Mikä on suosituin tyyli intiimialueen karvanpoistossa? Asiantuntija kertoo – sama sekä miehillä että naisilla

Julkaistu:

Sokerointi
Intiimialueiden sokerointi kasvattaa jatkuvasti suosiotaan.
Oletko kokeillut sokerointia? Kyseessä on ihokarvapoistotekniikka, joka sopii hyvin sekä miehille että naisille.

Sokeroinnin teho perustuu siihen, että sokeri saa karvat ikään kuin ”pullahtamaan” ulos karvatupesta aiheuttamatta vahinkoa iholle. Sheivaukseen verrattuna ja oikealla tekniikalla sillä saa aikaan pidempikestoisia ja tehokkaampia vaikutuksia. Perinteisessä vahauksessa karvat puolestaan poistetaan karvankasvusuunnan vastaisesti, kun sokeroinnissa karva poistetaan kasvusuunnan mukaisesti.

Sokeroida voi mitä alueita tahansa, mutta etenkin intiimialueiden sokerointi on ollut viime aikoina pinnalla.

Kauneushoitola Fenixin toimitusjohtaja Marjo Fischerin mukaan yhä useampi suomalainen hakeutuukin ammattilaisen käsittelyyn.

”Sattuuko se?”

Fischer kertoo, että yleisin kysymys on ehdottomasti se, tekeekö operaatio kipeää.

– Totta kai se vähän kirpaisee, mutta sokerointi tehdään kuitenkin mahdollisimman nopeasti ammattilaisen otteilla. Kukaan ei ole koskaan joutunut lähtemään pois kivun takia.

Eräs murhe taasen uskalletaan yleensä kertoa vasta jälkeenpäin, kun sokerointi on jo tehty.

– Jännitetään sitä, kun joutuu tulemaan tuntemattoman ihmisen eteen, riisumaan housut ja olemaan alasti.

Kolmas epäilyn aihe liittyy siihen, voiko karvojen ajelusta olla haittaa ja tarvitseeko keho bikinialueen karvoja johonkin.

– Tähän voidaan vastata, etteivät ne kyllä oikeasti ole nykypäivänä tärkeitä. Ehkä evoluution kannalta niillä oli merkitystä, mutta nykyisin hygienian säilyttäminen on helpompaa ilman karvoja. Olen tästä muutaman lääkärinkin kanssa jutellut, ovat olleet samaa mieltä, Fischer toteaa.

Suosikkina brasilialainen

Halutuin sokerointi on Fischerin mukaan intiimialueiden suhteen ehdottomasti brasilialainen eli brassi, jossa aivan kaikki karvat poistetaan niin häpyhuulten välistä kuin peräaukon ympäriltäkin.

– Brassista on kaksi versiota: joko jätetään kiitorata [häpykummulle] tai otetaan ihan kaikki pois. Näiden suosio jakautuu suurin piirtein tasan.

Myös normaali bikinirajan siistiminen kiinnostaa. Tällöin vain pikkarirajojen yli tulevat karvat poistetaan, ja muutoin karvat jätetään luonnolliseen tilaansa.

– Mutta kyllä brasilialainen on pysynyt suurimmassa suosiossa vuosia – sekä miehillä että naisilla. Asiakkaita tulee jatkuvasti lisää, ihmisiä tuntuu kiinnostavan karvanpoisto yhä enemmän.

Tarkkana kotioloissa

Sokerointia voi kokeilla myös kotioloissa. Fischer muistuttaa oikean tekniikan tärkeydestä, sillä muutoin luvassa on mojovannäköisiä mustelmia.

– Tässä muistuttaisin, että ammattilainen on kuitenkin käynyt koulut tätä operaatiota varten. Toisaalta kädetkään eivät usein riitä itseään täysin sokeroimaan, etenkään alapäästä. Työasento on aika mahdoton, jos haikailee täydellistä lopputulosta!

– Lisäksi kirpaisua voi olla vaikeampi kestää, kun joutuu itse päättämään, milloin repäisee.

Käytkö ammattilaisella karvanpoistossa, vai ajeletko tai poistatko karvat itse? Kerro alla kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt