Michelle Obama on ansaitusti yksi aikamme ihailluimmista tyyli-ikoneista – 24 kuvaa vuosien varrelta

Julkaistu:

Me Naiset
Michelle Obama on huikea esikuva monessa asiassa – mukaan lukien tyylissä.
Michelle Obamasta, 55, kelpaa ottaa mallia monessa asiassa. Hän on muun muassa tyttöjen ja naisten oikeuksien puolestapuhuja, huumorintajuinen heittäytyjä ja vaikuttava puhuja. Michelle ei myöskään pelkää puhua vaikeistakaan aiheista, kuten vaikeudesta saada lapsia, ja rohkaisee muitakin samaan.

Kaiken muun lisäksi Michelle on ehdottomasti yksi aikamme isoimmista tyyli-ikoneista. Ollessaan Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Michelle tuli tunnetuksi upeista asuistaan ja pettämättömästä tyylitajustaan. Nyt kun aseman tuomat rajoitteet ovat väistyneet, Michelle on myös alkanut irrottelemaan pukeutumisessaan entistä enemmän, ja hänen persoonallinen makunsa on päässyt oikeuksiinsa.

Keräsimme yhteen 24 kuvaa, jotka näyttävät, kuinka Michellen tyyli on muuttunut vuosien varrella.


Puolisonsa Barackin presidentinvaalikampanjan aikana Michelle turvautui usein klassisiin jakkupukuihin. Kuva vuodelta 2008.


Hänen yllään nähtiin tuolloin kuitenkin myös muun muassa tämä herkullisen värinen kotelomekko. Vyötäröään Michelle korosti leveällä mustalla vyöllä.


Kun Michellestä tuli ensimmäinen nainen tammikuussa 2009, hän otti saman tien kaikilta luulot pois näyttämällä, että taitaa myös loisteliaan iltapukeutumisen. Valkoista unelmaa täydentävät kimaltaviin kirjailuihin sopivat korut. Mekon suunnitellut taiwanilaissyntyinen Jason Wu nousi muuten tapauksen+jälkeen+huippusuosituksi" class="person">tapauksen jälkeen huippusuosituksi.


Michelle on todellinen värien ja kuosien käytön mestari. Batiikkivärjäystä imitoivan mekon miehustaa koristavat kauniit laskokset.


Punaista eleganssia tammikuulta 2011. Michellen asut ovat usein todellisia räätälintaitojen mestariteoksia. Tässäkin iltapuvussa on upeat epäsymmetriset leikkaukset.


Saman vuoden keväällä Michelle valitsi ylleen kullanhohtoisen helmikirjaillun kotelomekon ja siihen sopivat sandaletit. Brasilian-vierailulla oli mukana myös Malia-tytär.


Vaikka Michelle suosi erityisesti ensimmäisen naisen roolissaan mekkoja, hän on näyttänyt taitavansa erinomaisesti myös housutyylin. 2011 keväällä hän innostui tanssimaan vieraillessaan kuntoilutapahtumassa washingtonilaisessa koulussa. Michellen sitruksenvärinen paita oli kurottu kiinni hopeansävyisellä vyöllä ja laivastonsiniset housut tasapainottivat räikeämpää yläosaa.


Michelle osaa taikoa yksivärisestä mustastakin asusta kiinnostavan. Tässä hän on leikitellyt eri tekstuureilla: tasaisen sileän yläosan ja kimaltavan alaosan välillä on leveä silkkimäinen vyötärökaistale. Runsaat korut täydentävät kokonaisuuden.


Ornamenttikuvioitu silkkileninki nähtiin Michellen yllä syyskuussa 2012.


Kun Barack vuonna 2013 valittiin jatkamaan Yhdysvaltain presidenttinä toisenkin kauden, Michelle saapui hänen virkaanastujaisiinsa upeasti leikatussa teräksenharmaassa takissa ja mustissa teräväkärkisissä saappaissa. Magentan väriset hansikkaat toivat tummaan asun väriä.


Kesällä 2013 Michellen yllä nähtiin lämpimiä tulen värejä, jälleen kerran kauniisti räätälöidyssä mekossa. Massiivinen kultakoru sopi tyyliin kuin nakutettu.


Joulukuussa 2013 Michelle ihastutti smaragdinvihreässä sifonkileningissä.


Michelle tietää, kuinka suuri merkitys yksityiskohdilla voi olla. Syyskuussa 2014 nähdystä kukkakuvioisesta mekosta tekee kiinnostavan vyötärölinjalta alkava toispuoleinen vetoketju, joka luo alaosaan kauniit rypytykset.


Leikkisä graafinen kuvio ja klassinen kellohelma tasapainottavat toisiaan täydellisesti. Asu maaliskuulta 2015.


Michelle todistaa, että säärtä paljastavan korkean halkion voi todellakin tehdä hienostuneesti! Kirjailtu iltapuku nähtiin vuonna 2016.


Yksinkertainen, muttei missään tapauksessa tylsä, musta housupuku istuu virheettömästi.


Myös Hillary Clintonin vaalikampanjatilaisuudessa syksyllä 2016 Michellellä nähtiin housueleganssia: leveälahkeiset housut laskeutuvat imartelevasti ja niiden korkea vyötärö taikoo muotoa väljään kukalliseen puseroon.


Jouluinen kokonaisuus vuodelta 2016. Tasapitkä polkkatukka on riittävän yksinkertainen hiustyyli vihreän ja vaaleanpunaisen sävyissä hohtelevan iltapuvun kanssa.


Michelle on viihtynyt hyvin istuvissa housuasuissa yhä useammin sen jälkeen, kun rooli presidentin puolisona jäi taakse. Paitapuseron epäsymmetrinen leikkaus tuo muutoin yksinkertaiseen asuun mielenkiintoa. Kuva syksyltä 2017.



Ei Michelle silti ole mekkojakaan hylännyt. Keväällä 2018 hän valitsi ylleen tämän Guccin karttakuosin, jota koristavat sellaiset sanat kuin ”tenderness” (lempeys) ja ”sincerity (vilpittömyys). Samalla hän todisti, ettei vaikutuksen tehdäkseen todellakaan tarvitse aina hankkia uutta: samainen mekko nähtiin hänellä ensimmäistä jo 2016.



Saman vuoden joulukuussa Michelle räjäytti potin tällä lookilla muistelmakirjansa Minun tarinani (Becoming) kiertueella. Hän kiipesi lavalle Sarah Jessica Parkerin haastateltavaksi Balenciagan keltaisessa kietaisuleningissä ja kimmeltävissä kultaisissa ylipolvensaappaissa. Tämä nainen ei todellakaan pelkää räväyttää!


Yksiväriset housupuvut ovat viime aikoina olleet Michellen suosiossa. Huhtikuussa hänen yllään nähty vaaleanpunainen power suit oli koristeltu säihkyvin kirjailuin.


Puku voi olla vaikka satiininen ja oranssiraitainen, kunhan se istuu hyvin! Pyjamahenkisyys karisee viimeistään läpinäkyvillä koroilla.



Jos Michelleltä kysytään, kimallusta ei voi koskaan olla liikaa. Michelle esiintyi heinäkuun alussa säihkyvässä tummansinisessä haalarissa ja ihastutti jättämällä luonnonkiharansa valloilleen. Kokonaisuuden viimeisteli trendikäs huulikiilto.

Artikkeli on julkaistu alun perin Me Naisissa. Voit lukea alkuperäisen jutun täältä.

Lue myös:

Herttuatar Meghanin simppeli gaalatyyli sopii jokaiselle – ja löytyy todennäköisesti jo vaatekaapistasi

Kuvaharvinaisuus! Michelle Obaman luonnollinen kiharalook saa suitsutusta somessa

13 kuvaa osoittaa, että prinsessa Diana oli kaikkien lyhyttukkaisten kuningatar – tuleeko tyyli jo takaisin?

Vuodet vierivät, muuttuuko herttuatar Catherinen tyyli lainkaan? Vertaa kuvia!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt