Jo kertaalleen makunsa menettänyt Unikko-kuosi on jälleen kaikkialla – näin nuoret suomalaiset pukevat sen nyt

Julkaistu:

Muoti
Marimekon ikoninen Unikko-kuosi on noussut uudelleen pinnalle ja kuuluu tällä hetkellä trendikkään suomalaisen pukeutumisen halutuimpiin printteihin.
Turha edes kysyä, muistatko Unikko-kuosin.

Jokaisen suomalaisen ja monen ympäri maailmaakin tuntema printti on painunut ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoillemme: Unikkoa hamstrattiin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kyllästymiseen asti – kirjaimellisesti, sillä suosikista tuli myös monen inhokki valtaisan suosion jälkeen.

– Yliannostus oli niin tuju, että kuosi tuntuu edelleen vähän nololta, kirjoitetaan muun muassa Me Naisten artikkelissa.

Yllättävä paluu katumuotiin

Vuosia kestäneen epämuodikkuuden jälkeen kuosi on tehnyt comebackin. Noloksi leimattu kuosi on tällä hetkellä yksi suomalaisnuorten himoitsemista printeistä.

Me Naiset kirjoitti Marimekon tunnetuimman kuosin noususta heinäkuussa, ja Helsingin Sanomat uutisoi kukkaprintin virallisesta paluusta elokuussa.

Myös tyylivaikuttaja ja -bongari Silja Sundberg kommentoi MyStylelle elokuussa, että Marimekko trendaa nuorten keskuudessa.

– Marimekkoa näkee ihan joka puolella tällä hetkellä, etenkin unikko- ja tasaraitakuosia. Mun mielestä on hienoa, että kotimainen design trendaa isosti 18-vuotiaiden nuortenkin päällä! Kävin kesän alussa kehumassa Kaivohuoneella nuorta poikaa, jolla oli päällään Marimekon beige Unikko-farkkutakki.

Kurkistus Instagramiin viimeistelee väitteen: tyylitietoiset suomalaispukeutujat vetävät Unikkoa ylleen nyt kilpaa.

Lauri Kesäniemi aloitti opiskelusyksynsä Unikossa.
Toisessa postauksessaan Kesäniemi kirjoittaa Unikko-farkkutakin kovasta kysynnästä.



Mikaela Koskela kertoo, että hän muistaa, kuinka ajatteli nuorempana Unikko-kuosiin pukeutumisen olevan ”maailman nolointa”. Nyt kelkka on kääntynyt täysin.



Reetta Pelli kirjoittaa olevansa hulluna Unikkoon. Hän on tehnyt housut itse.



Vilma Töyräs farkkutakissaan.



Jere Kattelus haaveilee pukeutuvansa Marimekkoon joka päivä.



Suomalainen Olivia veti Unikkoa ylleen Prahan-matkalla.



Parikymppisten pukeutumisesta ollaan Marimekolla luonnollisesti ilahtuneita.

– Seuraamme inspiroituneena, miten luovasti Unikkoa puetaan tänä päivänä. Unikko oli ensimmäisen kerran mallistossa vuonna 1965, ja sen jälkeen se on ollut mallistoissa säännöllisesti. Nyt näemme, että uusi sukupolvi on ottanut kuvion omakseen, Marimekon Suomen markkinointipäällikkö Elisa Sviili kertoo MyStylelle.

Flow-kansan suosikki

Sviilin mukaan Unikon suurempi suosio oli ensimmäistä kertaa ”käsinkosketeltavaa” viime vuoden Flow-festivaaleilla. Tämän jälkeen Unikkoa on näkynyt entistä enemmän katukuvassa. Maija Isolan suunnittelema kuvio oli Flow’n käytetyimpiä tänä vuonna.

Katri Kantola käytti Unikko-kuosista toppia tänä kesänä sekä Flow’ssa että Helsinki Pridessa.





Myös Linda Järvinen ystävineen edusti Flow’ssa Unikossa.
Veera Villikarin Flow-seuralainen Elli pukeutui Unikkoon.



Unikkoa kaikkialla, näkyy myös Lotta Ojalan postauksesta.



Ville Soikkelilla oli yllään punasävyinen Unikko-takki.



Mikael Mäntylän Flow-porukassa näkyy myös tuttua kuosia.



Unikko on nyt unisex

Me Naiset uumoilee artikkelissaan, että Unikon uuden tulemisen taustalla on nostalgian lisäksi myös tietoista brändistrategiaa. Marimekko tekee yhteistyötä monen suomalaisten tyyliin vaikuttavan bloggaajan kanssa.

Maamme huippubloggaajiin kuuluva Annika Ollila puki farkkutakin.



Somevaikuttaja ja valokuvaaja Janita Autio Unikko-kuosissa.



Ei liene sattumaa, että Marimekko lanseerasi tällä viikolla keskiviikkona myös uudelle sukupolvelle suunnatun malliston, jonka keskiössä on – mikäpä muukaan kuin – Unikko. Marimekko Kioski -malliston vaatteet ja asusteet ovat unisex-mallisia.

– Mallistossa ikoninen Unikko-kuvio on yhdistetty uusiin tuotteisiin, kuten huppareihin ja lippiksiin. Halusimme luoda uudenlaisen malliston, joka vastaa etenkin kasvaneeseen unisex-vaatteiden kysyntään, Sviili kertoo.

Ota kantaa

Lämpenetkö kuosille?

Kyllä, pukisin! 82% En, ei enää koskaan. 18%
Ääniä yhteensä 4566

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt