoruudestaan ilman arpia”

”Epävarmuuskohtani ovat pienestä pitäen olleet samat: pieni ylähuuli ja pömpöttävä vatsa. En ole koskaan kokenut, että huuleni olisivat naisellisen sensuellit, ja etenkin tämän päivän turbohuulimaailmassa olen joutunut kohtaamaan kyseisen epävarmuuteni. Arkielämässä, siis kameran ulkopuolella, se ei niinkään haittaa, koen olevani persoonallisen näköinen ja söpökin, mutta kaukaa otetuissa kuvissa korostan kasvonpiirteitäni meikillä.

Vatsani kanssa minulla on puolestaan aina ollut ongelmia ja aikuisiällä suolistosairaus, mutta olen parhaani mukaan koettanut hyväksyä, että vatsani turpoaa usein. Huomioin sen sitten pukeutumisessa. Vatsaongelmat toki vaikuttavat mielialaan sekä fyysisistä että henkisistä syistä – fyysinen oireilu vie energiaa ja vaikuttaa sitä kautta ulkonäköön enemmän kuin mikään yksittäinen ulkoinen seikka.

Nuorena olin myös todella laiha. Sittemmin olen pitänyt siroudestani, varsinkin, kun olen iän myötä saanut hoikkaan vartaloon kurveja.

Koen, että media kaikissa muodoissaan luo ulkonäköpaineita, sillä se näyttää, mitä ”pitäisi” milloinkin olla. Tänä päivänä siihen kuuluu vahvasti sosiaalinen media, ja siksi me yksilöinä olemme isosti osana luomassa paineita niin muille kuin itsellemmekin. En rehellisesti tiedä, miten nuoren Eevan pääkoppa olisi selvinnyt, jos Instagram olisi ollut olemassa omassa nuoruudessani.

 

Me yksilöinä olemme isosti osana luomassa paineita niin muille kuin itsellemmekin.

Onneksi somessa on nähtävissä myös variaatiota. Varsinkin nuoret tuntuvat arvostavan luonnollisuutta ja persoonallisuutta. Hatunnosto kaikille, jotka selviävät nuoruudestaan ilman pahempia ulkonäköpaineita ja arpia!

Olen vuosia sitten lopettanut omasta peilikuvasta ”virheiden” etsimisen. Keskityn sisäiseen hyvinvointiin. Olen sinut sen kanssa kuka ja millainen olen ihmisenä, ja sen mukana tulee oman ulkonäön hyväksyminen ja arvostaminen.

Kenellekään ei kannata olla kateellinen, se syö vain ihmistä itseään sisältä. Elämä ei ole kilpailu. Voit aina pyrkiä olemaan mieluummin parempi versio itsestäsi kuin jonkun toisen kaltainen. Koen, että omana itsenä oleminen, onnellisuus ja oma persoonallinen habitus ovat asioita, joita jokaisen kannattaa vaalia. Onnellinen ihminen on kaunis.”

– Eeva Kaipainen, @eevaroots


Hanna Kinnula, 22: ”Ne, ketkä tietävät minut vain somesta, eivät varmaan edes tunnista, jos kävelen kadulla vastaan”

”Mielestäni ulkonäön merkitys on nykyisin aivan liian suuressa roolissa. Tykkään pitää ulkonäöstäni huolta, mutta se, mitä löytyy ulkokuoren alta, on paljon merkittävämpää. Kuljen yleensä arjet ilman meikkiä, hiukset sekaisin ja jumppapöksyt jalassa. Välillä mietin, että ne, ketkä tietävät minut vain somesta, eivät varmaan edes tunnista, jos kävelen kadulla vastaan.

Omat ulkonäköpaineeni kohdistuvat aikalailla vartaloon. Olen todella kriittinen kroppani suhteen, mikä on välillä jopa omasta mielestäni ihan naurettavaa. Ne ovat niitä satunnaisia päiviä, kun stressaan ihan hulluna, kuinka mitkään vaatteet eivät istu päälle ja näytän kamalalta.

 

Jo muokkaukset tekevät kuville paljon ja saavat ne näyttämään moninkertaisesti paremmilta.

Ulkonäköpaineet alkoivat varmaan jo kuudennella luokalla. Pahimpia aikoja olivat yläastevuodet. Silloin suurimmat paineita aiheuttavat asiat olivat rinnat ja painonnousu. Kun aloitin e-pillerit, lihoin jonkin verran, ja se oli minulle paha paikka. Rintani ovat aina olleet pienet. Nykyisin olen ihan sujut asian kanssa, enkä enää stressaa niitä samalla tavalla.

Ajattelen, että itseä on turha vertailla muihin, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia. Ulkonäön ei todellakaan pitäisi olla se tärkein asia elämässä, eikä sen perusteella pitäisi arvostella ketään.

Ulkonäköpaineet ovat vähentyneet iän myötä, mutta kyllä minäkin kadehdin monia henkilöitä sosiaalisessa mediassa. Some voi kuitenkin usein antaa hieman vääristyneen kuvan ihmisistä ja heidän elämästään. Jo muokkaukset tekevät kuville paljon ja saavat ne näyttämään moninkertaisesti paremmilta. Some on aina some, kannattaa muistaa se!”

– Hanna Kinnula, @hannnna


Lue kaikki Oon hyvä näin -juttusarjan jutut täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt