Voiko bikinirajan sokeroida itse? Marjut ja Katariina testasivat – näin siinä kävi

Julkaistu:

Me Naiset
Sokerointiin mennään yleensä kauneushoitolaan, mutta testasimme, onnistuuko karvanpoisto sokerilla kotikylppärissä.
Kesä on karvanpoiston kulta-aikaa. Kaikki eivät sitä tietenkään tee, eikä mikään pakko olekaan, mutta on myös ihan ok, jos haluaa siistiä karvoitustaan hieman tai vaikka poistaa kaiken.

Helsingin Sanomat kirjoitti vastikään, että karvanpoistosta on tullut yksi suosituimmista kauneushoidoista.

Kauneushoitolassa vai kotona?

Moni menee poistattamaan karvansa kauneushoitolaan, koska vahauksella ja sokeroinnilla voi saada pidempään sileänä pysyvän ihon.

Karvanpoistohöylällä ajelun jälkeen sänki kasvaa nopeasti takaisin, sillä terä leikkaa karvasta vain pään pois. Vahaamalla ja sokeroimalla koko karva kiskaistaan ulos karvatupesta, jolloin sillä kestää kauemmin ilmestyä uudelleen ihon pinnalle. Jotkut myös uskovat, että säännöllinen karvojen nyppiminen vähentäisi ajan kuluessa karvankasvua.
Karvan juurineen poistavia menetelmiä on tietenkin olemassa myös kotikäyttöön. Niitä ovat ainakin epilointi, vahaus ja sokerointi. Epilointilaitetta ja vahaliuskoja osaa käyttää varmasti jokainen, mutta siihen on olemassa syy, miksi moni käy sokeroinnissa ammattilaisen pakeilla.

Lähestyimme tätä tekniikkalajia kuitenkin rohkeasti, ja päätimme kokeilla, voiko kehon karvoja todella sokeroida myös itse.

Testissä käytettiin Ben & Anna -luonnonkosmetiikkamerkin Sugar Gold -karvanpoistosokeria. Erilaisia valmiita karvanpoistosokereita voi ostaa myös nettikaupoista, ja jos intoa löytyy, sokerointisokeria voi keitellä netistä löytyvien reseptien avulla vaikka itse.


Onnistumisia bikinirajassa

Marjut: ”Valmistauduin operaatioon pikaisella googlailulla, sillä sokerointipakkauksessa mukana olevat ohjeet saivat homman kuulostamaan vähän liian yksinkertaiselta. Lisäksi oli pakko tarkistaa, mihin suuntaan sokerin levitys ja sen repäisy todella kuuluu tehdä (levitetään vastakarvaan, repäistään myötäkarvaan).

Ohjeiden varmistamisen ja yhden erittäin informatiivisen Youtube-videon jälkeen koin olevani valmis tarttumaan toimeen.

Puhdistin ihon, levitin sille hieman talkkia ja aloin vaivata läpikuultavaa sokeripaakkua sormissani pehmeämmäksi. Kun sokeri on muuttunut vaaleaksi, se on käyttövalmista.

Ensin tuntui, että vaikka sokeria painaisi kuinka kovaa ihoa vasten, karvoja siihen ei saa tarttumaan. Sääristä irtosi jokunen haituva, mutta ehdin jo ajatella, että ei tästä tule mitään.

Vähitellen homma alkoi kuitenkin sujua, ja rohkaistuin kokeilemaan sokerointia bikinirajassa. En olisi ikinä uskonut, että saan sitä toimimaan, mutta jälki bikinirajassa oli hämmentävän hyvää. Käsittelyn jälkeen iho oli sileä, joskin se punoitti jonkin aikaa.

Sokerin käsittely kieltämättä vaatii hieman totuttelua, mutta jo pienellä harjoittelulla otteet muuttuivat varmemmiksi.

Jos seurauksena tästä ei ole järkyttävää määrää sisäänkasvaneita karvoja tai tulehtuneita karvatuppia, voisin hyvin kuvitella ottavani bikinirajan sokeroinnin tavaksi ainakin silloin, kun tiedän käyttäväni uimapukua monena päivänä peräkkäin. Ehkä jonakin päivänä uskallan testata myös kainalokarvojen sokerointia.”

Liian kuuma tunnelma

Katariina: ”Olin melko varma, ettei sokerointi toimisi hentoihin jalkakarvoihini, mutta kainaloiden ja bikininrajan suhteen odotukseni olivat korkealla.

Lukiessani ohjeet yllätyin positiivisesti – tämähän on helppoa! Uhkarohkeana päätin aloittaa kainaloistani.

Ensimmäinen ongelma tuli vastaan, kun kävi ilmi, että kainalokarvat kasvavat joka suuntaan. Jos ei ole olemassa kainaloiden vastakarvaa, mihin suuntaan tätä tököttiä kuuluu levittää?

Päädyin sivelemään vahaa ylhäältä alaspäin. Se ei kuitenkaan ottanut tarttuakseen, vaan jäi kerta toisensa jälkeen käsiini. Kokeilin lämmittää vahaa välillä enemmän, välillä vähemmän sekä vaihdella sen levityssuuntaa. Sain kainaloistani irti arviolta kuusi karvaa. Mikä oli pielessä?

Olosuhteet. Pieni, lähes 30-asteinen yksiöni ei ole verrattavissa rentouttaviin spa-olosuhteisiin. Oli täysin mahdotonta pysyä kuivana, kun tuskaili kostean kuumassa yksiössä toinen käsi vahassa ja toinen kattoa kohti kohotettuna. Pyyhin ja kuivasin kainaloitani jatkuvasti, mutta turhaan – tuskanhiki nousi pintaan aina uudestaan.

Luovutin kainaloideni suhteen ja siirryin sokeroimaan bikinirajaa. Lämpöä oli tässä vaiheessa jo niin paljon, että vaha kirjaimellisesti suli iholleni. Sain irti muutamia tahmaisia palasia, mutta niiden repiminen aiheutti niin tuskaisia huutoja, että naapureillekin tuli kokeiluni tutuksi. Karvoja bikinirajasta sen sijaan irtosi kainaloitakin vähemmän.

Kun käyttämätöntä vahaa oli enää rippeet jäljellä, päätin mielenkiinnosta kokeilla sitä vielä jalkaani. Ensimmäistä kertaa vaha levittyi tasaisesti. Kun repäisin kuivuneen liuskan pois, jäivät karvat jälleen kerran ihooni. Sen sijaan pohkeeseeni jäi valkoinen läntti – vaha vei mukanaan karvojen sijaan itseruskettavani.”

Artikkeli on julkaistu alun perin Me Naisissa. Katso alkuperäisestä jutusta 7 vinkkiä onnistuneeseen kotisokerointiin.

Lue myös:

Vertailussa 6 tapaa poistaa karvat alapäästä – plussat ja miinukset

”Minulla on ihan kunnon puska, piste” – julkkisnaiset puhuvat avoimesti karvoituksestaan

Ilmastointiteippi täyttää 75 vuotta – Pasi testasi, saako jesarilla poistettua myös säärikarvat

Tiedätkö, miksi kainaloiden ja bikinirajojen iho tummuu?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt